Esko Seppänen
28.11.2009 PDF Tulosta Sähköposti

Elämme marxilaisittain ”yltäkylläisyyden pulan” aikaa (mitä ei saa tulkita niin että olisi pulaa yltäkylläisyydestä vaan niin että yltäkylläisyydestä huolimatta on lama-aika). Vastapuolella on sama arvio. Laman ykkössyyllinen Alan Greenspan kuvasi kuplan syntyä ”järjettömän ylenpalttisuuden” ajaksi.

 

Olli Rehnin tehtävä EU:n uutena raha- ja talouskomissaarina on panna markkinat kuriin läpikotaisin finanssioidussa (finacialization) uudessa eurooppalaisessa KAPITALismissa, johon on tartutettu amerikantauti.

 

Homma onnistuu, jos Rehn on yhtä jämerä komissaari kuin on istuvan komission kilpailukomissaari Neelie Kroes, tuleva tietoyhteiskuntakomissaari. Kunnioitukseni kyseistä naista kohtaan on suuri. Hän uskalsi EU:n nimissä sakottaa valtioiden pääomittamia konkurssipankkeja ylisuurista valtionavuista. Niistä nimittäin syntyi moraalivaje (moral hazard) suurten saadessa valtion tuet ja takuut pienten jäädessä niitä paitsi ja joutuessa tulemaan omillaan.

 

Nykyinen sisämarkkinakomissaari Charlie McCreavy, irlantilaisen telaketjukapitalismin asiamies EU:ssa, veti pankkikriisin seurauksena (Irlannin joutuessa kansallistamaan kolme suurpankkia) länget omaan kaulaansa ja ehdotti niitä vedettäväksi myös eurooppalaisten pankkien kaulaan. Hän on komission nimissä laatinut monia direktiiviesityksiä sääntelyn lisäämiseksi ja seuraavan laman torjunnan aloittamiseksi. Niitä tarvitaan, ja perusteet otettakoon talousnobelisti Paul Krugmanilta: ”Kaikkia sellaisia toimintoja, jotka joudutaan rahoitusmarkkinoiden kriisitilanteessa pelastamaan niiden elintärkeän roolin vuoksi, pitää voida valvoa myös silloin kun mitään kriisiä ei olekaan.”

 

Yhteisen rahan asioissa Euroopan Keskuspankki (EKP) on itsenäinen ja riippumaton EU:sta ja sen poliitikoista. EU:n uuteen nimityspakettiin kuulunee toistaiseksi julkituomaton uuden pääjohtajan valinta. Ranskalainen vaihtunee saksalaiseksi. Kun Saksa saa komissioon energiakomissaarin ja Ranska sisämarkkinakomissaarin, näiden suurten maiden edustajat pitävät huolen maidensa edusta; ja tarvittaessa kävellään Olli Rehnin ja muiden ollirehnien ylitse.

 

EU:n talous on liian tärkeä asia jätettäväksi jonkun suomalaiskomissaarin harteille. Siinä asiassa salkun painoarvoa hehkuttava suomalainen media on kuitenkin oikeassa, että Rehnillä on nyt vaativampi tehtävä kuin oli laajenemisasioiden pilipalikomissaarina. Tulevaisuudesta niistä vastaa tshekkiläiskomissaari EU:n ulkokehältä.

 

Jotta ei totuus unohtuisi, tähän loppuun sitaatti Karl Marxilta kuvaamaan reaalikapitalismin kehitystä kohden epävakaita oloja kerta toisensa jälkeen järjestelmän omien sisäsyntyisten (markkina)voimien vaikutuksesta. Ne ovat vastavoimia kaikelle sille, mitä Rehn tekee.

 

”Kauppa tyrehtyy, markkinat ovat täpötäynnä, siellä on suuri määrä tuotteita lojumassa myymättöminä, käteinen raha katoaa liikkeestä, luotosta tulee loppu, tehtaat seisovat, työtätekeviltä joukoilta puuttuu elämäntarvikkeita, sillä he ovat tuottaneet niitä liian paljon, vararikko seuraa vararikkoa, pakkohuutokauppa pakkohuutokauppaa. Lamatila jatkuu vuosikausia, tuotantovoimia samoin kuin tuotteitakin haaskataan ja hävitetään suurin määrin, kunnes kertyneet tavaramassat saadaan suuremmin tai pienemmin hinnanalennuksin vihdoin kaupaksi ja tuotanto ja vaihto pääsevät taas vähitellen käyntiin. Käynti kiihtyy aste asteelta, muuttuu raviksi, teollinen ravi vaihtuu laukaksi ja tämä taas yltyy teollisen, kaupallisen ja keinottelutoiminnallisen esteratsastukseen hillittömäksi neliksi päättyäkseen hengenvaarallisten hyppyjen jälkeen romahduksen hautaan.”

Että näin on, sen on käytäntö vahvistanut kuluneiden puolentoistasadan vuoden aikana.

 
20.11.2009 PDF Tulosta Sähköposti

EU sai presidentin ja ulkoministerin.

Henkilövalinta oli lähinnä vitsi, mikä kuvaa hyvin EU:n luonnetta. Ensin tapellaan lähes 10 vuotta siitä, perustetaanko pari näyttävää virkaa, ja kun ne sitten saadaan aikaiseksi, niihin nimetään henkilöt, jotka vievät kyseisiltä viroilta vakavasti otettavan pohjan pois.

Toisaalta hyvä näin. Mitä heikommat henkilöt hallitsevat, sitä enemmän valtaa jää jäsenmaille. Jos virkoihin olisi nimetty kunnianhimoiset pyrkyrit, he olisivat pian tehneet virat näköisikseen.

Presidentin virassa ei ole paljon tosiasiallista valtaa. Jäsenmaiden todellinen suhtautuminen kyseiseen toimeen näkyy siinä, miten paljon henkilökuntaa hänelle annetaan budjetissa käyttöön. Veikkaan että kymmenkunta. Samalla muistutan, että Euroopan Parlamentin puhemiehen byroossa on yli 40 eurokraattia, mikä ei riitä nostamaan puhemiestä eurooppalaiseen tunnetuisuuteen.

Ulkoministerillä kyllä on paljon alaisia, sillä Lissabonin sopimukseen sisältyy unionin ulkoasianhallinnon keskittäminen ja jäsenmaiden lähetystöjen korvaaminen monissa kolmansissa maissa unionin diplomaateilla. Se on kova ase unionin käytössä jäsenmaiden täysivaltaisuutta vastaan, mutta onneksi uusi ulkoministeri on paroonitar Englannin maakuntasarjasta.

Jos henkilövalinnat olivat  suuri vitsi, sitä oli myös suomalaispoliitikkojen ehdokkuus kyseisiin virkoihin. Se otettiin vakavasti vain suomalaisessa mediassa. Gazpromin agenttina toimivan Lipposen ehdokkuuden takana oli vain hän itse. Ahtisaaren nimi mainittiin The Economist-lehden toimittajan kolumnissa monien muiden ehdokkaiden kanssa ilman erityistä vastakaikua valitsijoiden keskuudessa, ja kyseisestä mitättömästä maininnasta tuli Suomessa suuri uutinen. Halonen oli nollaehdokas; mistä lienee suomalaismediaan sekin nimi putkahtanut. Hauska yksityiskohta on, että - vasta - valintojen jälkeen Alex Stubb antoi ymmärtää suurin piirtein niin, että hän ei ole niin suurta EU-virkaa, johon hän olisi alkanut, jos joku olisi pyytänyt ja hänet olisi valittu. Kukaan ei pyytänyt, joten Stubbin ei tarvinnut olla alkamatta.

Poliittisesti kovin juttu EU-instituutioiden vahvistamisessa on se, että valtionpäämiesten Eurooppa-neuvostosta tehtiin EU:n toimielin. Se on vallan keskitystä vailla vertaa: nykyjäsenluvun mukaan 27 ukkoa ja akkaa tekee päätöksiä puolen miljardin ihmisen puolesta elimessä, johon kansalaiset eivät voi ketään valita ja joka ei ole minkään toisen instituution kontrolloitavissa. Se merkitsee mahalaskua ylikansallisen demokratian käsitteellistämisessä; sitä ei ole eikä tule entisenkään vertaa.

 
29.10.2009 PDF Tulosta Sähköposti
Ensi viikolla vietetään varallisuusveron muistopäivää.

Tämän päivän uutinen demareiden veropolitiikasta taas kertoo puolueen olevan suuressa neuvottomuuden tilasta, poliittisesti ihan hukassa, vailla merkittäviä uusia avauksia. SDP:n veropolitiikka kaatuu puolueen katu-uskottavuuden kehnouteen.

 

Puolue ehdottaa pääomatulojen veron korottamista yhdellä prosenttiyksiköllä 29 prosentista 30 prosenttiin, eli noin 3 prosenttia. Se lisäisi valtion verotuloja 100 miljoonalla eurolla.

 Korotus on oikeansuuntainen mutta riittämätön ratkaisemaan varsinaista ongelmaa: tulojen epätasa-arvoa. Jo Forssan ohjelmassa vuonna 1903 silloinen yhden aan sosialidemokraattinen puolue vaati progressiivista verotusta.

Demareiden vaatimuksen taustalla on puolueen edellisessä hallituksessa hyväksymä varallisuusveron täyspoisto. Se oli suurin uskottavuusisku päin köyhien ihmisten pläsiä.

Demareiden pitäisi tunnustaa tämä virheellinen päätös ja vaatia varallisuusveron palauttamista sen sijasta/ohella, että näperrellään pääomatulojen veron marginaalisella korotuksella. Veronkorotus ei riitä tarvittavaan verojen rakenteelliseen uudistukseen: olisi lopetettava rikkaiden harjoittama – ja vain heille mahdollinen – verosuunnittelu tulojen jakamisessa kohtuullisesti verotettuihin työtuloihin ja aliverotettuihin pääomatuloihin.

 Varallisuusveron muistopäivää vietetään ensi maanantaina.Jos varallisuudet olisivat verolla, maanantaina media julkaisisi verotilastoja rikkaimmista ihmisistä Suomessa vuonna 2008. Nyt niitä ei julkaista. SDP oli mukana poistamassa varallisuusveroa ja tuhoamassa siihen liittyvät julkiset tietokannat.

 
12.11.209 PDF Tulosta Sähköposti

Olin Turussa puhumassa vasemmistolaisille aiheesta ”Olla vasemmalla, missä olla?”

 

Päädyin lopputlokseen: olla vasemmalla on olla jonkun sortin sosialisti, siis sosialismin puolella kapitalismia vastaan. Mutta mitä on sitten sosialismi?

 

Yritin löytää vastauksen miettimällä sosialismia ihmisten arjessa vastapainona pyhille kirjoituksille.

 

Vastassa on joka tapauksessa reaalikapitalismi, joka on – filosofisessa merkityksessä – kiellettävä. Sen määrittelin näin:

 

”Kapitalistisen yhteiskunnan taloudellinen perusrakenne on tuotantovälineiden yksityisomistus, jota harjoittavat kapitalistit. Tänään pääomat on arvopaperistettu pääomahyödykkein, -haitakkein ja –turhakkein, ja kapitalismi on finanssioitu niin että yksityisomistus ulottuu myös tajunnantuotantovälineisiin ja virtuaalisiin eli täysin kuvitteellisiin pääomiin. Niiden muodossa vasemmistolla on oikealla vastassaan aivan uudenlainen finanssikapitalismi, joka on kasino- ja kuplataloutena silkkaa rosvokapitalismia.”

 

Alustukseni kokonaisuudessaan löytyy näiltä sivuilta kohdasta ”Aate ja ismit”.

 

Samalla käytän tilaisuutta hyväkseni korjatakseni Turun tilaisuudessa esittämäni pienen muistivirheen. Karl Marxin lapsista vain kaksi teki itsemurhan, ja heistäkin Eleanor vain siinä hyvässä uskossa, että hänen rakastajansa olisi tehnyt itsemurhan hänen kanssaan. Ei tehnyt. Marxin perillisistä pitkän elämän eli vain hänen perheen palvelijattaren kanssa tekemänsä poika Freddy Demuth.

 

Marx oli inhimillisesti heikko, mutta hänen ajattelunsa elää. Olla vasemmalla on tänään kuitenkin eri asia kuin Brysselissä kirjoitetun "Kommunistisen (puolueen) manifestin" aikaan. Brysselikin on tänään jotain ihan muuta.

 
27.10.2009 PDF Tulosta Sähköposti
Kauhistuin aamun Helsingin Sanomien uutisesta - mitä esimerkiksi Yleisradio ei heti lainkaan noteerannut.

Ollaan säätämässä poikkeuslaki.

  

Hammaslääkäri Liisa Hyssälän käsissä on lakiesitys, jolla - laman varjolla - halutaan j a t k a a työeläkeyhtiöiden riskinoton elvyttämistä. Valtiovalta on valmis e d e l l e e n ottamaan vastuulleen työeläkejärjestelmän varoilla tapahtuvan keinottelun mahdolliset kielteiset tulokset.

 

 

  Sääntö on se, että työeläkeyhtiöille on määrätty tietty vakavaraisuuspakko. Sen johdosta ne eivät voi ottaa mielettömiä riskejä oman vapaan tahtonsa mukaan.Kun ne olivat sellaisia ottaneet nousevin pörssikurssein, Vanhasen hallitus sääti vuosi sitten pikavauhtia ja käytännössä salaa poikkeuslain yhtiöiden vakavaraisuussääntöjen lieventämisestä. Eduskunnan kahdessa käsittelyssä kansanedustajat käyttivät yhteensä 13 puheenvuoroa, joissa yhdessäkään ei erityisemmin arvosteltu työeläkeyhtiöiden miljardiluokan sijoitustappioita saati ettö olisi äänestytetty eduskuntaa olemassa olevien määräysten lievennysten kohtuuttomuudesta.

Eräissä asiantuntija-arvioissa eläkeyhtiöiden säännostenlievennyspaketin arvoksi saatiin 8 miljardia (8 000 000 000) euroa. Kansanedustajat eivät olleet valiokuntakäsittelyssä vaatineet nähtäväkseen minkäänlaisia laskelmia.

 

  Nyt työeläkeyhtiöt vaativat poikkeuslain jatkamista vuoden 2010 jälkeenkin! Niin ne tekevät, jotta niiden ulkomainen osakekeinottelu ei vaarantuisi.Poikkeuslain jatkoa suosittelevat ymmärtääkseni myös tel-järjestelmän isäntärengit: ay-pomot.

Tässä yhteydessä haluan kiinnittää huomion myös ay-johtajien isänmaallisuus-käsitykseen. Ay-liike rahtaa jäsentensä rahoja maasta ulos. Ei ole saanut yhtään liikaa julkisuutta se Aamulehden selvitys, jonka mukaan yhdeksällä suurella liitolla on arvopaperisijoituksia ulkomailla yhteensä noin 140 miljoonaa euroa (ja kotimaassa noin 210 miljoonaa). Julkisen alan duunareiden liitto JHL ei lehden mukaan edes tiedä, kuinka paljon rahaa sen puolesta on viety ulkomaille!

  Eduskuntaan, joka toimii työeläkejärjestelmän keinottelun kumileimasimena, emme voi näissä asioissa luottaa. Siksi työeläkeyhtiöiden sijoitustoiminta onkin välttämättä nostettava kansalaiskeskusteluun.  Emme voi antaa valtiovaltaa juoksuttaville yhtiöille vapaita käsiä runsaan 110 000 000 000 euron sijoittamisesta kansainväliseen keinotteluun kotimaisen laman ja työttömyyden pukatessa päälle.

  Ei keinottelulle ja poikkeuslaille!   

 

 
<< Alkuun < Edellinen 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 18 / 55