Esko Seppänen

Suomen uutta hallitusta muodostettaessa Timo Soinilla oli jo kertaalleen nuttu nurin ja toinen jalka elinkeinoministerin virkahuoneessa, oven sisäpuolella. Sitten kävi niin, että puolueen eduskuntaryhmä tulkitsi kenttäväen tuntoja ja lukitsi ministeriön ulko-oven Timon nenän edestä. Tapahtuma osoitti, ettei Timo olekaan yksin koko persut, enää. Herätettyään puheenjohtajansa ministeriunista oppositioon jäävillä persuilla ovat nyt synkronissa sanat ja teot.

Oppositiossa kypsytään valtaan, ja tärkein vaikuttamisen väline on äänestäjien mielipide. Naapuripuolueelle kateellisena väitän persujen jo uudistaneen oppositiosta käsin Suomen politiikan rakenteita kansanvallan suuntaan, eikä yksikään hallitus voi olla välinpitämätön sen suhteen, mitä ministerien toiminta vaikuttaa persujen kannatukseen.

Toivoisin, että vasemmistoliitolla olisi samanlainen pyrkimys vaikuttaa Suomen politiikkaan. Pahalta tänään näyttää.

Ehdin julkisesti kehua demareiden kuuden kohdan ohjelmaa pankkien kuriinpanosta ja eurooppalaisen pankkikriisin ratkaisumallista. Se löytyy SDP:n kotisivulta osoitteesta: http://www.sdp.fi/sites/default/files/sijoittajavastuu_0.pdf

Siitä ei ole paljon jäljellä siinä yhteispaperissa, jolla kokoomus ja SDP ilmoittivat panevansa kuntoon EU:n pankkituen sijoittajavastuun. Tuntuu siltä, että mediassa ei ole luettu alkuperäistä paperia, sillä niin pinnallisia ovat kommentit SDP:n tavoitteiden toteutumisesta.

Sijoittajavastuu on sitä, että pankit pannaan kantamaan maksukyvyttömille velallisille lainatusta rahasta syntyvät luottotappiot. Demareiden käsitys sijoittajavastuun olemuksesta on toisenlainen. He vaativat velallisia antamaan pankeille vakuuksia luottotappioiden synnyn ehkäisemiseksi, ja siinä tarkoituksessa he markkinoivat muiden maiden hallituksille valtion omaisuuden yksityistämistä alehintaan siihen tapaan kuin edellisen kerran vallassa ollessaan Suomen demarit lahjoittivat valtion omaisuutta yksityisomistukseen. Demareille sijoittajavastuu tuntuu olevan valtion vastuu sijoittajien voitoista eikä sijoittajien paneminen vastuuseen niiden ottamista ylisuurista riskeistä.

”Moderni valtiovalta on vain toimikunta, joka hoitaa koko porvariluokan yhteisiä asioita”, sanoi yksikin alan mies jo sata vuotta sitten.

Olen demareiden nutun nurinkäännön johdosta – hehän olivat vaalien alla tällä kuuden kohdan linjalla – julkisesti syyttänyt demareita vaalipetoksesta heidän tehtyään hallitukseen menossa – jääkiekkotermillä – vanhanaikaisen: he tekevät taas kerran vaalien jälkeen toista kuin ennen vaaleja lupasivat. He tekivät kokoomuksen kanssa kaupat muiden maiden pankkien tukemisesta. Kun he toistavat ja toistavat irti päästämäänsä valhetta sijoittajavastuun toteutumisesta, joku voi siihen uskoa. Mutta totta se ei ole, eikä vasemmistoliiton näissä asioissa osoittama valmius vaalinaluspuheiden pyörtämiseen ole yhtään kunnioitettavampaa.

Hallitukseen pyrkivä vasemmistoliitto on menettämässä uskottavuutensa kaiken uuden poliittisen kulttuurin tai systeemikriisiin ajautuneen kapitalismin vaihtoehtojen tuottamisessa, ja puolue on takertumassa kokoomuksen ja SDP:n poliittiseen verkkoon kuin epäonninen Saimaan norppa. Hallitusneuvotteluissa kamppailu verkkoa vastaan johtaa sotkeutumiseen sen pauloihin entistä pahemmin, ja ennen pitkää vasemmistoliitolta loppuu happi. Se on verkossa pinnan alla ja siellä pysyy eikä se enää kykene hengittämään itse.

Vasemmistoliiton sisäisen kriisiytymisen vastuulliset löytyvät ay-liikkeen itsetyytyväisistä pomoista ja toimitsijoista. He tuovat puolueeseen demarihegemoniaa, jonka armollisuudesta he itse nauttivat vanhasta vallasta pöhöttyneen ja vasemmiston kaikinpuoliseen taistelukyvyttömyyteen ja ennätykselliseen vaalitappioon johtaneen korporatiivisen hallitsemistavan edunsaajina.

Vaikka vasemmistoliitto ei päätyisi loppuun kaluttuun ministerisosialismiin vasemmiston vaalitappion korjaamistapana, vahinko on jo tapahtunut puolueen uskottavuuden menetyksenä. Hallitukseen meno on vasemmistoliiton aatteellisen lopun sinetti. Sen jälkeen Suomessa ei ole merkittävää vasemmistolaista edustuksellista vaihtoehtoa.