Suomalaiset haluavat kansanäänestyksen! UV 4/2007 PDF Tulosta Sähköposti

EU:lle valmistellaan – salassa – uutta perustuslakia.
Se on niin kuin muutkin EU:n lait omaa lainsäädäntöämme ylempi ja ensisijainen Suomen lakeihin nähden.
Suomalaiset haluavat siitä kansanäänestyksen.

Mielipidetiedustelu

Europarlamentin GUE/NGL-ryhmän toimeksiannosta TNS Gallup Oy (Suomen Gallup) tutki suomalaisten kannan asiaan. Tutkimus tehtiin 22–31.8.2007 välisenä aikana ja otos oli 1 000 yli 15-vuotiasta suomalaista.
Kysymys kuului: "EU:lle valmistellaan uutta perustuslakia, joka on omaamme ylempi. EU:n perustuslaki on tarkoitus säätää voimaan vuonna 2009. Mitä mieltä olette; pitäisikö siitä järjestää maassamme kansanäänestys?"

Selkeä vastaus

Vastaus oli yksiselitteinen: kaksi kolmannesta (65 %) suomalaisista haluaa kansanäänestyksen ja vain vajaa kolmannes (30 %) ei halua. Myönteisimpiä ajatukselle ovat nuoret alle 35-vuotiaat (75 %) ja kielteisimpiä yli 64-vuotiaat (42 %).
Puoluekannaltaan vasemmistoliittolaiset olivat myönteisimpiä (85 %) ja kokoomuslaiset kielteisimpiä (43 %); kuitenkin kokoomuslaistenkin enemmistö (56 %) oli kansanäänestyksen kannalla.

Ajattelemisen aihetta

Jos perustuslaista päättää vain eduskunta, tällainen mielipidetiedustelu pakottaa poliittisen eliitin miettimään päätöksensä yleistä hyväksyttävyyttä. Kyllä lakien pitää olla yleisesti hyväksyttäviä!
Muistissahan on myös kesäkuinen Taloustutkimus Oy:ltä tilatun tutkimuksen tulos. Sen mukaan 38 % suomalaisista piti EU:n perustuslain voimaantuloa epäsuotavana ja vain 23 % suotavana. Suomessa kansanäänestyksen kannatus on muuten suurempi kuin Ruotsissa. GUE/NGL-ryhmään kuuluvan Ruotsin vasemmistopuolueen tilaamassa tutkimuksessa 56 % kannatti kansanäänestystä ja 35 % vastusti.
Yleisemminkin halutaan siis äänestää, maaliskuisen yleiseurooppalaisen tutkimuksen mukaan ( www.openeurope.org.uk ) 75 % EU-kansalaisista haluaa kansanäänestyksen!

Oheisessa taulukossa kyselyn täydelliset tulokset: