Esko Seppänen

10.04.2011

Siteeraan ensiksi oikeusministeri Tuija Braxin kirjoituksen vihreiden blogista tältä päivältä.

”Timo Soini on väittänyt vaalitenteissä EU:n vakausrahastojen olevan EU:n perussopimuksen vastaisia. Soinin väitteisiin kiinnitettiin huomiota myös muun muassa Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla eilen.

Onko Soinin väite siis totta?

Kesäkuussa päätettävää pysyvää vakausmekanismia varten on tarkoitus muuttaa EU:n perussopimusta, jolloin järjestely perustuu nimenomaiseen perussopimuksen määräykseen.

Pysyvästä mekanismista poiketen väliaikainen vakausväline on EU-rakenteiden ulkopuolinen, euromaiden välinen kansainvälinen sopimus.

Se on siirtymävaiheen järjestely, joka on tarkoitus sulauttaa myöhemmin EU:n perussopimusten mukaiseen pysyvään mekanismiin.”

Koska olen itsekin esittänyt EU-maiden yhteisvastuun toisten veloista EU:n perustuslain vastaiseksi järjestelyksi (samoin kuin Paavo Arhinmäkikin jo viime syksynä) käyn nyt yksityiskohtaisesti läpi Lissabonin sopimuksen asiaa koskevat määräykset. Artikla 125 on yksiselitteinen siltä osin, että se kieltää 1) jäsenmailta ja 2) EU:lta yhteisvastuun (”ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista”) toisten veloista:

"Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi."

Vakaustakuissa ei ole kyse ”vastavuoroisista taloudellisista takuista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi”.

Kun perustettiin väliaikainen vakausväline (ERVV), jota kutsutaan myös tilapäiseksi vakausrahastoksi, se olisi ollut artiklan 125 näkökulmasta laiton eikä sitä siksi voitu perustaa EU:n rakenteisiin, Niinpä jäsenmaat perustivat EU:n ulkopuolelle luxemburgilaisen yhtiön, joka ei ole EU:n elin, tämän tilapäisen takausjärjestelyn käytännön hoitoa varten. Tällä valtioiden välisellä sopimuksella kriisimaille annettavista takauksista kierrettiin EU:n perustuslain yhteisvastuu-kieltoa.

Kyseessä oli samantapainen järjestely, jolla jäsenmaat panivat aikoinaan Itävallan poliittiseen boikottiin. Annettiin vaikutelma, että EU boikotoi Itävaltaa väärän vaalituloksen johdosta, mutta ei se ollut EU:n boikotti vaan jäsenmaiden boikotti (johon Lipponen suostui omavaltaisesti Suomen puolesta).

EU ei ole valtioiden välisen 440 miljardin euron suuruisen tilapäisen vakausvälineen eikä tulossa olevan pysyvän rahaston osapuoli. Pysyvän rahaston osalta EU:n perustuslakia pitää (yksimielisellä päätöksellä) muuttaa, koska Lissabonin sopimuksen mukaan se olisi nykyisen perustuslain näkökulmasta laiton järjestely.

Kun nämä takaus- ja vakausjärjestelyt eivät ole EU:n toimivallassa vaan ovat itsenäisten valtioiden välisiä sopimuksia, EU:n henkilöstöohjesääntö kieltää EU:n virkamiehiä ottamasta niihin viran puolesta kantaa. Komissaari Olli Rehn on siltä osin käyttäytynyt sopimattomasti, ja Eero Heinäluoma on erittäin oikeassa arvostellessaan tämän johdosta Rehnin lobbausta Suomen vapaassa päätösvallassa olevassa asiassa erityisesti näin vaalien alla. On myös perusteetonta Kiviniemen tai Kataisen väittää, että EU voisi jollakin tavalla sanktioida Suomea, jos Suomi jää vaatimuksineen pankkien vastuun toteuttamisesta näiden järjestelyjen ulkopuolelle.

Jos jäsenmaat kiertävät 440 miljardin takausyhteisvastuulla EU:n perustuslain määräyksiä valtioiden välisin sopimuksin, EU:n oma osuus 60 miljardin tilapäisistä takauksista on saman artiklan 125 mukaan laiton. Siinä yhteydessä on lakia kierretty artiklalla 122:

"Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä."

Tässä EU:n itsensä antamien laittomien takausten tapauksessa maiden velkaantuminen on tulkittu luonnonkatastrofiksi!

Laitonta – eikä edes luonnonkatastrofilla perusteltua - on niin ikään artiklan 123 mukaan se, että Euroopan Keskuspankki (EKP) ostaa jäsenmaiden velkapapereita:

"Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia."

EKP on lainoittanut 1 prosentin korolla pankkeja, jotka ovat antaneet EKP:lle vakuuksiksi ongelmamaiden velkapapereita niiden nimellisarvoon. EKP ei kerro, kuinka paljon sillä on taseissaan epäkurantteja – eli mitä suurimmalla todennäköisyydellä velkasaneeraukseen joutuvien – EMU-maiden velkapapereita. Kun niitä arvioidaan olevan 300-400 miljardin arvosta, EKP on niiltä osin roskapankki.

Oikeusministeri Tuija Brax ei vihreässä blogissa (http://www.vihreat.fi/node/6781) vastannut itse esittämäänsä kysymykseen. Takausjärjestelyt ovat EU:n perustuslain mukaan laittomia, eikä valtioiden välisellä sopimuksella perustettu ERVV ole EU:n toimivallassa eikä ole EU-instituutio.

03.04.2011

Vaalien alla puolueet intoutuvat puhumaan tekemisistään ns. muunnettua totuutta. Demarit unohtavat mielellään harjoittamansa porvaripolitiikan ja erityisesti roolinsa valtion yhtiöiden privatisoinnissa.

Seuravassa muutamia faktoja muistin pätkittäiseksi palauttamiseksi.

Totuuden nimessä on muistettava, että koko prosessi valtion yhtiöiden privatisoimisesta aloitettiin Valmet Oy:n pörssittämisellä vuonna 1988 demareiden istuessa Harri Holkerin hallituksessa.

Taitamattomin privatisointiprojeksi aloitettiin Lipposen I hallituksen toimesta ja kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäen (sd) johdolla. Silloin ensin yhdistettiin Imatran Voima Oy ja Neste Oy Fortumiksi ja sitten pantiin Fortum pörssiin. Erityisesti Imatran Voiman omaisuus myytiin siinä yhteydessä alihintaan koti- ja ulkomaisille sijoittajille. Päätöksen hyväksyi myös ministerisosialismin sokaisema Suvi-Anne Siimes (vas).

Lipposen I hallituksen toimesta tuhottiin myös Postipankki. Se tehtiin sen kansakuntamme merkittävimpien kasinopelureiden ja kokoomuksen vaalirahoittajien Björn Wahlroosin ja Peter Fagernäsin konsulttityön perusteella. Lipposen II hallituksen myötävaikutuksella Björn Wahlroosin johtama Mandatum fuusioitiin sittem yhteen Postipankin jäännösten kanssa, ja Wahlroosista tuli markkamiljardööri Mandatumin omistajien saatua yksityispankistaan kaksi kertaa markkinahintaa korkeamman hinnan.

Erityisen epäonnistunutta valtion yhtiöiden ”omistajaohjausta” edusti Lipposen II hallituksen siunaama kauppa. jolla roskapankki Arsenalissa olleet 60 000 ylivelkaantuneen suomalaisen 12 200 miljoonan markan velat myytiin 600 miljoonalla markalla (5 prosentilla niiden nimellisarvosta) ulkomaalaisomisteiselle perintäyhtiölle. Hallituksen olisi pitänyt velkojen täysimääräisen perinnän sijasta tarjota velallisille mahdollisuus ostaa oma velkansa siihen hintaan, jolla se myytiin ulkomaalaisyhtiölle, ja Suomeen olisi tuotettu paljon lisää hyvinvointia ja uusia veronmaksajia.

Energian privatisointia jatkettiin Lipposen II hallituksessa kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäreen (sd) johdolla suuntaamalla seuraava Fortumin osakemyynti ulkomaisille sijoittajille. Kaiken kaikkiaan valtio on saanut Fortumin osakkeista nettona yhteensä 1635 miljoonaa euroa. Kymmenen vuoden aikana se on kuitenkin menettänyt yhtiön maksamista osingoista yksityisomistajille noin 4 000 miljoonaa euroa, ja energian yleiseen hinnannousuun liittyen – ja pörssikurssin nousun perusteella laskettuna – kansallisomaisuuden arvosta on siirtynyt 13 000-14 000 miljoonaa euroa yksityisiin käsiin, puoliksi ulkomaille.

Mönkäreen ministeriyden aikana valtio möi Valmetin privatisoinnin tuloksena saamansa Partek Oy:n osakkeet Kone Oy:lle. Ministeri perusteli alhaista kauppahintaa niin, että Kone oli luvannut olla pilkkomatta Partekia. Se oli tyhjää puhetta, sillä Kone pilkkoi Partekin, ja Herlinit saivat siitä puolen miljardin euron voiton. Valtra Oy:n traktoritehdas meni siinä yhteydessä amerikkalaisomistukseen.

Myös Outokumpu Oy:n osakkeita myytiin Lipposen hallituksen toimesta yksityisille ostajille hintaan, joka on aiheuttanut valtiolle kansallisomaisuuden arvonalennusta miljardien eurojen arvosta. Yhtiö muun muassa luovutti yhdellä (1) eurolla nikkelikaivosoikeudet Pekka Perän Talvivaara Oy:lle, joka kasvoi niiden hyödyntämisellä 2 000 miljoonan euron arvoiseksi – osin ulkomaalaisomisteiseksi – nikkelin, kullan ja uraanin tuottajaksi.

Sama Lipposen II hallitus suostui ”omistajaohjauksellaan” yhdistämään Enso Gutzeit Oy:n ruotsalaisen Storan kanssa. Tämä Stora-Enso on viime vuosina lakkauttanut Ruotsista vain yhden periteollisuuden työpaikan jokaista kuutta Suomesta lakkautettua työpaikkaa kohden.

Että tällaista ”vasemmistopolitiikkaa”.

17.03.2011

Japanin ydinvoimaloiden sydänsairaudet ovat puhuttaneet maailmaa. Euromaiden yhteisen rahan ongelmat ovat niihin nähden meille pieni mutta kallis tauti.

Suomen vihreiden valtakiimaa kuvaa suurella osumatarkkuudella se, että he vastustavat periaatteessa atomisähköä mutta istuvat käytännössä hallituksessa, joka on luvittanut Suomeen kaksi uutta reaktoria rakenteilla olevan Olkiluodon Iisakin kirkon lisäksi. Valta turmelee havittelijansa.

Kun kokkailimme Taanilan Hannun kanssa hirvenmaksapateeta meidän keittiössämme, pohdiskelimme nimeä, jolla voisi kuvaavasti kutsua muiden maiden velkojen maksamiseen sitoutunutta Suomen epäisänmaallista mutta yhtenäistä porvaririntamaa (mukaan lukien Suomen oikeistoon kuuluvia vihreitä).

Muinaisen Neuvostoliiton aikaan naapurimaamme kommunistiselle puolueelle (NKP) aina ja kaikessa kuuliaisia ja solidaarisia tovereitamme kutsuttiin taistolaisiksi. Heille atomisähkökin oli turvallista, jos se oli tuotettu kommunistisen puolueen johdolla.

Suomen poliittinen eliitti puolustaa Brysselin politbyroon päätöksiä yhtä lujassa uskossa Eurooppa-aatteeseen kuin taistolaiset todistivat aikoinaan Neuvostoliiton aatteelliseen perustaan kuuluneen marxismi-leninismin puolesta. Se koostui keskenään ristiriitaisista opeista: marxismista ja leninismistä. Ristiriita syntyi siitä, että marxismi oli teoria kapitalismista, kun taas leninismillä kätkettiin näkymästä ”sosialismin” stalinilainen käytäntö.

Minä kutsun Paavo Lipposen design-myymälän Eurooppa-aatetta euronationalismiksi. Siihen kuuluu sellainen EMU-maiden yhteisvastuu toisten maiden veloista, jonka EU:n perustuslaki kieltää mutta jonka Suomen euroeliitti rahapolitiikan tulipalon vapaapalokuntalaisina sälyttää meidän harteillamme. Minun sisäpiirikokemukseni EU:sta on se, että euronationalismi kuvaa hyvin ja oikein niitä, jotka toimivat Suomessa tänään niin kuin taistolaiset eilen: vieras valta, hyvä valta, älä vedä mattoa pois sen alta.

Kun runsas sata vuotta sitten tsaarin keskusvallan lait määrättiin ensisijaisiksi omiin lakeihimme nähden, sitä aikaa kutsuttiin meillä päin sortovuosiksi. Silloin Suomen porvaristo oli vielä isänmaallista ja taisteli oman lainsäädäntövallan puolesta. Tänään sellaista kansanvaltaa puolustaa vasemmisto, paitsi tietenkin demarieliitti.

Meillä suomalaisilla on kaksoiskansalaisuus, kun me olemme sekä EU:n että Suomen kansalaisia, eikä meillä ole enää edes omaa ulkomaan passia. Euronationalismi kuvastelee EU:n alati kasvavaa (liitto)valtio-luonnetta, ja euronationalistit ovat niitä, jotka ovat sisäistäneet liittovaltion alamaisuuden ja joille EU:n päätökset ovat omaan päätöksentekoomme nähden ensisijaisia samalla tavalla kuin kaikki EU:n lait ovat – EU-tuomioistuimen mukaan mutta ilman että sitä on meiltä kysytty – ylempiä kuin omat lakimme.

Vanhaan aikaan ”suomettumista” oli se, että meidän lainsäädäntömme päätettiin Helsingissä eikä Moskovassa, kun taas tänään, jolloin laeistamme päätetään Brysselissä, EU on vapauttanut Suomen suomettumasta.

Euronationalistit, jotka sen hyväksyvät, ovat tämän ajan taistolaisia.

Kun taistolaisuus on johdettu sanasta Taisto, kirjoitettuna isolla kirjaimella kuten Sinisalo, hirvenmaksapateen kypsymistä odottaessamme Taanilan Hannu halusi johtaa näiden uustaistolaisten kutsumanimen etunimestä Jyrki (Katainen). Euronationalistit olisivat silloin ”jyrkiläisiä”.

Etunimipohjaiseen bryssittelyyn ja eukutteluun liittyen myös nimitys ”marilaiset” kelpaisi minulle; ovathan kepulaiset pääministerit johtaneet maata EU-alamaisuuspolitiikan hengessä. Se voisi kuitenkin loukata suomalais-ugrilaista mari-kansaa, jolla on vaikeuksia omastakin takaa Venäjällä-

Marilaisuuden symboli, Kiviniemi siis, ajoi itsensä pahaan poliittiseen loukkuun sanomalla, että Suomi ei hyväksy annettavaksi lisää suomalaista verorahaa yli varojensa eläneiden EMU-maiden – eli ranskalaisten ja saksalaisten pankkien – pelastamiseen. Eurooppalaisen kapitalismin taloudellisen kasvun reaktoreiden sydän eli yhteinen raha uhkaa sulaa kuin japanilaisen atomivoimalan ydin. Kyseessä ei ole taloudellinen Kiina-ilmiö, jonka aiheuttaisi Kiinan halpatyövoima ja kiinalaisen ympäristön entropiapitoisuuden kasvu. Rahajärjestelmän ytimen sulaminen on eurooppalais-amerikkalaista tekoa: pankinjohtajien ahneuteen perustuvaa rahan luomista tyhjästä ja lapioimista maksukyvyttömille velallisille. Ranskalaiset pankit ovat myöntäneet EU:n sairaille maille Kreikalle, Irlannille, Portugalille, Espanjalle ja Italialle 781 000 000 000 euron lainat ja saksalaispankit ovat luotottaneet niitä 612 000 000 000 eurolla. Jotta pankit saisivat rahansa takaisin, meitä tarvitaan maksajiksi.

Kun pääministeri Kiviniemi sanoi, että Suomi ei maksa lisää muiden velkoja, se pannaan maksamaan: maksaa tai itkee ja maksaa. Ihmettelen suuresti, jos eduskunta on antanut valtuudet sille, mihin hallitus lähipäivinä Suomen sitouttaa. Arvelen, että nykykansanedustajat kutsutaan vielä töihin päättämään lisärahasta eli lisätakuiden myöntämisestä. Kun Eurooppa palaa, Suomen VPK kutsutaan sammutustalkoisiin.

Jos sitä joukkoa, joka velkaannuttaa Suomea muiden maiden kulutusjuhlien maksamiseksi, pitää kutsua jonkin etunimen mukaan, voisi heistä käyttää nimitystä väinöläiset.

Kun kokoomus perustettiin, sen aate oli tuoda Suomeen saksalainen kuningas. Suomen kansanperinteestä tälle Friedrich Karlille kaavailtiin nimeä Väinö I. Kuningasidea kaatui, mutta kun Suomi on edelleen Saksan luotettava liittolainen ja apuvaltio, meidän euronationalistejamme voisi alkaa kutsua väinöläisiksi.

Vierailla kielillä, joiden kirjoituskoneissa ei ole ääkkösiä eikä öökkösiä, he siis olisivat vainolaisia. Se kuvaa oikeasti niitä poliittisia kanssaihmisiä, jotka rupeavat huhtivaalien jälkeen ajamaan Suomea alas tavalla, josta ei ennen vaaleja haluta puhua.

26.03.2011

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen kuritti päivän Helsingin Sanomissa toimittaja Jyrki Iivosta, joka oli kirjoittanut komission jäsenistä EU:n virkamiehinä. Tiilikaisen liittovaltiohenkisen todistelun mukaan komissaarit eivät ole EU:n virkamiehiä.

Kyllä he ovat.

Heihin noudatetaan EU:n virkamiesten henkilöstösääntöä (alun perin asetus 259/68). Heidän tulee olla jäsenmaista riippumattomia ja noudattaa muiden virkamiesten tapaan asetukseen kirjattuja eettisiä sääntöjä. Heidän palvelusuoritustensa ehdot ratkotaan viime kädessä EU-tuomioistuimen yhteyteen perustetussa virkamiestuomioistuimessa.

Kun Tiilikainen kirjoittaa, että ”komission rinnalla unionin johdossa toimii Eurooppa-neuvosto”, rinnastus on suorastaan kummallinen. Valtionpäämiesten muodostama Eurooppa-neuvosto on huippukokous, joka tekee suvereenisia päätöksiä. Niiden täytäntöönpanosta vastaa komissio, jonka jäsenet ovat EU:n korkeimpia täytäntöönpanovirkamiehiä. Lissabonin sopimuksen mukaan heidät nimittää – eikä valitse – tehtäviinsä Eurooppa-neuvosto, ja Euroopan Parlamenttia vain kuullaan nimitysten suhteen.

Toimittaja Iivonen on oikeassa pitäessään komission jäseniä jäsenmaiden ”renkeinä” ja johtaja Tiilikainen on väärässä yrittäessään muiden federalistien tapaan markkinoida komissiota EU:n poliittisena hallituksena suhteessa europarlamenttiin.

Hesarin yleisönosastoon kirjoittamassani mielipiteessä (joka heti julkaistiin) väitän, että komission jäsen Olli Rehn toimi vastoin EU:n virkamiesten henkilöstösäännön eettisiä määräyksiä liittyen artiklaan 11 virkamiesten riippumattomuudesta, kun hän otti kantaa Suomen sisäpolitiikan kiistanalaisiin kysymyksiin ja kannusti Suomea – muiden EMU-maiden tapaan – rikkomaan EU:n perustuslain artiklaa 125, joka kieltää jäsenmailta yhteisvastuun toisten maiden veloista.

Artikla 122 muuten kieltää samanlaisen yhteisvastuun jäsenmaiden veloista unionilta itseltään (ja artikla 123 Euroopan Keskuspankilta jäsenmaiden velkapapereiden suorat ostot). Rehnin tehtäviin kuuluu virkamiehenä valvoa jäsenmaiden päätösten laillisuutta eikä vaatia Suomea toimimaan laittomasti.

Kreikan, Irlannin ja Portugalin velat on ensi tilassa pantava velkasaneerauksen eli osittaisen anteeksiannon kohteeksi. Sen olisi tapahduttava nopeasti ennen kuin kaikki pankkien velallisten velat on sosialisoitu meille maksuun EU:n kautta.

06.03.2011

Kiitos luottamuksesta!

Niin kai voi sanoa sen johdosta, että uusi kirjani OMA PÄÄOMA loppui parissa viikossa kustantajan varastosta ja siitä valmistuu toinen painos ensi viikolla.

Paitsi vastaanotto myös kritiikki on ollut pääosin myönteistä. Kauppalehdessä jopa suositeltiin porvareillekin kirjan lukemista, mikä ei kuitenkaan liene heille helppoa.

Yksi arvostelu johti minun osaltani toimenpiteeseen. Kun Matti Mörttinen kirjoitti Aamulehdessä, että minulla olisi joskus ollut kokoomuksen jäsenkirja, sitä en tunnista enkä tunnusta. Niinpä käytin hyväkseni kokoomuksen tarjoamaa oikaisupalvelua, jossa puolue lupaa itse korjata mediaan sitä koskevat väärät tiedot, ja pyysin kokoomusta oikaisemaan sitä – ja minua – koskevan väärän väitteen. En ole huomannut oikaisua. (Kokoomuksen nuorisojärjestön jäsen olen ollut samaan tapaan kuin Björn Wahlroos oli hamassa nuoruudessaan kommunisti.)

Mitä Wahlroosiin tulee, se osuus kirjasta on kritiikissä vaiettu, joka koskee konkreettista suomalaista kapitalismia – ja Wahlroosia ja muita wahlrooseja. Björn Wahlroos, Peter Fagernäs, Kari Stadigh, Henrik Kuningas, Henrik Ehrnrooth ja muut ”rosvoparonit” – ovat tänään sitä, mitä ennen olivat pirutrokarit. Parin sukupolven kuluttua kukaan ei enää muista tapaa, jolla he ovat omaisuutensa hankkineet.. Ei sen raittiimpaa toimintaa ole ollut kuin ennen pirtun salakuljetus.

Minusta kirjan tärkein osa on kritiikkini valtion yhtiöiden privatisointia kohtaan. Sanon suoraan, että suomalailta on ryöstetty se kansallisomaisuus, joka vuosikymmenten kuluessa oli kerääntynyt yhteisesti omistettuihin yhtiöihin. Siitä on syytettynä Lipposen hallitus, jonka ministerisosialismi palveli kansan kustannuksella yksityistä etua. Mielestäni esitän siitä vakuuttavaa kymmenien miljardien eurojen verran.

Mitä siihen tulee, että vaadin samaista Lipposta Wikileaksin vuotojen perusteella valtakunnanoikeuteen, teen sen sillä logiikalla, että aikoinaan hän itse vaati Kekkosta valtakunnanoikeuteen tämän salaisista keskusteluista Neuvostoliiton johtajien kanssa. Miksei samanlaisista salaisista keskusteluista USA:n edustajien kanssa joutuisi samanlaiseen vastuuseen?

Kun nuordemarit vuodattivat julkisuuteen Kekkosen kirjoittaman salaisen raportin keskusteluista neuvostojohdon kanssa Zavidovossa, hän ilmoitti eroavansa presidentin virasta arvioidessaan toisen osapuolen luottamuksen itseensä kadonneen. Samalla tavalla Lipponen kompromentoi luottamuksen Haloseen.

Niinkö vain että ”so what”?

Lisää artikkeleita...

<< Alkuun < Edellinen 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 13 / 55