Esko Seppänen

Latvian parlamentissa käytiin eilen presidentinvaalit. Istuva presidentti, joka oli aloittanut korruption vastaisen taistelun parlamentin mädännäisyyttä vastaan ja joka oli määrännyt kansanäänestyksen parlamentin hajottamisesta, hävisi. Siitä huolimatta hän voi voittaa kansan puolelleen kansanäänestyksessä, mutta se ei palauta häntä presidentin virkaan. Parlamentti yrittänee saada uuden presidentin perumaan kansanäänestyksen, jos se vain siinä suinkin onnistuu maan nykyisessä kaoottisessa poliittisessa tilanteessa, joka on vielä monimutkaisempi kuin Suomen hallituskriisi.

Mitä Suomen tilanteeseen tulee, Vasemmistoliitto saattoi päästä onnenkantamoisella irti taas kerran henkiin herätetystä ministerisosialismin unelmasta. Vahinko ehti kuitenkin jo tapahtua: puoluejohto näytti ulospäin liian hallituskipeältä. Sen paljasti armottomasti retoriikka ja argumentointi. Siitä kärsitään pitkään, mutta uskottavuuden palauttaminen ei ole helppoa. Luulen, että se silti onnistuu, ja Paavo Arhinmäen paluu arkeen lähti hyvin liikkeelle televisioesiintymisessä.

Mitä taas Latviaan yleisesti tulee, maa on samanlaisessa taloudellisessa kurimuksessa kuin Kreikka, Irlanti tai Portugali. Kävin siellä touko-kesäkuun vaihteessa entisen europarlamenttiryhmäni seminaarissa Jurmalassa selvittelemässä, miten on mahdollista se, että persaukinen maa ei ole ottanut vastaan Suomen tarjoamia luottoja samaan aikaan kuin muut mainitut kolme muuta maata haluavat meiltä aina vain yhä enemmän apua (lue: rahaa).

Latvian ongelma on velka: 120 % BKT:sta. Siellä ei kuitenkaan valtio ole velkakriisissä, mutta kansalaiset ovat. Heitä ovat täysin holtittomasti luotottaneet ruotsalaispankit, ennen muuta SEB ja Swedbank. Niille on tulossa suuret luottotappiot, sillä on täysin selvää se, että kansalaiset eivät pysty velkojaan maksamaan. Tilanne on samantapainen kuin Unkarissa, jossa niin ikään ulkomaiset (siellä itävaltalaiset) pankit velkaannuttivat kansan rahoittamalla yleiset kulutusjuhlat, joita seurasi arki ja laskujen maksun aika. Latviassa kymmenen suurimman pankin joukossa on vain yksi latvialaisomisteinen pankki, jonka senkin valtio kansallisti omistajien oman pankkinsa rahoitukseen perustuneiden keinottelutappioiden tuhottua sen vakavaraisuuden.

Miten niin kansalaiset eivät pysty maksamaan velkojaan?

Sen tekevät mahdottomaksi poliittiset päätökset. Poliitikot, jotka eurokiimassaan hyväksyivät omaa perustuslakiaan ylemmän EU:n uuden perustuslain ennen kuin se oli heille toimitettu heidän omalla kielellään ja jonka sisältöä he eivät tunteneet, haluavat liittää maan vuonna 2014 EMU:un. He ovat säätäneet yhteisen rahan käyttöönoton – ja ennen muuta yhteisen rahapolitiikan – lakiin, ja talouspolitiikka on sen mukaista.

Kun nyt tarvittaisiin maan oman rahan devalvaatiota, se ei ole EMU:un menemisestä säädetyn lain mukaan mahdollinen. Niinpä on vain yksi talouspoliittinen vaihtoehto: maan talouden "tervehdyttäminen" sisäisellä devalvaatiolla (työttömyydellä, eläkkeiden ja palkkojen leikkauksilla ja sosiaaliturvan ja muiden julkisten palvelujen huononnuksilla). EMU on siellä poliittinen eikä taloudellinen tarve. Hinta siitä on niin kallis, että tästä 3 miljoonan asukkaan maasta muuttaa vuosittain pois 30 000 kansalaista, 300 000 on jo lähtenyt. ”Jää taakse velkainen talo ja nälkäiset mahat, saa lapion myydä, kun loppuu rahat.”

EMU:n ainoa joustomekanismi sisäinen devalvaatio tappaa Kreikan, Irlannin ja Portugalin velanhoitokyvyn ohella myös Latvian kansalaisten velanmaksukyvyn, ja sen myrkky tappaa talossa ja puutarhassa myös sellaisessa maassa joka ei edes kuulu EMU:un.

Arvioni on, että Latviassa pukkaa tällä hetkellä näkymättömissä päälle sellaista taloudellista ja sen seurauksena poliittista kriisiä, että siitä maasta kuulemme vielä. Ruotsalaispankkien intressi on, että Latvia pelastetaan samalla tavalla kuin Kreikka, Irlanti ja Portugali, eli panemalla Latvian valtio velkaantumaan ulkomaisten pankkien hyväksi.

Vielä tulee Latviassakin kysyntää suomalaiselle rahalle.