Tärkeät energian prosentit 20, 20, 20 ja10 PDF Tulosta Sähköposti

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

           

Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan ylläpidosta.

           

EU tekee "uutta teollista vallankumousta".

Kulutus kasvaa

EU:ssa energia tuotetaan tänään pääasiassa fossiilisilla polttoaineilla. Eri energiamuotojen osuudet ovat: öljy 36,8 %, kaasu 24 %, kivihiili 16,2 %, ydinvoima 14,4 % ja uusiutuva energia (ml. jätteenpoltto) 6,7 %

Kansainvälinen Energiavirasto (IEA) ennustaa, että maailman energiankulutus kasvaa 1,6 prosenttia vuodessa. Se merkitsee kulutuksen olevan maailmassa vuonna 2020 neljänneksen enemmän ja vuonna 2030 puolet enemmän kuin tänään. EU:ssa kulutus kasvaa muiden mukana.

           
IEA uskoo, että vuonna 2030 maailman energiasta edelleen neljä viidennestä tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Energian käytön kasvusta, siis kasvusta mutta ei kaikesta käytettävästä energiasta, kehitysmaiden osuus on 70 % ja yksin Kiinan osuus 30 %. Vuonna 2030 Kiina käyttää viidenneksen kaikesta energiasta ja ehkä enemmän kuin USA, jossa tänään tuotetaan ja kulutetaan neljännes maapallon energiasta.


20 % pois energiankulutuksesta!

EU:n on ottanut tavoitteekseen vähentää primäärienergian kokonaiskäyttöä 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.

           
Edellä esitettyjen trendien valossa tavoite on epäuskottava.

           
Jotta tavoitteeseen päästään, pitää olla luja usko energian säästöön, energiatehokkuuden lisääntymiseen ja uuteen teknologiaan, sillä kaikkien ennusteiden mukaan energiankulutus - ja fossiilisten aineiden poltto lisääntyy. Kun IEA ennustaa OECD-maiden energiankulutuksen olevan vuonna 2030 neljänneksen nykyistä suurempi, siihen sisältyy myös EU:n kulutuksen kasvu.

           
Kasvun rajat tullevat vastaan siinä muodossa, että EU:n komissio laskee maapallon tunnettujen öljyvarojen riittävän enää 42 vuodeksi, kaasuvarojen 64 vuodeksi, uraanivarojen 85 vuodeksi ja kivihiilivarojen 155 vuodeksi.


20 % vähemmän päästöjä!

Energia-alan osuus EU:n kasvihuonekaasujen päästöistä on 80 %, samoin hiilidioksidin osuus kaikista päästöistä. Jos halutaan estää ilmaston lämpeneminen, mikä ihmiskunnan pitää nykyisen tieteellisen tiedon valossa estää, vastatoimien on kohdistuttava ennen muuta energian kulutukseen.

           
EU on löysästi sitoutunut vähentämään EU:n ja muun maailman kasvihuonekaasupäästöjä tasolle, joka rajaa maapallon lämpenemisen 2 asteeseen teollista aikaa edeltäviin lämpötiloihin verrattuna.

           
Komission laskelmien mukaan kasvihuonekaasujen päästöjä on maailmanlaajuisesti vähennettävä vuoteen 2050 mennessä 50 % vuoden 1990 tasoon verrattuna. Se edellyttää teollisuusmailta 60–80 prosentin päästövähennyksiä.

           
Nykymenolla EU:n hiilidioksidipäästöt kasvavat 5 prosenttia vuoteen 2030 mennessä (ja koko maapallon päästöt 55 prosenttia!).

           
Tältä pohjalta EU päätti maaliskuun huippukokouksessa omin toimin ja yksipuolisesti vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Kansainvälisesti aletaan neuvotella kehittyneiden maiden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä 30 prosentilla kyseiseen vuoteen mennessä.


20 prosenttia uusiutuvista!

EU:lla on ollut yhteisesti hyväksytty tavoite nostaa uusiutuvan energian osuus 12 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.

           
Tänään vuonna 2007 EU tuottaa energiastaan uusiutuvilla 6,7 prosenttia niin että siitä 4,5 % on biomassaa ja jätteenpolttoa, 2,2 % vesivoimaa ja vain 0,7 % maalämpöä, aurinkoa ja tuulivoimaa yhteenlaskettuna.

           
Se, että aikaisempaa tavoitetta ei saavuteta (eikä edes ole merkittävästi lähestytty vuosien aikana), ei estänyt maaliskuun energiahuippukokousta asettamasta uutta tavoitetta, jonka mukaan uusiutuvan energian osuus EU:n energiantuotannossa pitää nostaa 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on sitova, siis pakollinen, vaikka sen saavuttamatta jättämisestä ketään ei voida rangaista.

           
Yksissä maissa 20 prosentin tavoite merkitsee enemmän, toisissa vähemmän, sillä maakohtaiset tavoitteet neuvotellaan myöhemmin. Jos komissio saa päättää, Suomelle asetettava tavoite saattaa olla jopa 40 %.

           
Kun sähkön osuus energiantarpeesta kaksinkertaistuu mainittuna aikana, uusi tavoite vaatii kolminkertaistamaan uusiutuvien osuuden sen tuotannossa. Vesivoiman osuutta on vaikea lisätä, ja siksi ehdotetaan ennen muuta tuulimyllyjä maalle ja merelle mutta myös aurinkolämmön hyväksikäyttöä ja biomassaa.

           
Niiden yhteenlaskettu osuus energian kokonaistuotannosta on tänään alle 1 prosentti. On epäuskottavaa, että niiden lisäkäytöllä asetettu tavoite voitaisiin saavuttaa.

           
Suomen tapauksessa uusiutuvan energian lisäkäyttö vaatisi suurimittaista puun lisäpolttoa, mikä nostaisi puun kantohintaa ja MTK:n isäntien metsätuloja, mikä taas huonontaisi Suomen metsäteollisuuden kilpailukykyä. Suomen puupulaa eivät yhtään lievittäisi Venäjän uudet puutullit.


10 prosenttia biopolttoaineilla!

EU:n huippukokous päätti asettaa toisenkin sitovan tavoitteen: 10 % kaikista ajoneuvopolttoaineista on oltava vuoteen 2020 mennessä uusiutuvaa alkuperää, etanolia tai biodieseliä. Nykyinen biopolttoainetavoite on 5,75 % vuoteen 2010 mennessä.

           
Sekä nykyinen että uusi tavoite ovat vaikeita saavuttaa, mitä kuvaa se, että vuonna 2005 vain Saksassa ja Ruotsissa liikenteessä biopolttoaineiden osuus ylitti 1 prosentin ja Suomi jäi paljon sen alle. Maailmalla niiden osuus on 1 prosentti.

           
Kansainvälinen Energiavirasto (IAE) puolestaan tavoittelee 7 prosentin osuutta biopolttoaineille maapallon liikennevälineissä vuoteen 2030 mennessä. Silloin biopolttoaineviljelyn peltoalaa pitää nostaa nykyisestä 1 prosentista lähes 4 prosenttiin - mikä voi tapahtua vain ruuantuotannon (ja sademetsien hakkuiden) kustannuksella.

           
EU ei vaadi, että biopolttoaineisiin pitäisi siirtyä jäsenmaiden omin resurssein, ja sen takia biopolttoaineita aletaan tuoda paljolla auringonvalolla siunatuista (kehitys)maista. Sillä on suuria sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia näissä maissa.


Tilauksessa uutta ydinvoimaa

IEA arvioi ydinenergian käytön lisääntyvän maailmanlaajuisesti vuoden 2005 noin 368 gigawatista 416 gigawattiin vuonna 2030, siis aika paljon, mutta sillä ei ongelmia ratkaista. Sama IEA ennustaa ydinvoiman osuuden maailman primäärienergian tuotannossa vähenevän nykyisestä 6 prosentista 5 prosenttiin.

           
EU:n uudet energiatavoitteet on kirjoitettu niin, että niihin kuuluu ydinvoiman lisärakentaminen sitä haluavissa maissa. Sitä kutsutaan häveliäästi "vähähiiliseksi energiaksi".

           
Avainasemassa ovat muut toimet kuin lisäydinvoima.