Esko Seppänen

Edellisen kerran kirjoitin näille sivuille kuusi viikkoa sitten. Pitkä tauko kirjoitusten väliin on aiheutunut siitä, että minulla on ollut työn alla toinen projekti, josta kuullaan ensi maaliskuussa. Tästä eteenpäin pyrin taas kommentoimaan maailman menoa viikoittain.

Kesän aikana on tapahtunut paljon sellaista, joka on tulkittu EU:n liittovaltioluonteen lisää(nty)miseksi. Minäkin tulkitsen.

Olen koko Suomen EU-jäsenyyden ajan hokenut, että EU:sta tulee liittovaltio, enkä ole ollut siinä asiassa väärässä (vaikka kaikessa en olekaan aina yhtä oikeassa kuin kroonisesti oikeassa olevat Paavot: Väyrynen ja Lipponen) . Liittovaltio tulee, kun sitä tehdään.

Liittovaltion perimmäinen ongelma on demokratian puute. EU:ssa päätöksiä aletaan tehdä ja tehdään jo yhä enemmän ylikansallisesti, niin, että vähemmistöön jääneiden maiden on tyydyttävä enemmistön saneluun. Kun äänivallan perustana on maiden asukasluku, suuret maat sanelevat lait pienten maiden velvollisuudeksi noudattaa rangaistuksen uhalla niille vierasta tahtoa eli EU:n lakia. Federalistinen liittovaltio ei ole mitään demokratian euroherkkua.

F-sanaa ei kuitenkaan kuulu EU:ssa sanoa ääneen. Se on EU-kielellä ”enemmän Eurooppaa” tai – niin kuin Kataisen hallituksen sikspäk-puolueet sanovat hallitusohjelmassaan – lisää ”yhteisöllisyyttä”.

Enemmän f-Eurooppaa ja lisää yhteisöllisyyttä edustaa kesän aikana eduskunnan käsittelyyn annettu hallituksen lakiesitys HE 12/2011 vp. (http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+12/2011&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD)

Se pitää sisällään muutosesityksen EU:n perustuslakiin (jota kutsutaan kansojen harhaanjohtamiseksi ”Lissabonin sopimukseksi”). Se on ns. pikamuutos sellaisella yksinkertaistetulla tavalla, joka voidaan tehdä yksimielisyydellä valtionpäämiesten Eurooppa-neuvostossa. Kummallinen asia sinänsä sekin, että perustuslakiin voidaan tehdä pikamuutoksia.

Muutos koskee artiklaa 136. Sen mukaan jäsenmaat voivat perustaa EU:n institutionaalisten rakenteiden ulkopuolelle osakeyhtiön jakamaan rahaa ylivelkaantuneille maille.

Muutoksen perustana on vuoden 2010 tilapäinen järjestely, josta Suomen osuus on 7 905 miljoonaa euroa ja jota Suomen hallitus kuvaa seuraavasti: ”Euroalueeseen kuuluvien valtioiden valtiovarainministerit ja Euroopan rahoitusvakausväline hyväksyivät Luxemburgissa 7 päivänä kesäkuuta 2010 Euroopan rahoitusvakausvälinettä koskevan puitesopimuksen (ERVV), minkä jälkeen Luxemburgin suurherttuakunta perusti Euroopan rahoitusvakausväline nimisen Luxemburgin lain mukaisen osakeyhtiön. Muut euroalueeseen kuuluvat valtiot ostivat Luxemburgilta Euroopan keskuspankin merkityn pääomaosuutensa perusteella määräytyvän osuutensa yhtiön osakkeista sitä mukaan kuin niiden kansallinen lainsäädäntö sen mahdollisti.”

Osakeyhtiö ei ollut EU:n toimielin vaan jäsenmaiden järjestely EU:n perustuslain artiklojen 125 ja 122 kiertämiseksi. Mainitut artiklat kieltävät jäsenvaltioita (ja EU:ta) avustamasta toisia valtioita niiden talousvaikeuksissa. Kun tuli tarve ”rauhoittaa markkinat” ja tehdä tilapäisen vakausrahaston oheen pysyvä mekanismi ylivelkaantuneiden maiden konkurssien torjuntaan ja kun Saksan perustuslakituomioistuimen oli saattanut tilapäisen järjestelyn osalta kyseenalaiseksi Saksan osallistumisen EU:n perustuslain artiklojen kiertämiseen, tuli tarve muuttaa perustuslakia sallimaan EU:n rakenteiden ulkopuolelle jäsenmaiden omistama ja rahoittama osakeyhtiö maiden maksukyvyttömyys- eli pankkitukitarkoituksiin. EU:n sisällä muiden maiden auttaminen on edelleen kielletty.

Pysyvän vakausmekanismin perustaminen osakeyhtiömuotoon on täysin demokraattisen vallankäytön ulottumattomissa. Sitä käsittelee muun muassa vasemmistonuori Antti Ronkaisen kirjoitus http://anttironkainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/75236-kansojen-varallisuuden-ry%C3%B6st%C3%B6retki-%E2%80%93-n%C3%A4in-toimii-euroopan-pysyv%C3%A4-vakausmekanismi

Suomen osuus tästä pysyvästä järjestelystä (jonka 700 miljardin osakepääoma ei riitä torjumaan Espanjan ja Italian maksukyvyttömyyden eurolle ja EMU:lle asettamia paineita), on 12 582 miljoonaa euroa, ja juuri tänään Euroopan Keskuspankki ehdotti kaikkien EMU-maiden osuuksien kasvattamista. Siis tulossa on Suomelle lisää maksettavaa muiden veloista. Yhteisvastuullisuutta - ja sitä kautta lisää liittovaltiota - merkitsee myös Kataisen hyväksymä ehdotus ns. eurobondien käyttöönotosta. Ne ovat EMU-maiden yhdessä muiden puolesta takaamia joukkovelkakirjoja.

Julkisessa keskustelussa sekoitetaan jatkuvasti takaukset ja vakuudet. Takaukset meritsevät vastuunottoa muiden maksamattomista veloista, kun taas vakuudet ovat lainanantajien saamia pantteja lainanottajien maksukyvyttömyyttä vastaan. Suomen hallitus on vaatinut Suomen lähettämälle rahalle vakuuksia, mutta on aivan selvä asia, että vakuuskeskutelu on pelkkää kotimaista stiiknafuulia.. Kun Suomi takaa, se myös maksaa, eikä luxemburgilainen vakausmekanismiyhtiö (EVM) tunneta mitään rahojen palautusmekanismia vakuuksien muodossa.

Edellä mainitun Euroopan Keskuspankin (EKP) eli EU:n roskapankin tase on ylivelkavaltioiden lainapaperijätteen kaatopaikka ja  vaatii väärän pankkituki- ja rahapolitiikan jatkamista, koska muutoin sieltä se vasta oikein iso lasku kirjoitetaan Suomen ja muiden EMU-maiden veronmaksajille.

Eduskunnassa vasemmistoliitto äänesti toukokuussa pysyvän mekanismin perustamista vastaan. Mielenkiintoista on nähdä, mitä se tekee, kun eduskunta äänestää EU:n perustuslain muuttamisesta mainitun lakiesityksen HE 12/2011 mukaan. Suurin osa puolueen viime eduskunnan 17 edustajan ryhmästä äänesti Lissabonin sopimuksen hylyn puolesta. Mitähän tekevät nykyiset 12 edustajaa, kun kysymys on demokraattisen valvonnan kiertämisen sallimisesta EU:n perustuslain muutoksella?