EU ei ollut valmis perustuslakiin, UV 3/2005 PDF Tulosta Sähköposti

EU:n perustuslain ensimmäisen version valmisteli erityinen konventti. Sen pääsihteeri, harmaa eminenssi ja Giscardin salaneuvos oli englantilainen John Kerr eli Lord Kerr of Kinlochard. Hän on henkilö, joka kirjoitutti suurimman osan perustuslaista.

Tänään öljy-yhtiö Shellin mies John Kerr sanoo englantilaisessa Times-lehdessä, että perustuslain valmistelu ”karkasi käsistä”.

Perusongelma konventin esityksessä oli Kerrin mukaan se, että se on aivan liian laaja. ”Perustuslain oli tarkoitus olla yksinkertainen esitys niistä periaatteista, jotka yhdistävät Euroopan ihmisiä ja jotka asettaisivat selkeät rajat niiden toimivaltojen suhteen, jotka ovat toisaalta EU:n instituutioilla ja toisaalta jäsenvalloilla.”

Sen sijaan vuosina 2001-2003 valmisteltiin 336-sivuinen ”hirviö”, johon liitettiin melkein kaikki sopimukset, jotka EU:ssa oli hyväksytty.

Kerr, joka organisoi konventissa sen työn joka meni Valery Giscard Estaingin nimiin, puolustaa tänään vain perustuslain I osaa. ”Koko harjoituksen tarkoitus oli tuottaa jotain sellaista, joka vähän muistuttaa nykyistä I osaa. Sen oli tarkoitus määrittää tavoitteet, arvot ja instituutiot, jotka määrittelisivät Euroopan muullakin tavalla kuin maantieteellisesti.” Kerr jatkaa: ”Minun tarkoitukseni oli tehdä jotakin, joka valmiina olisi sopinut povitaskuun. Se onnistuisikin, mutta vain I-osan osalta, jos teksti olisi painettu tarvittavan pienellä.”

”Jälkikäteen arvioituna oli virhe ottaa omaksi tehtäväksemme tuottaa koko perustuslaki. Meidän olisi pitänyt pitäytyä osaan I ja jättää loput ministerineuvoston tehtäväksi evästyksellä että soveltakaa tätä kaikkiin politiikan lohkoihin.”

Tänään osa III, jota konventti ei todellisuudessa käsitellyt vaikka se pantiin sen nimiin, on ylivoimaisesti laajin ja yksityiskohtaisin osa perustuslakia.

Nimenomaan sen osalta perustuslaki karkasi lordimme mukaan käsistä.

Hän uskoo, että ilman III osaa perustuslaki olisi ollut paljon helpompi myydä kansalaisille. Sen kanssa se ei onnistunut eritoten Ranskassa, jossa keskeinen vastustus kohdistui ”hirviömäiseen” III osaan.