Eräs entinen Mooses opettaa, että ”otsasi hiessä sinun on hankittava leipäsi”.
Mutta tuleehan otsa märäksi tanssimallakin, vastaa hänelle Lauri Viita
ja jatkaa: ”Eihän ihminen ole milloinkaan työtä syönyt, työssä asunut,
työhön pukeutunut.” Ei todella ole, mutta työn hedelmät kyllä kelpaavat kaikille.
Ne hikiset hedelmät eivät kasva puissa, vaikka itse Karl Marx uskoi niiden
kasvavan. Muuten ei ole mahdollista ruokkia, vaatettaa ja asuttaa maapallon
lähes 7 miljardia ihmistä.
Työnhedelmäpuut kasvavat itsestään Marxin kommunistisessa yhteiskunnassa,
jossa ”kenelläkään ei ole mitään yksinomaista toimintakehää, vaan kukin voi
täydellistyä mille alalle tahansa, yhteiskunta sääntelee yleistä tuotantoa ja juuri
sen kautta luo mahdollisuuden tehdä tänään tätä, huomenna tuota, aamupäivällä
kalastaa, illalla hoidella karjaa ja syönnin jälkeen kritisoida, aivan kuten mieli
halajaa, ilman että olisin aina metsästäjä, kalastaja, paimen tahi kriitikko.”
Tuollaista yhteiskuntaa markkinoidaan paratiisina jo tämänpuoleisessa
elämässä. Markkinointivaltti on se, että maallisessa onnelassa ei ketään
pakoteta kuuntelemaan sitä taukoamatonta harpunsoittoa, jota kirkko
soitattaa taustamusiikkina omassa paratiisissaan tuonpuoleisessa
elämässä taivaassa.
Marxille palkkatyö, jota ei ole kommunismissa, on ”lievemmän muotoista
ihmissyöntiä”. Se on ”orjuutuksen ja luokkaherruuden muoto, minkä jokainen
lapsikin tietää”.
TYÖväenliike on sisäistänyt Marxin ajatuksia KAPITALismin kumoamisen tarpeesta
ja taistelee TYÖväenluokan vapauttamiseksi palkkatyön orjuudesta: alistamisesta
ja riistosta. Työn ja pääoman vastakkainasettelun aika ei ole ohi.
”Työtä, työtä, työtä tehdään, jotta, jotta leipää syödään”, sanoo lauluntekijä.
”Oikeus syödä leipää syntyy leivästä, siitä vaan”, sanoo toinen.
Työväenliike ja sen ammattiliittosiipi haluavat työtä kaikille ja työstä sitä vastaavan
palkan. Poliittinen vasemmisto on perinteisesti tukenut sellaisia vaatimuksia.
Vasemmisto on kuitenkin laajempi rintama kuin pelkkä työväenliike ja koostuu - niin
kuin työkin - mosaiikin palasista.
On tovereita (tällä sanalla vasemmistossa tarkoitetaan ihmisten tasa-arvoa ja
tasavertaisuutta), jotka haluavat kaikille oikeuden itse työtä tekemättä nauttia
muiden tekemän palkkatyön hedelmistä. He haluavat ”kansalaispalkkaa”
voidakseen ”tehdä tänään tätä, huomenna tuota; aivan kuin mieli halajaa”.
He ovat osa vasemmistoa mutta eivät työväenliikettä?
Mosaiikkivasemmisto tarvitsee toipuakseen ja tervehtyäkseen työn uudeksi
muuttumisen shokista ideoiden kilpajuoksua, ja niissä merkeissä
”kansalaispalkka” on keskusteltava läpi ja puhki.
Työ on tehnyt ihmisestä ihmisen. Työ antaa ihmiselle työyhteisön, työtovereita
ja sosiaalisen verkoston. Työ kasvattaa, työstä oppii. Työtä tekemällä saattaa
etsimättä löytää sellaista hyvää, jota ei tiedä etsiä. Työ voi tuottaa tyydytystä ja
olla henkisesti palkitsevaa. Työ sosiaalistaa, verkottaa ja parantaa oman elämän
hallintaa ja toimintakykyä.
En puolusta palkkatyötä eli ”lievemmän muotoista ihmissyöntiä”. Harvoilla
on kuitenkin tarjolla muu vaihtoehto kuin suostua uhriksi kapitalismin
kannibalismiin. Työläiselle pahempi asia kuin palkkatyö on se, ettei ole
palkkatyötä, mieluiten vakinaista.
Palkkatyön todellinen vaihtoehto on itse itsensä työllistäminen: yrittäjyys.
On ilolla pantava merkille Paavo Arhinmäen vasemmiston asettuminen
puolustamaan pienyrittäjiä, mutta ei jokainen voi olla oma yrittäjänsä.
Palkkatyön loppu on kuin se entinen Jerevanin horisontti, joka menee
sitä kauemmaksi mitä lähemmäksi sitä tullaan.
On puolustettava palkkatyön tekijöitä, kaikessa. He ovat me, me olemme he.
Mielestäni jokaisen työkykyisen kansalaisen velvollisuus on ylläpitää ja
rakentaa yhteiskuntaa ja tehdä työtä toimeentulonsa eteen, mieluiten
ammatissa, johon yhteiskunta on hänet maksuttomasti kouluttanut. Jos
ei ole koulutusta, jonka jokainen saa, jos haluaa, joutuu usein paskahommiin,
mutta ei niitäkään voi teettää maahanmuuttajilla niin että suomalaiset
vapautuisivat pelkän kansalaisuuden perusteella yhteiskunnalle tarpeellisten
töiden tekemisestä.
Jos töitä ei riitä kaikille, on lyhennettävä työaikaa niin että riittää.
Työkyvyttömille eli sairaille, invalideille, (työ)tapaturmien uhreille, pikkulasten
vanhemmille, koulutuksessa oleville sekä työttömille - ja yhteiskunnan
rakennustyön jo päättäneille eläkeläisille - on turvattava kelvollinen
sosiaaliturva. Se on eri asia kuin työntekokykyyn perustumaton
”kansalaispalkka”.
Puolustan maksajia eli palkkatyön tekijöitä ja yrittäjiä niitä EU-kansalaisia
vastaan, jotka ”kansalaispalkan” houkuttelemina tulisivat muista maista
Suomeen olemaan ja elämään - tai vain noutamaan myös jokaiselle
EU-kansalaiselle Suomessa maksettavat ilmaiset rahat. Suomihan ei saa
EU:ssa asettaa omia ja muiden maiden unionikansalaisia eriarvoiseen
asemaan.
Virolaiset työttömät (ja romanialaiset köyhät) meillä on jo EU:sta
keskuudessamme, kun heidän kapitalismissaan ei tunneta hyvää sosiaaliturvaa.
Me emme vielä pitkään aikaan ole valmiita elämään kommunistisessa
kansalaispalkkaparatiisissa, joka on kilpaileva tuote kristinuskon nimissä
myytäville taivasosuuksille.
Kovasti uskonnon kaltainen on sellainen kommunismikin, joka ottaa ja antaa
”jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan”. Kuka silloin
tekee (ei-palkka)työt ja kuka lystin kustantaa?
