Nato, Nato, Nato, KU 19.9.2008 PDF Tulosta Sähköposti
Kokoomus on stubbisuu suubaltti eikä sen Nato-kiima hellitä.
 
Vanhasen hallitusohjelman mukaan Suomi ei ole enää ”sotilaallisesti liittoutumaton”. Kansa luulee, että on. Kokoomus on saanut läpi tavoitteensa, että ei ole.
 
Yhden kauden sattumapresidentti Martti Ahtisaari sanoo, että Venäjällä ei voisi olla mitään Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan. ”Pääsisimme eroon suomettumiskeskustelusta.” Sekö on Nato-jäsenyyden keskeinen peruste? Se, että Suomi olisi jotenkin pakkorussofiilistetty eikä viimeisen päälle eeuutettu ja pitkälle natotettu. Nato-jäsenyys on Suomen oma asia. Venäläisten asia taas on vetää oma turvallisuuspoliittinen johtopäätös, jos Suomikin osallistuu sen saartamiseen Natolla.
 
Ahtisaari on amerikanpuudelina samaa rotua kuin Puolan, Latvian, Liettuan ja Viron presidentit sekä Ruotsin ja Suomen ulkoministerit - ja Helsingin Sanomat.
 
Hän neuvotteli USA:n asian ajajana Jugoslavian sodan lopettamisesta.
 
Hänen suullaan sanelivat amerikkalaiset Kosovon itsenäistymisen vastoin ETYK:in perusasiakirjaa ja vain rima heiluen YK:n päätöslauselman 1244 mukaan. Laillisuuden puutteesta huolimatta Suomi on itsenäisyyden tunnustanut, mutta eivät kaikki EU:n jäsenmaat.
 
Kosovon ”demokratiaa” on, että se on Euroopan johtava kovien huumeiden kauttakulkumaa ja että albaanien entisiä terroristijohtajia syytetään tapettujen serbien sisäelinkaupasta länteen. Niissä merkeissä se haluaa EU:n yhteismarkkinoille?
 
Pienen maan paras turva suurten maiden mielivaltaa vastaan on vaatimus kansainvälisoikeudellisesta laillisuudesta. Sitä oli vaadittava EU:lta Kosovossa ja Venäjältä Georgiassa. Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyysjulistukset ovat samalla tavalla laittoman luonteisia kuin Kosovonkin.
 
Venäjä ei ole vallankumousta vievä Neuvostoliitto.
 
Väkivallalla kätilöidyn bolshevikkivallan jälkeen Neuvostoliiton valot viimeisenä lähtijänä sammuttanut Mihail Gorbatshov on merkkihenkilö lännessä, mutta ei omassa maassaan. Viimeksi näin hänen kuvansa Louis Vuittonin laukun mainoksessa. Gorbatshovia vedettiin kölin alta nenästä Saksan yhdistymisen ja sen itäosan natottamisen yhteydessä.
 
Lännen armossa madelleen ja sieltä vaalirahoitetun Boris Jeltsinin aikana venäläisiä nöyryytettiin viimeisen päälle. Jeltsinille esimerkiksi luvattiin, että USA:n Euroopan maihin eli entisiin ”sosialisti”maihin ei tule Naton tai USA:n sotilastukikohtia, mutta nyt on USA tulollaan Puolaan ja Tshekkiin.
 
Näiden kahden onnettoman tunarin jälkeen Venäjä on palauttanut suurvalta-asemansa niin että sen huomaa jo jokainen vähän stubbimpikin.
 
Jos suurvallan kimppuun hyökätään, ne vastaavat voimalla.
 
Georgian sodassa Saakashvili saattoi epäsuorasti vastakkain Venäjän ja USA:n presidentinhallinnon haukkaosaston.
 
Kun venäläiset toivat Rokin solasta etelään kaksi SS-21 ohjuslaukaisualustaa, joilla voidaan ampua myös ydinkärkiä, se oli suurvallan varoitus toiselle: Venäjä on tosissaan. Tehtiin maailmanpolitiikkaa.
 
Kun Putinin tapaamista Pekingissä vältelleelle Bushille kerrottiin ohjusalustoista, hän halusikin tavata. Lopputulema keskusteluista oli se, että Bush ilmoitti USA:n pidättyvän kaikista sotilaallisista toimista - vastoin maan varapresidentin (Cheney) kantaa mutta ulkoministerin (Rice) ja puolustusministerin (Gates) neuvojen mukaan.
 
Seuraavaa ”kriisiä” valmistellaan nyt Ukrainaan, jossa russofobisen Puolan tukeman oranssivallankumouksen johtohenkilöistä presidentti Viktor Jushtshenko matkusti Puolan ja Baltian presidenttien kanssa Tbilisiin osoittamaan näiden amerikanpuudeleiden solidaarisuutta hyökkääjälle, kun taas Ukrainan suosituin poliitikko pääministeri Julia Timoshenko (joka vielä muutama vuosi sitten olisi vangittu taloudellisista väärinkäytöksistä Venäjälle mennessään) esti maansa parlamenttia ottamasta kantaa Venäjää vastaan. Tilanne hämmentää.
 
Venäjällä nousussa oleva äärinationalismi edustaa saatanan saapumista Moskovaan. Silti ei ole oikein saatanallistaa Venäjä, Venäjä, Venäjä. Sitä tekevät etulinjassa Nato-kiimainen kokoomus ja sen kotiamerikanpuudelit, kun taas Vanhanen tuntuu vetäytyneen ulkopolitiikassa töpinä- ja lottaosastoon.