Raportti Kiinan matkalta - 31.5.2001 PDF Tulosta Sähköposti
31.5.2001

Osallistuin GUE/NGL-ryhmän valtuuskunnan matkalle Kiinaan 19-26.5.2001. Vierailimme Hongkongissa, Guangzhoussa, Chongqingissä ja Pekingissä. Ne ovat lähes New Yorkin kokoisia taajamia. Kullakin paikkakunnalla oli pystyssä paljon enemmän rakennusnostureita kuin Manhattanilla. Keskusteluja käytiin maan hallituksen ja kommunistisen puolueen korkeiden edustajien kanssa.

Olen käynyt Kiinassa noin viiden vuoden välein. Koskaan ennen ei muutos ole ollut yhtä silmäänpistävä. Taloudellisen kasvun merkit, myös ekologiset, alkavat näkyä.
Suurvaltarintamalla voidaan arvioida Kiinan ohittaneen Venäjän taloudellisen voiman. Kiinasta on tullut valtakunta, kun taas Venäjä on enää valtio. Kiinassa on vuoden 1978 uudistuksen jälkeen ollut keskimäärin yli 9 prosentin vuosittainen talouskasvu, kun taas Venäjällä ei ole vieläkään taidettu päästä vuoden 1990 tasolle. Se, mikä on onnistunut Kiinalta yksipuoluejärjestelmässä, on epäonnistunut Venäjän uudessa monipuoluejärjestelmässä. Kun Venäjän talouteen on tuotu läntistä shokkiterapiaa, on Koiviston tavoin nähtävä, että shokkia tuli kyllä mutta terapiaa ei.
Kiinan sosialistiseen markkinatalouteen, joka on sekoitus yksipuoluejärjestelmää ja vapaita markkinoita, on tuotu shokkiterapian sijasta läntistä pääomaa, teknologiaa ja yritysjohtamista. Ehkä sellainen tapa toimia olisi pelastanut Venäjänkin taloudelliselta kaaokselta, mutta heikkojen johtajien Jeltsinin (ja Gorbatshovin) aikana valtiosta ei ollut vastavoimaksi oligarkeille.
Deng Zhiaopingin ideologisoima uudistus käynnistyi Kiinassa vuonna 1978, jolloin neljännes väestöstä (250 miljoonaa ihmistä) eli köyhyysrajan alapuolella.
Luku on sittemmin pienentynyt 10 miljoonalla vuodessa ja on enää ehkä vain 20 miljoonaa köyhää. Köyhyysraja ei tosin ole korkea: köyhä on se, joka saa alle 500 markkaa vuodessa. Alhainen raja osoittaa, että kyseessä on edelleen ns. kehitysmaa.
Puheissakin on uusi meininki ja kiinalaiset yllättivät avoimuudellaan.
Kansalaisilla näyttää olevan vapaa pääsy internetiin ja kommunikaatio lienee nopeimmin kasvava talouden ala. Maassa on 35 miljoonaa internet-liittymää, ja vaikka valikoituja yhteyksiä tarkkailtaisiinkin (niin kuin USA tekee maailman mitassa ja eurooppalaiset Ranskan johdolla suppeassa mitassa), ei uusien ideoiden maahantuloa voida enää estää. Se johtaa uudenlaiseen aloitteellisuuteen ja luovuuteen ja kiinalaisten verkostumiseen muun maailman kanssa.
Kaikesta keskusteltiin, Dalai Lamastakin. Kun Kiina lähetti joukkonsa puoli vuosisataa sitten Tiibetiin, siellä oli maaorjuus ja 97 % tiibetiläisistä oli lukutaidottomia. Taatumus johtui osaltaan - ainakin maapakonsa alussa CIA:n marionetin? - Dalain Laman edustamasta buddhalaisesta munkkivallasta, joka oli kehityksen este. Alueen itsenäisyyttä ja Dalai Laman paluuta ei voitane perustella maallisen kehityksen vauhdittamisella. Yleisempi kysymys sen sijaan on se, että Kiinassa ei ole uskonnonvapautta. Yksilönvapaus ei ole kuulunut minkään sosialistisen maan kansalaisten korkeimmalle noteerattuihin demokraattisiin oikeuksiin.
Ennen naurettiin, kun muinaisessa Neuvostoliitossa työvoimaa käytettiin toisarvoisiin tehtäviin. Kiinassa näytti olevan paljon nuoria erilaisissa - epäilemättä matalapalkkaisissa - palvelutehtävissä. Mielestäni on parempi, että 1300 miljoonan ihmisen maassa ihmisiä sosiaalistetaan työn kautta kuin että he olisivat - kenties hyvinkin rikosaltista - työvoimareserviä. Kiinassa on ihmistyövoiman valtaisa ylitarjontatilanne. Rikollisuuden torjunnassa ovat käynnissä kovat itäiset keinot: teloitukset. Niiden käyttöä viranomaiset puolustelivat sillä, että isossa maassa pitää olla ennalta ehkäisevät pelotteet.
Kiinnitti huomiota, että maassa oli paljon vierasmaalaisia pariskuntia hakemassa kiinalaisia ottolapsia ja että monilla oli kotiintuliaisina työttövauva. Poikaperillisten luvatussa maassa saattaa olla valmiutta antaa tyttövauvoja orpokoteihin, ja virallinen yhden lapsen politiikka edustaa hirmuista kulttuurishokkia. Toisaalta tytöistä vapautuminen, joka on tapahtunut ainakin aikaisemmin maaseudulla laajalle levinneen murhaamisen muodossa, on johtanut Kiinassa vaimopulaan; puolen sataa miljoonaa miestä on jäämässä ilman vaimoa. Se on selvästi parantamassa naisten asemaa. Modernit kiinalaistytöt näyttivät olevan selvästi itsetietoisempia ja ainakin vaatteidensa osalta enemmän seksuaalisesti virittyneitä kuin heidän uniformumuotissa kasvatettu äitinkantansa.
Kiinan valtakunnassa on johtava asema kommunistisella puolueella.
Läntisten demokratioiden mallia ei seurata, koska se ei sovi Kiinaan, sanovat puolueen johtajat.
Siis siis mikä ei sovi Kiinaan? Mikä on läntisten demokratioiden olemus?
Mielestäni siihen kuuluu edustuksellinen demokratia, jossa lakia säätävät elimet valitaan yleisillä vaaleilla ja ehdokkaita asettavat kilpailevat puolueet. Sellainen malli sopii mihin maahan tahansa. Olkoonkin, että muissa EU-maissa on käytössä meitä epädemokraattisempi listavaali tai että USA:n presidentinvaalissa voittaja sai vähemmän ääniä kuin hävinnnyt, poliittisella demokratialla on ns. länsimaissa yleinen hyväksyttävyys eli legitimiteetti.
Läntiseen demokratiaan kuuluvat myös - rahan valtaan nojaava - sananvapaus, valtion turvaamat ja kansainvälisin sopimuksin tunnustetut ihmisoikeudet ja kansalaisvapaudet, kokoontumisen ja ammatillisen järjestäytymisen vapaus sekä yleinen omaisuudensuoja: sitä, mikä on minun, sinä et voi ottaa valtion päätöksin minulta pois.
Nämä eivät ole vain kapitalismin - eivätkä itse asiassa lainkaan sen - ominaisuuksia. Ne ovat demokratiaa. Kapitalismi ei ole sama asia kuin demokratia, mutta sosialismin pitäisi olla. Minä olen tässä merkityksessä bernsteinilainen: sosialismi on sama asia kuin demokratia. Olisi kuitenkin käytävä keskustelua siitä, mitä se sosialismi oikein on ja onko se vain demokratiaa, ja jos se on myös jotain muuta, mitä muuta se on.
Vielä neljännesvuosisata sitten Kiinassa oli diktaattori Maon hirmuvalta, jota pönkitettiin hirvittävällä kulttuurivallankumouksella. Sitä vietiin ulkomaillekin, mm. Kambodzhaan. Kulttuurivallankumous oli massojen harhaanjohtamista. Se oli sitä, että Mao liittoutui intomielisen mutta vallankumouksia ennen tekemättömän nuorison kanssa ja pudotti sen avulla muut vanhat konkarit vallasta. Niin syntyi Maon yksinvalta. Kun se oli mahdollinen reaalisosialismissa, se ei ollut demokratiaa - eikä minun määrittelyni mukaan siis myöskään sosialismia. Juuri samoinhan toimi Stalin, joka tapatutti Trotskin, Buharinin, Kamenjevin, Zinovjejvin, vaimonsa jne. Hitllerkin oli virallisen opin mukaan (kansallis)sosialisti.
Kulttuurivallankumous oli massojen harhaanjohtamista Suuren Johtajan mielihalujen mukaan. Kun pikkulinnut söivät pelloilla siemeniä, Mao halusi viljan kansalle ja eroon pikkulinnuista. Ollakseen johtajalle mieliksi kiinalaisopiskelijat rummuttivat yötä päivää puiden alla säikyttäen lintuja lentoon ja väsyttäen ne laskeutumaan maahan tapettaviksi. Ampuma-aseitahan ei kansalle voinut jakaa.
Sen jälkeen on Puolueessa syntynyt uusi ymmärrys sosialismista.

Keskusteluja sosialismista

Vuoteen 1978 saakka Kiinassa toteutettiin muiden (lue: Leninin poliittisten perillisten) kehittämää sosialismin mallia. Se oli tuontisosialismia. Vaikka Mao riitautti asiat neuvostoliittolaisten kommunistien kanssa, teoreettinen rakennelma oli sama. Riitaa käytiin johtavasta asemasta, ei opista.
Opin puhtauden vaaliminen, jota varten pystytettiin yhden henkilön diktatuuri koko proletariaatin diktatuurin nimeen vannoen, maksoi kymmenien miljoonien ihmisten hengen sekä Kiinassa että Venäjällä.
Nyt Kiinassa sanottiin, ettei sosialismia voi tuoda ja että se pitää rakentaa itse. Sen sijasta, että olisi ollut tee se itse-sosialismia.
Kiinassakin luultiin aluksi, että sosialismin aikaansaamiseen riittää pelkkä vallanvaihdos, -kaappaus tai -kumous. Kiinalaiset sanovat nyt oppineensa, että ei riitä; pitää tietää myös muitä sen jälkeen tehdään. Vallankumous sinänsä ei anna ymmärrystä.
Ulkopuolelta tarkasteltuna kommunistinen nomenklatura pöhöttyi vallasta ja kasvoi demokratian ulottumattomiin.
Venäjän vuoden 1917 vallankaappauksessa pystytettiin vähemmistön valta: proletariaatin diktatuuri. Vähitellen siitä kehittyi valtiomonopolistista sosialismia (VAMOSOS), jossa valtio ja vallankumous oli kaikki, mutta yksilö ei ollut mitään (paitsi tietysti yksi yksilö, diktaattori, joka oli jumala). Synnytettiin käsitys, että sosialismiin kuului yhden (kommunistisen) puolueen (yksin)valta. Vallankumouksellisia "saavutuksia" sai puolustaa millä keinolla tahansa, ja politiikka oli aina lakia ylempänä. Vallakumouksen puolustamisesta tuli sen sisältö. Kaikesta määräsi valtio, ja puolue määräsi, mitä valtio tahtoi.
Venäjällä on nyttemmin menty toiseen äärimmäisyyteen: markkinatalous on ollut privatisaatiota, jossa valtiolle ei ole annettu mitään roolia. Se on johtanut kaaokseen, ja näköpiirissä on jälleen uudenlainen epädemokraattinen (Putinin ja häntä pönkittävän "turvallisuus"koneiston) valta. Oppositiossa olevan kommunistisen puolueen (VFKP) ideologia on tänään sosialistinen patriotismi, mutta ei patrioottinen sosialismi. Niillä on eroa: etusijalla on kansallisuustunne eikä ideologia.
Kiinassa on toisin. Siellä halutaan rakentaa kiinalaista sosialismia, ja siihen katsotaan kuuluvan myös aimo annos markkinataloutta.
Kiinalaiset arvioivat menneisyyttä niin, että sosialismissa hyväksyttiin ainainen taloudellinen ja sosiaalinen puute ja pula, kun uskottiin, että se kuuluu sosialismiin. Oli "alussa pitää kärsiä"-ideologia, koska sen arveltiin kuuluvan asiaan. Saman logiikan mukaan hylättiin vauraus ja hyvinvointi, koska sen koettiin kuuluvan kapitalismiin.
Alussa oli sana: sosialismi. Kun se oli tahratonta, 100-prosenttisen puhdasta sosialismia (pure socialism), jossa ei sallittu yksityisomistusta eikä juuri mitään yksityisomaisuutta, nyt nähdään, että tehtiin suuri virhe. Kiinalaiset sanovat miettineensä 50 vuotta, mitä on sosialismi ja miten sitä rakennetaan, mutta vieläkään heillä ei ole näihin kysymyksiin selvää vastausta. Putipuhdas sosialismi edusti joka tapauksessa vinoutunutta käsitystä siitä, mitä sosialismi on.
Kun haluttiin välttää taloudelliset lamat, joiden katsottiin kuuluvan kapitalismiin, "sosialismi" ankkuroitiin suunnitelmatalouteen. Siinä yhteydessä arvioitiin väärin markkinoiden rooli.
Nyt lähdetään siitä, etteivät markkinat kuulu vain kapitalismin taloudelliseen työkalupakkiin vaan että ne ovat tapa allokoida resursseja ja että taloudellisessa käytössä ne voivat olla väline lisätä tuotantoa ja keino saada talous palvelemaan ihmisten elintason nousua. Nähdään, että markkinattomasta keskitetystä suunnitelmataloudesta tuli vähitellen este taloudelliselle toiminnalle. Ettei ollut sosialistisia markkinoita, se oli taloudellisten keinojen tuhlausta.
Kiinalaiset sanovat, ettei köyhyys voi - eikä saa - olla sosialismia. Sitä sosialistista puutetaloutta, mikä ei ole kelvannut kansalle, ei pidä kutsua sosialismiksi.
Reaalisosialismi ei tuottanut kenellekään rikkautta - mutta ei se poistanut massoilta köyhyyttäkään. Neuvostoliitto kaatui, kun kansalaiset eivät kestäneet ainaista pulaa tavaroista. Kiinalaiset ovat tänään hyvin herkkiä järjestelmien kaatumisille.
Sosialismi ei Kiinassa perustu enää köyhyyden vaan paremminkin rikkauden tuottamiseen. Sosialismia on se, että valtiolla on ja se käyttää keinoja vaikuttaa tuotoksen jakoon. Kiinan sosialistisessa markkinataloudessa uskotaan rikkauden ihmeitä tekevään voimaan. Kiinassa on 30 miljoonaa miljonääriä (?), jotka ovat tuottaneet vaurautensa alle neljännesvuosisadassa. Taloudellisista ongelmista suurimpia on maailman toiseksi korkein (Singaporen jälkeen) säästämisaste, kun talousjärjestelmä ei pysty tuottamaan sijoituskohteita asuntoja ja autoja varten säästetylle rahalle. Tulollaan ovat arvopaperipörssit.
Kiinan mallin perusta on vuoden 1978 linjamuutos à la Deng Zhiaoping. Vuoden 1987 puoluekokouksessa oli tultu siihen tulokseen, että Kiinan siirtymiseen sosialismiin tarvitaan vuosisata. Sinä aikana sille täytyy luoda taloudelliset edellytykset. Niihin kuuluu, että ollaan siirrytty kaiken keskittävästä suunnitelmataloudesta markkinatalouteen. Tavoite on siirtyä puutetaloudesta korkean teknologian sosialismiin. Vanhaan tapaan kuitenkin maksimoidaan määrää luonnon kustannuksella.
Sosialismin perusta on edelleen kollektiivinen omistus, joka voi olla valtion omistuksen ohella myös osuustoiminnallista ja muuta yhteisöllistä omistusta. Sitä löysätään. Valtiolla halutaan kuitenkin säilyttää sananvaltaa yhteiskuntaan omistuksen kautta. Se on ainoa keino saada taloudelliset hedelmät yleiseen jakoon ja uusjakoon. Jos ei käytetä hyväksi valtiovaltaa, ei ole keinoja tasottaa tuloeroja, jotka markkinat väistämättömästi synnyttävät. Valtionomisteisten yhtiöiden osuus taloudesta on 80 % mutta - yhtiöiden pörssittämisen myötä - alenemaan päin.
Kiinassa on edelleen markkinoiden vastapainoksi suunnitelmataloutta. Suunnitelmien avulla taloudelliset resurssit ovat valtion valvonnassa. En tiedä, miten suunnitelmissa pysytään.
Vielä muutama lisäsana siitä, mitä sosialismi on.
Ongelma on yhteinen koko maailman vasemmistoperheelle. Tässä yhteisössä ei ole sijaa niille, jotka eivät pohdi tätä ongelmaa. Samaan tapaan kuin ylösnousemus ja ikuinen elämä on uskon asia kristityille, vasemmistolaisille sosialismi on uskon asia.
Maailmassa tarvitaan poliittisia vastavoimia riistolle, jonka tehokkainta muotoa edustaa yritysten globalisaatio. Ilman paluuta sosialististen aatevirtausten juurille ei taida olla mahdollista käyttää hyväksi historiallisen vasemmiston parisatavuotista yhteiskunnallista perintöä riiston - vähintäänkin - paljastamiseksi ja lopettamiseksi. Siihen tarkoitukseen on suositeltavinta tee se itse-sosialismi.
Vihreistä ei ole globalisaation tai kapitalismin vastavoimaksi. He eivät halua luomusosialismia eivätkä he kyseenalaista kapitalismia (joka on eri asia kuin markkinatalous). Vasemmistolle kapitalismi on vihollinen, koska siihen kuuluu "omistajalle kuuluu kaikki"-periaate. Se tekee mahdottomaksi ajaa yhteistä etua. Kun on sekä yksityistä etua että yhteistä etua, kapitalismi perustuu vain yksityiseen, kun taas uussosialismin pitää perustua molempiin.
Jos sosialismi on yhtä kuin demokratia, silloin se on vaihtoehto kapitalismille, jonka ominaisuuksiin ei kuulu demokratia. Markkinatkaan eivät tuota demokratiaa, mutta monissa markkinoiden talouden maissa on poliittiset instituutiot, joilla on yleinen hyväksyttävyys ja sitä kautta vallalla on laaja illuusio demokratiasta.
Muodissa on ruohonjuuridemokratia. Lipponen ehdottaa EU:n liittovaltioitumisen valmistelua kuulemalla kansalaisia ja kansalaisjärjestöjä. Kiinassa kommunistinen puolue puhuu samasta asiasta: on kuultava laajoja kansalaispiirejä. Kun Kiinassa on kuultavia 1300 miljoonaa ja EU:ssakin pian puoli miljardia kansalaista, "kuuleminen" on näennäisdemokratiaa. Parasta kuulemismenettelyä lienevät vaalit ja edustuksellinen parlamentarismi. Sille, että sosialismi on demokratiaa, ei ole vaihtoehtoa.
Tarvitaanko suomalaisen yhteiskunnan vasemmistovajeen poistamiseen sosialismin kunnianpalautus?
Se ei merkitsisi paluuta mihinkään entiseen. Entiseen ei nimittäin ole paluuta. Mennyt ei koskaan toistu samanlaisena uudelleen. Vasemmistolla ei ole vara hylätä sosialismi-käsitettä? Sille kyllä tarvitaan uusi sisältö?
Saadaanko sanalle uusi sisältö modernisoimalla termiä vai yrittämällä kiinnittää siihen uusia asioita?
Mitä olisi "ekologinen sosialismi", siis ekososialismi?
Minulle se merkitsisi ihmisen yhteyttä luontoon ja sen ainutkertaisuuden arvostamista ja kunnioittamista. Se merkitsisi, että markkinataloudellisessa olemisessa - markkinoiden logiikan painaessa päälle - on myös sosiaalinen omatunto, joka voi toteuttaa itseään vain mahdollisuuksien tasaamisen ja tulojen uusjaon avulla. Sosialismi on eräänlainen uskonto. Ekososialismi voisi olla konkreettisempi kulttuuriliike yhteisöllisen kulttuurin puolesta, jonkinlainen inhimillinen vapautusliike, uutta modernia yhteisöllisyyttä; on käytävä taistoon "modernista", "edistyksestä", "uudesta" ja niiden kautta aloitteesta.
Ekososialismin pitöisi olla kierrätyssosialismia sekä yhteiskunnallisen vallankäytön että luonnonvarojen suhteen.

EU, kapitalismin olomuoto Euroopassa

Kiinalaiset tietävät, että kapitalismiin kuuluu riisto ja että kansainväliset suuryritykset ovat tehneet globalisaatiosta historian tehokkaimman riiston välineen. Silti kiinalaiset ottavat vastaan riistoa: se on heille tapa tuoda maahan teknologiaa ja yritysten johtamisen uusia muotoja.
He kyselivät, onko Euroopan vasemmistopuolueilla yhteistä arviota siitä, mitä on tämän päivän kapitalismi. Ei ole.
Ennen kuin ratkaistaan ikuisuuskysymys siitä, mitä on sosialimi, kannattanee yrittää päästä yhteisymmärykseen myös siitä, mitä on kapitalismi. Siitähän Marx aloitti -eikä päässyt kovin pitkälle. Pääomaan suunnitellusta 7 osasta hän ehti kirjoittaa vain kolme.
Kiinalaiset puhuivat EU:sta myönteiseen sävyyn. Heille sopii, että Euroopasta tulee supervalta, joka olemassaolollaan vähentää maailman yksinapaisuutta ja murentaa USA:n ylivaltaa. Mandariinit, joille vähemmistökansat ovat ongelma, eivät jaa sitä ongelmaa, jonka EU:n pienille maille aiheuttaa EU:n liittovaltioituminen ja kansallisvaltioiden itsenäisyyden menetys. He ymmärtävät suuria maita.
EU:n militarisoiminen ja sen yhteensovittaminen Naton rakenteisiin ei ole kiinalaisille yhtä iso ongelma kuin venäläisille. Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato ei uhkaa Kiinaa, kun taas Tyynen meren näyttämöllä USA uhkaa. Kiinalaiset kokevat USA:n suunnitteleman uuden ohjuspuolustusjärjestelmän olevan tavoitteiltaan myös hyökkäyksellinen.
Kiinalaiset ovat pitäneet talouskonettaan käynnissä teknologian maahantuonnilla. On tuotu yhteensä 350 miljardia US-dollaria, josta viime vuonna 40 miljardia. Kun kapitalistit kulkevat aina vain tuoton perässä, kiinalaiset ovat joutuneet sallimaan myös voittojen kotiuttamisen. Se, että on tuotu maahan teknologiaa ja siitä ollaan ulkomaille velkaa, sekä siitä, että lännen kapitalisteilla on saatavia ja taloudellisia intressejä Kiinassa, seuraa molemminpuolista sitoutumista. Se rajoittaa molempien vapaata toimintaa huonontaa maiden välisiä suhteita.
Mutta selviääkö maailma siitä uhkakuvasta, että kiinalaiset eivät joskus enää mahdu rajojensa sisälle. Heitä on 1300 miljoonaa, ja väkiluku kasvaa. Venäläisiä on 148 miljoonaa, ja väkiluku alenee miljoonalla vuodessa. Mitä tekemistä tällaisilla asioilla on ja voi olla maailman luonnonvarojen jakautumisen käyttöönsaamisen näkökulmasta?
Kiinassa on vallalla teknologiausko. Neuvostoliitto kaatui myös siihen, että ei tunnustettu luonnon ihmiselle asettamia rajoja. Toivottavasti Kiinassa otetaan siitä oppia. Siellä ei nyt suljeta ovia kehitykseltä. Kehitys kuitenkin tulkitaan sangen materiaalistisesti ja pitää sisällään kasvavan hötörahatalouden.