Esko Seppänen

On ainakin yksi asia, joka on EU:ssa paremmin kuin meillä.

Kysyin hallintokomissaari Siim Kallakselta, pitääkö paikkansa se, että komission työntekijöille maksetaan palkkaa myös mahdollisen lakon ajalta. Kyllä, niin on, vastasi varapääkomissaari. Ammattiliitojen kanssa on sovittu, että lakon ajalta maksetaan puoli palkkaa.

Ay-liikkeen pitäisi sopia suomalaisille duunareille samat EU-edut!

Näin sairaanhoitajien työtaistelun aattotunnelmissa muistutan asiasta, joka myös pitäisi saada EU-tasolle.

Teollistuneiden maiden järjestön OECD:n - tuoreimpien - vuoden 2005 tilastojen mukaan Suomessa käytettiin terveysmenoihin 7,5 % bruttokansantuotteesta (BKT). Se on vähän, melkeinpä vähiten kaikista OECD:n ja EU:n jäsenmaista. Nimittäin Suomea vähemmän kansanterveyteen käyttivät vain Tshekki (7,2 %), Slovakia (7,1 %), Meksiko (6,4 %), Puola (6,2 %) ja Etelä-Korea (6,0 %).

Kaikki muut 23 OECD-maata panostivat enemmän kansan terveyteen.

Kolme pohjoismaata Ruotsi, Norja ja Tanska käyttivät sattumoisin yhtä paljon eli 9,1 % BKT:sta. Se on viidennes enemmän kuin Suomessa.

Me olemme luulleet, että meillä on hyvä terveydenhuollon taso. Jos on, se revitään alipalkatun henkilöstön selkänahasta, sillä Suomessa käytetään terveyteen vähemmän rahaa kuin on pohjoismaiden, EU:n tai OECD:n keskiarvo.

Sen lisäksi Suomessa sairaiden omakustannusosuudet lääkkeissä, terveyskeskusmaksuissa ja sairaalamaksuissa ovat EU:n kalleimmasta päästä.

Tilanne ei ole ollut paranemaan päin. Vuosina 1992-2003 terveysmenot eivät vähentyneet missään muussa OECD-maassa yhtä paljon kuin Suomessa.

Me joko olemme muita terveempiä, mihin en usko, tai meillä asiat ovat terveydenhoitoalalla huonosti.

Osinkojen alalla taas niiden saajilla menee hyvin. Suomessa maksettiin vuonna 2004 omistajille verottomia osinkoja enemmän (8,6 % BKT:sta) kuin olivat kansanterveysmenot (7,4 % BKT:sta).

Viime viikolla julkaistut verotilastot puhuvat samaa eriarvoisuuden kieltä: jatkuu viimeisten kymmenen vuoden kehityssuunta, jonka seurauksena on tapahtunut yli sataan vuoteen merkittävin varallisuuden uusjako rikkaiden hyväksi. Sen välineinä ovat olleet verottomat osingot ja aliverotetut myyntivoitot.

Verotilastojen mukaan luonnolliset henkilöt ovat saaneet vuosina 1999-2005 verottomia osinkoja yhteensä 20 662 miljoonaa euroa. Monet osinkomiljonääreistä saavat miljoonansa vuosi vuoden jälkeen aina uudelleen.

Aliverotettuja myyntivoittoja - usein samat - luonnolliset henkilöt ovat saaneet näinä vuosina, jolloin Suomea on myyty ulkomaisille omistajille, yhteensä 15 262 miljoonaa verotettua euroa. Kun otetaan huomioon, että myyntivoittolukuja pienentävät ehkä kolmanneksen verran ”hankintahintavähennykset”, sekin potti on oikeasti 20 000 miljoonan suuruusluokkaa.

Jos suuria lukuja on helpompi ymmärtää menneen ajan markoissa, suomalaisyrityksistä on siirretty niiden omistajille noin 240 000 000 000 vanhan markan suuruinen irtonaisen rahan potti. Se on valtion vuosibudjetin suuruusluokkaa.

Rahaa on, mutta se käytetään muuhun kuin sairaiden hoitoon ja sairauksien ennaltaehkäisyyn.

Tasa-arvoa on se, että terveyttä ei saa aina rahallakaan ja että myös köyhä voi olla terve (joskin harvemmin kuin rikas).

Mitä edelleen veroihin tulee, viimeviikkoisen vuoden 2006 ansioverotilaston kärjessä komeilevat privatisoinnin kohteena olleiden valtion yhtiöiden johtajat. Se johtuu siitä, että optiotulot ovat olleet korkeasti verotettuja ansiotuloja.

Valtio on sittemmin uusinut ”kannustinjärjestelmiä” niin että Fortumin ylipäällystö saa ensi vuonna palkkiot sähkön perusteettomista hinnankorotuksista optioiden sijasta osakkeina. Kun valtion osaomistamien yhtiöiden lahjoittamat - johdon palkkoihin nähden moninkertaiset - osakepalkkioedut menevät tämän jälkeen verolle myyntivoittoina, entinen optiorälssi muuttuu aliveroaateliksi.

Se on häpeäksi valtiovallalle, jota edustaa näissä asioissa suurista sanoista tuttu Pekkarisen Mauri.

Maurin pitäisi myös vikkelästi joutaa puolustamaan Kemijärven sellunkeittoa sen sijasta että hän rakennuttaisi tehtaan tilalle valtion varoin hyppyrimäen, josta kukaan paikkakuntalainen ei uskalla hypätä.