Suomen kansa vastustaa EU:n uuttakin perustuslakia? UV 3/07 PDF Tulosta Sähköposti

Mielipidetutkimukset ovat usein johdattelevia. Saadaan sellaisia vastauksia kuin kysytään.

Nyt on tulossa mahdollisuus mielenkiintoiseen vertailuun samasta asiasta tehdyn kahden kysymyksen vastausten välillä.

Harhaanjohtava johdanto

Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto ja MTV 3 tilasivat TNS Gallupilta (Suomen Gallupilta) mielipidetutkimuksen, jossa yksi kysymys kuului seuraavasti:

"Eduskunta hyväksyi EU:n perustuslain marraskuussa 2006. Kuinka suotavana pidätte sitä, että EU:n perustuslaki astuisi voimaan mahdollisimman pian?"

Kun ensin sanotaan, että Suomen eduskunta hyväksyi EU:n perustuslain marraskuussa 2006, todellisuudessa se tapahtui itsenäisyyspäivän aattona 2006, mutta tämä ei ole tärkeää. Sen sijaan se on, että eduskunta hyväksyi ensimmäistä kertaa Suomen historiassa lain, josta tiedettiin, että se ei tule koskaan voimaan; olihan kyseinen esitys hylätty Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä.

Voimaan tullakseen perustuslaki olisi pitänyt hyväksyä yksimielisesti, kaikissa maissa.

Harhaanjohtava kysymys

Varsinainen kysymys kuului, oliko suotavaa, "että EU:n perustuslaki astuisi voimaan mahdollisimman pian?". EU-johtajien juhannuksen huippukokouksessa käsittelyn pohjana on ihan eri esitys kuin minkä Suomen eduskunta hyväksyi. Nyt jää epäselväksi, mitä perustuslakia gallupkysymyksellä tarkoitetaan: vanhaa ja kuollutta vai uutta ja tulevaa.

Kun MTV 3 julkistaa vastaukset omaan kysymykseensä, sen perusteella ei voida tehdä johtopäätöstä suomalaisten suhtautumisesta mainittuun uuteen esitykseen. Huippukokouksessa EU-johtajat tulevat sanomaan, että uusi on ihan eri asia kuin vanha. Niin tehdään, jotta vältettäisiin kansanäänestykset. Markkinoidaan ajatusta, että kyseessä ei ole perustuslaki.

Eri kysymys

Oikeamman kuvan saamiseksi kansalaisten mielipiteistä tilasi europarlamentin GUE/NGL-ryhmä toiselta tutkimusten tekijältä (Taloustutkimus Oy:ltä) eri tavalla muotoillun kysymyksen samasta asiasta.

Kysymys kuului:

"Suomen eduskunta hyväksyi EU:n perustuslain marraskuussa 2006, vaikka se oli hylätty Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä. Kuinka suotavana pidätte sitä, että juhannuksen huippukokouksessa EU:lle hyväksytään keskeiseltä sisällöltään sama perustuslakiesitys, joka on ylempi kuin kansalliset perustuslait?"

Juhannusversio on riisuttu malli kuolleesta perustuslaista, terminologialtaan ihan eri, mutta keskeiseltä sisällöltään ihan sama.

Eri vastaus

GUE/NGL:n tilaaman kyselyn vastaukset ovat tiedossa ja esitellään tällä sivulla (kuvio alla). Sen sijaan MTV 3 julkistaa omat vastuksensa myöhemmin kesäkuussa, ennen huippukokousta, ikään kuin siellä käsiteltävään perustuslakiluonnokseen liittyen.

Katsokaa ja verratkaa silloin vastauksia – ja kysymyksiä! Taloustutkimuksen mukaan suomalaiset vastaajat olivat EU:n perustuslaille selvästi kielteisempiä kuin myönteisempiä.

Enemmistö (37 %) piti sen hyväksymistä vähemmän suotavana ja vähemmistö (20 %) enemmän suotavana. Yleinen johtopäätös voisi olla, että perustuslakiasia on melkoisen vieras Suomen kansalle. Sitä kantaa tukee se, että suuri osa vastaajista (29 %) piti asiaa "samantekevänä". Varsinkin nuorisolle se oli sitä (41 %), mutta silti kantaa ottaneiden nuorten enemmistön mielestä perustuslain voimaantulo oli vähemmän suotavaa.

Ammattiryhmistä myötämielisimmin asiaan suhtautuivat johtavassa asemassa toimivat ja yrittäjät (30) ja kielteisimmin työväestö (11). Suurituloiset olivat pienituloisia suopeampia, samoin kaupunkilaiset maalaisia ja uusimaalaiset muualla asuvia.

Missään ryhmässä ei perustuslain kannatus ylittänyt vastustusta. Tutkimuksen otokseen sattui yliedustus kokoomuslaisia ja vihreitä, jotka olivat muita perustuslakimyönteisempiä. Omaamme ylemmän EU:n perustuslain voimaantuloon suhtautuivat positiivisimmin vihreät, joista kuitenkin 37 % piti sitä vähemmän ja 33 % enemmän suotavana. Kokoomuksessa vastustus voitti 39–32 %, SDP:ssä 28–24 %, keskustassa 40-14 % ja vasemmistoliitossa 61–12 %.

Vasemmistoliiton äänestäjät kielteisiä

Vasemmistoliittoon samaistuvista vastaajista ei kukaan pitänyt perustuslain voimaantuloa "erittäin  suotavana". Vasemmistoliittolaiset erottuivat kielteisyydellään joukosta selvästi.

Tämän GUE/NGL-ryhmän nimiin Taloustutkimus Oy:ltä tilatun tutkimuksen tulokset esitetään alla olevassa grafiikassa.