Parlamentin tiedotustoimiston infotilaisuus Helsingissä 19.9.2008

Ennusteiden mukaan energian kulutus maailmassa kasvaa, ennen muuta kehitysmaissa, eniten Kiinassa ja Intiassa.
 
Ennusteiden mukaan suurin osa (jopa 80 %) maailmassa käytetystä energiasta tuotetaan ilmakehää lämmittävistä fossiilisista aineista niin kauan kuin niitä riittää, siis ainakin vielä muutamien kymmenien vuosien ajan.
 
Maapallon ylikuumenemisen estämiseksi maailman tutkijoiden valtavirrassa kannatetaan yhteistä tavoitetta: maapallo ei saa lämmetä yli 2 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna.
 
Siinä tarkoituksessa kasvihuonekaasujen päästöjä pitää alentaa nykyisestään 50 % vuoteen 2050 mennessä. EU:n välitavoite on vähentää päästöjä 20 % (21 %) vuoteen 2020 mennessä.

IEA:n teknologiaraportti

Maailmanlaajuinen energiatoimija Kansainvälinen energiavirasto (IEA) on tuottanut teknologiaraportin siitä, mitä vaaditaan, jotta kasvihuonekaasut vähenevät 50 % vuoteen 2050 mennessä.
 
Oletus siinä on, että energiaa kulutetaan niin kuin ennustetaan, siis että sen käyttö kasvaa sillä tavalla kuin ennustavat IEA ja öljy-yhtiöt (BP, Shell, Exxon). Luotettavia vaihtoehtoisia skenaarioita ei ole tai ne ovat poliittista unihiekkaa.
 
Jotta saavutetaan päästöjen puolittamistavoite, IEA:n raportin mukaan:

- pitää rakentaa joka vuosi 32 uutta ydinvoimalaa, siis vuoteen 2050 mennessä 1300 uutta atomimyllyä nykyisten 400 lisäksi,
- pitää ottaa käyttöön joka vuosi 35 uutta hiili- ja 20 uutta kaasuvoimalaa varustettuna hiilidioksidin haltuunotto- ja varastointiteknologialla (CCS),
- pitää rakentaa joka vuosi 17 500 uutta tuulimyllyä, 
- pitää levittää 21 500 neliökilometriä aurinkopaneeleja,
- pitää tuottaa miljardi uutta sähkö- tai hybridiautoa ja 
- pitää olla valmius maksaa päästöjen vähentämisestä 30 000 000 000 000 euroa.
 
Käytännön ongelmia riittää. Maailmassa on vain kolme ydinvoimaloiden valmistajaa, energiasyöppöä CCS-teknologiaa ei vielä ole, tuulimyllyt tarvitsevat (20-35 prosentin käyttöasteellaan) valtaisat määrät uutta säätövoimaa ja aurinkoenergialla tuotetaan kalleinta tunnettua sähköä.
 
Kulutusennusteisiin perustuvalla teknologisella realismilla poliittinen tavoite etääntyy sitä konkreettisesti lähestyttäessä kuin horisontti.

Vaihtoehtona päästövero

EU-maiden osuus maapallon ihmisperäisistä hiilidioksidipäästöistä on 14 %. Jos jotain pitää tehdä ihmiskunnan yhteisen edun nimissä, EU:n asettama 20 (21) prosentin vähentämistavoite on oikeansuuntainen mutta maailman mitassa riittämätön.
 
Maapallon ilmastopolitiikan suunta ratkaistaan Kööpenhaminan konferenssissa joulukuussa 2009. Ilman yhteistä kansainvälistä tahtoa ei EU:n politiikalla voida vaikuttaa kehitykseen maailman mitassa.
 
Päästöjen yksipuolisen vähentämisen välineeksi EU on ottanut kasvihuonekaasujen päästökaupan. Siinä sähköntuotanto pannaan eräänlaiselle ekoverolle, joka maksetaan sähkön hinnassa ja jonka suuruuden määräävät kaiken maailman keinottelijat.
 
Päästökaupan vaihtoehto olisi ollut päästöverotus. Sillä tavalla olisi saavutettu tavoiteltu lopputulos ilman päästökaupalla toteutettavaa päästöjen kaupallistamista ja arvopaperistamista. Veron sijasta EU halusi "markkinamekanismin", jota alun perin ehdotti Kiotossa USA lähtemättä siihen kuitenkaan itse mukaan. Kun joissakin USA:n osavaltioissa käydään päästökauppaa, sitä ei voi rinnastaa EU:n systeemiin.
 
EU:n päästökauppa on viherkapitalismia, jossa kauppaa käydään päästökauppakasinoissa. Niissä määräytyy sähkön hinta, systeemin avainmuuttuja.

Huutokauppa ja päästöjen arvopaperistaminen

Vuodesta 2013 lähtien päästöoikeudet pääsääntöisesti jaetaan huutokaupoissa, joissa niiden kokonaismäärää vähennetään niin että vuonna 2020 saavutetaan EU:n tavoite 21 prosentin päästöjen vähennyksistä (vuoteen 2005 verrattuna).
 
Yritykset saavat päästää hiilidioksidia ilmaan vain komission myöntämiä päästöoikeuksia vastaan. Yksi päästöoikeus oikeuttaa yhden tonnin päästöön.
 
Huutokauppoihin voivat osallistua myös finanssitavaratalot, kasinotalouspelurit ja muut keinottelijat, jotka eivät tarvitse päästöoikeuksia energian tai tavaroiden tuotantoon.
 
Päästöoikeuksien korkeakaan hinta ei tässä systeemissä huoleta sähkön tuottajia. Päinvastoin, se on systeemin kultamuna yritysten voidessa lisätä päästöoikeudet sähkön hintaan. Myös ne vesi- ja atomisähkön tuottajat, jotka eivät tarvitse päästöoikeuksia tuotantoonsa, tekevät niin. Siitä syystä päästökauppa on lisäydinvoiman rakentajien märkä uni.
 
Päästökaupan muodossa EU-maiden sähkön kuluttajille lähetetään - arvioituna komission käyttämään hiilidioksidin 39 euron tonnihintaan - suuruusluokaltaan 50-80 miljardin euron vuosittainen lasku. Suomessa sähkön kuluttajat joutuvat maksamaan huutokaupan osuutta sähkön hinnassa joka vuosi ehkä miljardin (josta pari sataa miljoonaa saatetaan joutua lähettämään EU:n uusille jäsenmaille tai kehitysmaille). Sen lisäksi kuluttajille tulevat maksuun yhtiöiden saamat ja sähkön hinnoitteluautomatiikkaan perustuvat 1,5 miljardin ylivoitot. Kun 60 % Suomen sähköstä on vesivoima- ja atomisähköä, päästöoikeuksia tarvitsemattomat sähköntuottajat ovat päästökaupan suurhyötyjiä, eikä Fortumissa ihan turhan päiten lobata sen puolesta.

Arvopaperistaminen

Markkinoiden liberalisoimiseen liittyen EU on harmonisoimassa sähkömarkkinat, ja sitä kautta kaikki tukkusähkö pörssitetään. Tavoitteena on sähkön hinnan täydellinen irrottaminen tuotantokustannuksista ja sähkötoimitusten arvopaperistaminen niin että vähittäissähkölle määräytyy viitehinta tukkusähkö- ja päästöoikeuspörsseissä.
 
Huutokaupoissa on sama logiikka: päästöoikeuksista tehdään finanssituotteita, joiden jälkimarkkinoina toimivat samat pörssit.
 
Harmonisoimisen, huutokauppojen, pörssittämisen ja päästöoikeuksien finanssituotteistamisen  seurauksena sähkön hinta nousee niissä maissa (Suomi, Ruotsi), joissa se on tänään halvempaa kuin EU:ssa keskimäärin.
 
Suomen kotitaloussähkön viitehinta määräytyy jo EU:n tavoittelemalla tavalla Oslon energiapörssissä (Nord Pool), jossa käydään jo kauppaa sähköjohdannaisarvopapereilla enemmän kuin itse sähköllä. Saksan sähköpörssissä (EEX) arvopaperistettu sähkön johdannaiskauppa on viisinkertaista sähkön itsensä kauppaan verrattuna.
 
Johdannaismarkkinoilla ja ohi pörssin tehtävässä ns. OTC-kaupassa ei ole keinottelulle ja hinnan manipuloimiselle minkäänlaista julkista valvontaa, ei mitään.
 
Niinpä päästöoikeuksilla kuorrutettua sähkön hintaa voidaan vedättää ylös yksityisen voitontavoittelun kiimassa ensin päästöoikeuksien huutokaupoissa, sitten jälkimarkkinoilla päästöoikeuspörsseissä ja sitten vielä kerran tukkusähköpörsseissä.
 
Tällainen viherkapitalismi päästöoikeuskasinoineen nostaa suomalaisten kuluttajien sähkölaskua paljon yli sen mitä voidaan perustella ilmastonmuutoksen torjunnalla.

Hiilivuodon ongelma

Teollisuuden osalta systeemi voi johtaa ns. hiilivuotoon (carbon leakage), jos yritykset siirtävät tuotantonsa ja työpaikat pois EU:n alueelta sellaisiin maihin, joissa ei ole päästökauppaa vaan vapaat päästöt. Sillä tavalla päästökauppa saattaa vaikuttaa kielteisesti ilmaston muuttumiseen: maailmanlaajuisesti päästöt kasvavat eivätkä vähene.
 
Erinäisin ehdoin teollisuudelle ehdotetaan ilmaisjakoa ja siinä tarkoituksessa alat niputetaan kolmeen ryhmään:
 
1) Energiateollisuus, joka voi siirtää päästöoikeudet suoraan sähkön hintaan, joutuu ostamaan ne 100-prosenttisesti huutokaupoista (tai pörsseistä).
 
2) EU:n ulkopuoliselle kilpailulle alttiille yrityksille komissio ehdottaa jaettavaksi päästöoikeuksia ilmaiseksi "aina 100 prosenttiin saakka", ei siis 100-prosenttisesti. Nämä alat ja ilmaisjaon perusteet komissio määrittelee Kööpenhaminan joulukuun 2009 kokouksen jälkeen. Teollisuus haluaisi investointejaan varten tiedot sitä aikaisemmin eikä ehkä investoi EU:n sisään epävarmuuden oloissa..
 
3) Yrityksille, joiden ei katsota kärsivän EU:n ulkopuolisesta kilpailusta, komissio ehdottaa jaettavaksi 80 % niiden tarvitsemista päästöoikeuksista ilmaiseksi. Jaon perustana on ns. benchmarking, jossa yrityksille annetaan tiukoin ehdoin viitearvot, joiden mukaan ilmaisjako tapahtuu niin ettei vähäpäästöisten laitosten tarvitse ostaa yhtä paljon päästöoikeuksia markkinoilta kuin joutuvat ostamaan isopäästöiset yritykset. Päästöjen vähentämistavoitteet toteutetaan alentamalla vuosittain ilmaisjaossa olevien päästöoikeuksien määrää (cap) niin että vuonna 2020 koko ilmaisjako päättyy.
 
Tällä menetelmällä päästöoikeudet eivät mene suoraan vuonna 2013 teollisuustuotteiden hintoihin samaan tapaan kuin sähkön hintaan.
 
Jos yritysten vienti kärsii ja tuotteiden tuonti muista maista halpenee EU:n yksipuolisen päästökaupan takia, siinä tilanteessa EU:n halutaan panevan tuontiinsa "ilmastotullin": tuontitavaroita verotetaan niiden valmistuksen kasvihuonekaasusisällön mukaan. Se merkitsisi hirmuisen byrokratian ohella kansainvälistä kauppasotaa.
 
Poliittisen päätöksenteon ongelmiin kuuluu se, että EU:n ilmastopaketin kaikkinaisista taloudellisista vaikutuksista - mukaan lukien päästökaupan vaikutukset talouteen ja työllisyyteen - ei ole luotettavia laskelmia.