|
Nato on Nato, vaikka sen voissa paistaisi. Minä haluaisin Suomen jäävän Nato-vapaaksi maailman rauhan ja turvallisuuden apostoliksi. Siinä tehtävässä ei sotaliiton jäsenyys paranna uskottavuutta. Rauhaa ei ostamalla saa, ja on turvallisempaa ihmisten puhua kuin antaa aseiden puhua. Kansan Uutisten yleisön osastossa Jaakko Ylitalo tietää kertoa, että naapurimaassa valmistellaan Sallan itäpuolella Venäjällä sijaitsevan Alakurtin – taisteluhelikoptereilla varustetun – sotilastukikohdan käyttöönpalautusta. Kun ennen Suomen Nato-kiimaa Venäjän luoteisraja oli Nato-vapaa ja Suomi puolueeton tai vähintäänkin sotilaallisesti liittoutumaton, tilanne on nyt Venäjän näkökulmasta muuttumassa ongelmallisemmaksi. Meillä olo tuntui turvallisemmalta, kun vieraita aseita ei ollut Suomen lähialueilla. Luulen, että hyviä naapurisuhteita symboloineiden Alakurtin sotilastukikohdan ruostuneiden helikoptereiden korvaaminen uudella ruostumattomalla teräksellä johtuu enemmän Venäjän sotilaallisesta turvallisuudesta vastaavien kenraalien merkille panemasta Suomen poliitikkojen Nato-hännystelystä kuin sikäläisten poliitikkojen uusaggressiivisuudesta Suomea kohtaan. Nato-jäsenyyden esileikeissä on jo rispautunut Suomen neitseellinen itsenäisyys ja tänään Suomi-neito elää avosuhteessa Naton kanssa. Suomen perustuslaista on otettu pois määräys, jonka mukaan sotaväen komentokieli on suomi. Kartat on uusittu Nato-yhteensopiviksi. Satamat, lentokentät ja lentotila ovat valmiita vieraiden joukkojen tulla maahan niin kuin saksalaiset tulivat osapuoleksi Suomen sisällissotaan vuonna 1918 ja uudelleen vuonna 1941 hyökkäämään Suomen kautta Neuvostoliittoon. Suomen palkkasoturit omasta puolestaan ovat valmiina hyökkäämään – tarvittaessa – laittomasti sekä EU:n että Naton iskujoukoissa kauas oman maan rajojen ulkopuolelle. Suomen lakia on muutettu niin, että palkkasotureillemme sallitaan myös rauhaan pakottaminen, a sitä voidaan tehdä sekä ilman YK:n mandaattia että vastoin konfliktin kaikkien osapuolten tahtoa. Nämä kaksi asiaa ovat keskeisin ero seikkailupolitiikan eli rauhanpakottamisen ja meille tutun ja yleisesti hyväksytyn rauhanturvaamisen välillä. Rauhanpakottaminen paha, rauhanturvaaminen hyvä. Vuosikymmenten ajan rikolliset kenraalit ovat vuodattaneet Suomen salaista sotilastietoa Natolle, ja tänään upseereita koulutetaan Naton esikunnissa kuin ennen sisällissotaa jääkäreitä Saksassa. Naton sotaharjoituksiin osallistutaan kuin tekeillä olisi suomalainen SS-pataljoona käymään sotaa ulkomailla siihen tapaan kuin arjalais-suomalaiset SS-miehet hyökkäsivät Hitlerin Saksan puolesta, käskystä ja johdolla aina Terek-joelle saakka valtaamaan Tshetsheniaa (joka perimätiedon mukaan ensimmäisenä tuomitsi Stalinin hyökkäyksen Suomeen talvisodassa). Suomen yhteensovitus Natoon on tapahtunut ennen muuta asevarustelun kautta: kaikki Suomen aseet ja asejärjestelmät ovat Nato-yhteensopivia. Uudet Nato-tarpeet Suomelle ovat kalliita: ilmatankkauslentokoneet, ilmasta maahan ammuttavat hyökkäysohjukset ja jopa taisteluhelikopterit ja sukellusveneet. Ne eivät kuulu oman maanpuolustuksemme tarpeisiin, mutta ne ovat Nato-jäsenyyden kalliita hintalappuja. Naton jäsenmaksu on halpa, mutta Nato tulisi meille maksuun lisääntyvien ja oman maan puolustamiseen kuulumattomien asevarustelumenojen kautta. Se, mitä meiltä vielä Natosta puuttuu, ovat Naton turvatakuut. Turvatakuut ovat sitä, että jonkun jäsenvaltion joutuessa hyökkäyksen kohteeksi muut jäsenmaat auttavat sitä puolustautumaan. Ne on kirjattu Naton perussopimuksen 5. artiklaan, ja vain se yksi artikla erottaa poliittisesti Suomen Natosta. Turvatakuiden ongelma on, että sota ja rauha eivät enää ole niiden jälkeen omissa käsissä. Ne vievät meidät automaattisesti (maailman)sotaan ja sotiin, joihin me emme halua osallistua. Artiklaa käytettiin New Yorkin 9/11-terrori-iskun seurauksena, ja se olisi sitonut myös Suomen epämääräiseen sotaan tuntematonta vihollista vastaan. Vähän niissä merkeissä Suomi lähetti palkkasotilaitaan Afganistaniin harjoittamaan ”etäpuolustusta”, sotimaan USA:n mieliksi. Tulkaa, pojat pois sieltä Afganistanista ja tuokaa Suomi-neito mukananne! Hallitusohjelmat ovat olleet Suomen teoreettista natottamista niin, että Natoon liittymisen teoriasta puuttuu enää sen vahvistava käytäntö. Niiden muototarkoista sanamuodoista selviää Suomen matka puolueettomuudesta avoliittokumppanuuteen Naton kanssa. EU on näissä asioissa Suomen puhemies vähän kuin Mikko Vilkastus Nummisuutarin Eskolle: Suomi-neitoa saatetaan avioliiton satamaan kuin Eskoa. Esko Ahon hallituksen ”puolueettomuudesta” tuli ensin Paavo Lipposen hallituksen ”sotilaallinen liittoutumattomuus”, joka Matti Vanhasen porvarihallituksen ohjelmassa muuttui muotoon ”sotilasliittoon kuulumaton maa”. Se on siitä kopioitu Jyrki Kataisen sikspäkin ohjelmaan: ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.” Tämän halutaan olevan tulkittavissa niin, että Suomi on sotilaallisesti liittoutunut (EU:n ja sen kautta Naton kanssa) mutta ei – vielä – kuulu itse sotaliittoon. Tulkinta, jonka mukaan Suomi ei ole enää edes liittoutumaton maa, tyydyttää tässä vaiheessa natottajien tarpeet. Jos puolueettomuus, joka on kirjattu Itävallan perustuslakiin, ei enää kelpaa meille, minulle käy siinä tilanteessa sotilaallinen liittoutumattomuuskin Ruotsin ja Irlannin malliin. Senkin herkun ovat ottaneet minulta pois. Suomi on luopunut tärkeästä valtion itsenäisyyden tunnusmerkistä eli omasta ulkopolitiikasta ja luovuttanut sen EU:n ylikansalliseen hoitoon. Kun ulkopolitiikkamme ei saa olla ristiriidassa EU:n ylikansallisen politiikan kanssa, Suomi on kastroitu tärkeimmästä asiasta, mitä ulkopolitiikalla voidaan hoitaa: suhteista ikiaikojen Venäjään. Venäjä on ja pysyy, ja se on suurvalta toisin kuin jotkut sen merkitystä vähättelevät. Alakurtti on suurvallan tapa lähettää viestejä? |
|
Edellisen kerran kirjoitin näille sivuille kuusi viikkoa sitten. Pitkä tauko kirjoitusten väliin on aiheutunut siitä, että minulla on ollut työn alla toinen projekti, josta kuullaan ensi maaliskuussa. Tästä eteenpäin pyrin taas kommentoimaan maailman menoa viikoittain. Kesän aikana on tapahtunut paljon sellaista, joka on tulkittu EU:n liittovaltioluonteen lisää(nty)miseksi. Minäkin tulkitsen. Olen koko Suomen EU-jäsenyyden ajan hokenut, että EU:sta tulee liittovaltio, enkä ole ollut siinä asiassa väärässä (vaikka kaikessa en olekaan aina yhtä oikeassa kuin kroonisesti oikeassa olevat Paavot: Väyrynen ja Lipponen) . Liittovaltio tulee, kun sitä tehdään. Liittovaltion perimmäinen ongelma on demokratian puute. EU:ssa päätöksiä aletaan tehdä ja tehdään jo yhä enemmän ylikansallisesti, niin, että vähemmistöön jääneiden maiden on tyydyttävä enemmistön saneluun. Kun äänivallan perustana on maiden asukasluku, suuret maat sanelevat lait pienten maiden velvollisuudeksi noudattaa rangaistuksen uhalla niille vierasta tahtoa eli EU:n lakia. Federalistinen liittovaltio ei ole mitään demokratian euroherkkua. F-sanaa ei kuitenkaan kuulu EU:ssa sanoa ääneen. Se on EU-kielellä ”enemmän Eurooppaa” tai – niin kuin Kataisen hallituksen sikspäk-puolueet sanovat hallitusohjelmassaan – lisää ”yhteisöllisyyttä”. Enemmän f-Eurooppaa ja lisää yhteisöllisyyttä edustaa kesän aikana eduskunnan käsittelyyn annettu hallituksen lakiesitys HE 12/2011 vp. (http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+12/2011&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD) Se pitää sisällään muutosesityksen EU:n perustuslakiin (jota kutsutaan kansojen harhaanjohtamiseksi ”Lissabonin sopimukseksi”). Se on ns. pikamuutos sellaisella yksinkertaistetulla tavalla, joka voidaan tehdä yksimielisyydellä valtionpäämiesten Eurooppa-neuvostossa. Kummallinen asia sinänsä sekin, että perustuslakiin voidaan tehdä pikamuutoksia. Muutos koskee artiklaa 136. Sen mukaan jäsenmaat voivat perustaa EU:n institutionaalisten rakenteiden ulkopuolelle osakeyhtiön jakamaan rahaa ylivelkaantuneille maille. Muutoksen perustana on vuoden 2010 tilapäinen järjestely, josta Suomen osuus on 7 905 miljoonaa euroa ja jota Suomen hallitus kuvaa seuraavasti: ”Euroalueeseen kuuluvien valtioiden valtiovarainministerit ja Euroopan rahoitusvakausväline hyväksyivät Luxemburgissa 7 päivänä kesäkuuta 2010 Euroopan rahoitusvakausvälinettä koskevan puitesopimuksen (ERVV), minkä jälkeen Luxemburgin suurherttuakunta perusti Euroopan rahoitusvakausväline nimisen Luxemburgin lain mukaisen osakeyhtiön. Muut euroalueeseen kuuluvat valtiot ostivat Luxemburgilta Euroopan keskuspankin merkityn pääomaosuutensa perusteella määräytyvän osuutensa yhtiön osakkeista sitä mukaan kuin niiden kansallinen lainsäädäntö sen mahdollisti.” Osakeyhtiö ei ollut EU:n toimielin vaan jäsenmaiden järjestely EU:n perustuslain artiklojen 125 ja 122 kiertämiseksi. Mainitut artiklat kieltävät jäsenvaltioita (ja EU:ta) avustamasta toisia valtioita niiden talousvaikeuksissa. Kun tuli tarve ”rauhoittaa markkinat” ja tehdä tilapäisen vakausrahaston oheen pysyvä mekanismi ylivelkaantuneiden maiden konkurssien torjuntaan ja kun Saksan perustuslakituomioistuimen oli saattanut tilapäisen järjestelyn osalta kyseenalaiseksi Saksan osallistumisen EU:n perustuslain artiklojen kiertämiseen, tuli tarve muuttaa perustuslakia sallimaan EU:n rakenteiden ulkopuolelle jäsenmaiden omistama ja rahoittama osakeyhtiö maiden maksukyvyttömyys- eli pankkitukitarkoituksiin. EU:n sisällä muiden maiden auttaminen on edelleen kielletty. Pysyvän vakausmekanismin perustaminen osakeyhtiömuotoon on täysin demokraattisen vallankäytön ulottumattomissa. Sitä käsittelee muun muassa vasemmistonuori Antti Ronkaisen kirjoitus http://anttironkainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/75236-kansojen-varallisuuden-ry%C3%B6st%C3%B6retki-%E2%80%93-n%C3%A4in-toimii-euroopan-pysyv%C3%A4-vakausmekanismi Suomen osuus tästä pysyvästä järjestelystä (jonka 700 miljardin osakepääoma ei riitä torjumaan Espanjan ja Italian maksukyvyttömyyden eurolle ja EMU:lle asettamia paineita), on 12 582 miljoonaa euroa, ja juuri tänään Euroopan Keskuspankki ehdotti kaikkien EMU-maiden osuuksien kasvattamista. Siis tulossa on Suomelle lisää maksettavaa muiden veloista. Yhteisvastuullisuutta - ja sitä kautta lisää liittovaltiota - merkitsee myös Kataisen hyväksymä ehdotus ns. eurobondien käyttöönotosta. Ne ovat EMU-maiden yhdessä muiden puolesta takaamia joukkovelkakirjoja.
Julkisessa keskustelussa sekoitetaan jatkuvasti takaukset ja vakuudet. Takaukset meritsevät vastuunottoa muiden maksamattomista veloista, kun taas vakuudet ovat lainanantajien saamia pantteja lainanottajien maksukyvyttömyyttä vastaan. Suomen hallitus on vaatinut Suomen lähettämälle rahalle vakuuksia, mutta on aivan selvä asia, että vakuuskeskutelu on pelkkää kotimaista stiiknafuulia.. Kun Suomi takaa, se myös maksaa, eikä luxemburgilainen vakausmekanismiyhtiö (EVM) tunneta mitään rahojen palautusmekanismia vakuuksien muodossa.
Edellä mainitun Euroopan Keskuspankin (EKP) eli EU:n roskapankin tase on ylivelkavaltioiden lainapaperijätteen kaatopaikka ja vaatii väärän pankkituki- ja rahapolitiikan jatkamista, koska muutoin sieltä se vasta oikein iso lasku kirjoitetaan Suomen ja muiden EMU-maiden veronmaksajille.
Eduskunnassa vasemmistoliitto äänesti toukokuussa pysyvän mekanismin perustamista vastaan. Mielenkiintoista on nähdä, mitä se tekee, kun eduskunta äänestää EU:n perustuslain muuttamisesta mainitun lakiesityksen HE 12/2011 mukaan. Suurin osa puolueen viime eduskunnan 17 edustajan ryhmästä äänesti Lissabonin sopimuksen hylyn puolesta. Mitähän tekevät nykyiset 12 edustajaa, kun kysymys on demokraattisen valvonnan kiertämisen sallimisesta EU:n perustuslain muutoksella? Ja lopuksi. Lisää liittovaltiota tässä kaikessa on se, että näiden järjestelyjen vakuudeksi EMU-maat antavat EU:lle oikeuden ottaa kantaa niiden talouspolitiikkaan ja määrätä niille rangaistuksia EU:n mielestä väärästä politiikasta, mtä toimivaltaa jäsenmaat eivät olleet aikaisemmin EU:lle luovuttaneet. Se tulee olemaan pohjoismaisen hyvinvointivaltiion markkinahenkistämistä, josta muut pohjoismaat selviävät Suomea helpommalla; onhan näistä maista vain Suomi hylännyt oman rahan ja polttanut oman rahapolitiikan sillat takanaan ollen nyt europakkojen alamainen. |
|
|
Menipä taas pitkäksi kahden kirjoitukseni väliaika. On ollut muuta kirjoitettavaa (kirja!) myös euron tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Yritän palata tälle palstalle nykyistä useammin. Keskustelua käydään Kreikan vakuuksista Suomen antamalle hätäapulainalle, jonka Kreikka käyttää ennen muuta ranskalaisten ja saksalaisten pankkien saatavien maksuun. Vakuudet ovat Suomen sisäpolitiikkaa, ja niissä merkeissä sikspäk-hallitus näyttelee kovista pehmetäkseen syyskuun alussa hyväksyttämään eduskunnalla hallituspuolueiden kansanedustajien äänin taloudelliselta merkitykseltään paljon isomman asian: Euroopan (lue: EU:n EMU-maiden) pysyvän vakausmekanismin. Keskustelulla Kreikka-avun vakuuksista yritetään kiinnittää huomio pois siitä ilmeisestä lopputulemasta, että tämän uuden järjestelyn eli Luxemburgiin perustettavan ja demokraattisen valvonnan ulottumattomiin jäävän osakeyhtiön kautta annettavalle avulle Suomi ei vaadi vakuuksia. Kreikankin vakuuksien osalta kyseessä on aivan uskomaton sählinki, joka ei pääty hyvin. Kreikkalainen draama on politiikkaa. Paljon ymmärrän, mutta sellaista vakuutta en ymmärrä, jossa Suomi lainaa rahaa Kreikalle, joka omasta puolestaan tekee osasta (40 % ?) sitä rahaa talletuksen Suomen nimiin niin että talletettu summa ei ole Suomen eikä Kreikan käytössä. Tällainen järjestely lisää Kreikan lainanottotarvetta, ja pidän ihmeenä sitä, jos muut EMU-maat suostuvat tällä tavalla lisäämään omaa lainaosuuttaan Suomelle ja vain Suomelle annettavan vakuuden verran. Ihmettelen, miten 40 prosentin (?) pankkitalletus tai arvopaperisalkku voi kattaa 100-prosenttisesti Suomen antaman lainan vakuustarpeen eli miten 40 %:sta tulee itsestään 100 %. Laina-ajalla (20-30 vuotta tai jotain) voidaan ilmeisesti valaista tämän talousihmeen olemusta. Epäselvästä tiedottamisesta olen päätynyt käsitykseen, että mainitun 40 prosentin osuuden tuotto lisätään vakuude pääomaan, joka vuosikymmenten aikana kasvaa lainan nimellisarvoon. Mutta miten siinä yhteydessä lasketaan Suomen Kreikalle antaman lainan korko? Muistan vänrikki Nappulan kerran Bryssälästä palatessaan mainostaneen lainanannon edullisuutta Suomelle: lainataan itselle halvalla ja kierrätetään raha Kreikalle kalliilla. Fantastistako? Jos silmänkääntötemppu (myös sanan siinä merkityksessä, että suomalaisten silmät käännetään pois hyvin ongelmallisesta Luxemburgiin perustettavasta osakeyhtiöstä eli pysyvästä lainanantovelvoitteesta) tehdään todella 20-30 vuoden maksuajalla, kyseessä on lahja eikä laina. Silloin alkuperäisen lainan nimellisarvo on maksajalle piinats. Lainan nopeamman takaisinmaksun kannalta ongelma on EU:n politiikka, johon kuuluu lisää menokuria ja nopeampaa rakennemuutosta (lue: ay-liikkeen alasajoa ja julkisten turvaverkkojen purkamista). Siitä puuttuu kasvun käynnistin, joka oman rahan oloissa olisi devalvaatio. EMU:ssa kasvun käynnistämiseen käytettävän oman valuutan ulkoisen arvon alentamisen eli devalvaation korvaa kasvun jarru: sisäinen devalvaatio. Sisäinen devalvaatio on työttömyyttä, palkanalennuksia, eläke-etujen leikkauksia sekä julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan alasajoa. EMU:un pyrkivien Latvian ja Liettuan tapauksissa se on maastamuuttoa, ja kymmenesosa kansasta on näistä maista jo lähtenyt pakoon sisäistä devalvaatiota. Tämä kaikki on EU:n strategiaa Kreikan ja muiden ylivelkamaiden selvittää itsensä irti velkaloukusta. Markkinavoimat, joita varten on purettu valtioiden vallankäyttöön kuuluneet valvonta ja säätely ja joille on luovutettu valta korkoihin ja valuuttakursseihin, ovat kriisisyyllisiä ensin yksityisen sektorin ja sitten julkisen sektorin ylivelkaannuttamiseen. Nyt nämä varkaat huutavat, että ottakaa varas kiinni. Niiden näkymättömät ja nopeat jalat, joilla ne pötkivät vastuutaan pakoon, ovat korot. Ne piiskaavat koroilla valtioita toimimaan rahan ehdoilla ja siis epädemokraattisesti. Ihmiskunnan on käytävä taistoon markkinoiden diktatuuria vastaan. Minun vaihtoehtoni markkinavoimien kurinpalautukselle on nopea velkasaneeraus eli Kreikan ja mahdollisesti muidenkin maiden velkojen velkojen osittainen anteeksianto. Parempi on kertarysäys kuin markkinavoimien edessä ainainen poliittinen tutina ja rakenteiden ratina. Ne pelaavat ajanvoittopeliä tarkoituksenaan siirtää mahdollisimman suuri osa ylivelkamaiden luotoista maksukykyisempien maiden vastuulle ennen edessä väistämättömästi olevaa velkasaneerausta. Nyt se vielä tapahtuisi osin holtittomasti lainaa antaneiden pankkien (ja niitä muistuttavien sijoittajien) kustannuksella, kun taas ”ajan voittaminen” merkitsee niille vähemmän ja meille enemmän maksettavaa. Pelastakoot maat (ennen muuta Ranska ja Saksa) itse pankkinsa, jotka koetaan tärkeiksi pelastaa, ja pelastamattomia odottakoon suomalaisten säästöpankkien kohtalo. Pelkästä joidenkin velkojen anteeksiannosta ei maailma heti parane vaan saattaa – vähäksi aikaa – huonotakin. Me kansalaiset emme voi kuitenkaan ikuisesti tyytyä päältä katselijan rooliin markkinavoimien potkiessa maahan kaatamiaan ja maassa makaavia ylivelkamaita ja uhkaillessa sekä pelotellessa meitä muita lamalla ja muilla helvetin tulilla. Velkasaneerauksen suurin este lienee pelko varsinaisten kriisisyyllisten eli holtittomaan rahanlainaukseen syyllistyneiden yksityisten pankkien toimeentulon vaikeutumisesta. EU on ollut niiden sosiaaliturva. Samaan aikaan, kun sisäisen devalvaation keinoin huononnetaan eurokansalaisten sosiaaliturvaa, valtioiden pankeilta lainaamalla velkarahalla parannetaan pankkien takaus- ja vakuusturvaa. Sitä olisivat myös. eurobondit eli yksittäisten lainatarvemaiden liikkeelle laskemat ja EU- tai EMU-maiden yhdessä takaamat joukkovelkakirjat. Kriisejä käyttää joku aina hyväksi. Saksa ja Ranska haluavat EU:n liittovaltioimisella lisätä omaa valtaansa. Lisää niiden liittovaltiota olisi jäsenmaiden lainsäädäntöön kirjattava vajekatto, automaattiset vajesanktiot ja epädemokraattinen ”taloushallitus”. Lisää sellaista liittovaltiota olisi vähemmän demokratiaa.
EU:hun, kokoomuksen nappulaliigaan ja muihin suomalaisiin kotibryssiin emme voi näissä asioissa luottaa. |
|
Suomi on saamassa uuden hallituksen, ja jos asia on vasemmistoliiton johdon kannasta kiinni, puolue on siinä mukana. Hallitusohjelmaan kirjattu EU-politiikka merkitsee totaalista kuperkeikkaa vasemmistoliiton äänestäjien EU-näkemyksiin nähden. Puoluejohto ei ole oppinut mitään siitä, että ainoana eduskuntapuolueena sillä ei ole omaa meppiä europarlamentissa, ja se oli tulos puolue-eliitin itsepäisestä toiminnasta äänestäjiensä näkemyksiä vastaan. Olen käynyt läpi hallitusohjelman. Se sisältää monia yksityiskohtia, jotka voin hyväksyä, mutta suurissa linjakysymyksissä vasemmistoliitto on hyväksynyt kantoja, jotka vievät sen äänikadon tielle. Koska meillä äänestäjillä ei ole muuta reagointimahdollisuutta kuin tuottaa äänestämällä epäluottamuslause puolueen uusille linjauksille, kunnallisvaaleissa menettävät ääniä nekin, joihin muuten voitaisiin luottaa ja heitä äänestämällä tukea. Suomennan oman kokemukseni pohjalta hallitusohjelman erinäisiä linjauksia. ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.” Vaikka Nato-jäsenyyttä ei haeta, Suomi on luopunut moniin aikaisempiin hallitusohjelmiin kirjatusta sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja on sotilaallisesti liittoutunut .Liittoutuneisuus toteutuu EU:n perustuslakiin kirjatun EU:n puolustuspolitiikan kautta: ”Suomi toimii aktiivisesti EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja siihen sisältyvän yhteisen puolustuspolitiikan kehittämiseksi. EU-politiikassa otetaan raju kanta liittovaltion suuntaan viattomalta kuulostavin sanankääntein: ”Yhteisöllisyyteen perustuva toimintatapa on paras tapa taata unionin vakaa ja tasapuolinen toiminta sekä demokratian toteutuminen.” Tämä merkitsee EU:n liittovaltioimista, samoin komission itsenäisen aseman vahvistaminen ja paluu Lipposen Suomen pyrkimykseen olla mukana kaikissa EU:n vahvimpien liittovaltiovoimien ajamissa ytimissä ja ytimien ytimissä: ”Hallitus tarkastelee eriytyvän integraation hankkeita tapauskohtaisesti. Lähtökohtana on, että Suomi pyrkii olemaan mukana unionin keskeisissä hankkeissa.” Hallitusohjelmassa vasemmistoliitto sitoutuu ”eurooppalaisen hallituksen” euromyönteisiin kananottoihin kaikissa niissä kysymyksissä, joilla tuotetaan lisää liittovaltiota: ”Hallitus määrittää EU-politiikan avaintavoitteet vuosittain ja sitoutuu niiden edistämiseen suhteessa EU-toimielimiin ja muihin jäsenvaltioihin.” Olen sanonut usein, että EU on kapitalismin nykyinen olomuoto Euroopassa. Vasemmistolaisen liikkeen näkökulmasta on mahdotonta hyväksyä markkinoiden ylivalta politiikkaan, jossa avainlause on: ”Suomi tukee EU:n sisämarkkinoiden loppuunsaattamista.” Se on valtion privatisoimista yksityisen voitontavoittelun hyväksi erityisesti energiapolitiikassa (sähkön hinta nousee tästäkin syystä) mutta myös mm. terveyden markkinoilla. Hurskaita toivomuksia ovat ”pankkivero”, jolla ei Suomen kansallisella tasolla ole merkitystä systeemikriisin torjunnassa, tai EU:ssa yksimielisyyden vaatima kansainvälisen rahoitusmarkkinaveron käyttöönotto mahdollisimman kattavasti maantieteellisesti. Tavoitteena tulee olla globaali vero, mutta ensi vaiheessa kyseeseen voi tulla myös vain EU:n tasolla toimeenpantava järjestelmä.” Ei sitä EU yksin voi toteuttaa. Lakivallan siirtämistä pois poliitikoilta ja sen luovuttamista korporaatioille merkitsee lause: ”Suomi tavoittelee työmarkkinoiden toiminnan parantamista ja työntekijöiden työehtojen minimisuojan vahvistamista sosiaalipartnerien dialogin pohjalta.” Jos puhutaan hallitusneuvottelujen voittajista ja häviäjistä, hallitusohjelmassa näkyy selvästi demareiden viiden koon linja: kapitalismi, korporatismi, kolmikanta, konsensus ja kompromissit. Se tuottaa Suomeen lumedemokratian. Kapitalismin perusteita järisyttäneeseen finanssikriisiin ei hallitusohjelmassa löydetä ratkaisumalleja vaan siinä uskotaan systeemin itsekorjautumiseen ”avoimuudella” ja ”läpinäkyvyydellä”. Sanaa sijoittajavastuu, josta vaalien jälkeen SDP antoi erinomaisen kannanoton – vesittäen sen heti perään kokoomuksen kanssa – ei hallitusohjelmasta löydy mainintaa. Väliaikaisen rahoitusvakausvälineen (ERVV) käyttöön uusien pelastusoperaatioiden yhteydessä sitoutuu myös vasemmistoliitto, joka vuosi sitten äänesti sitä vastaan, ja se näyttää sitoutuneen myös välikaista järjestelmää kattavamman ”mahdollisesti perustettavan Euroopan vakausmekanismin (EVM)” hyväksymiseen siloteltuna niin, että sen puitteissa tehtävät päätökset ovat” Suomen ja vaikeuksiin joutuneen maan kansalaisten kannalta perusteltuja” ja että ”kyseiselle maalle suunniteltu sopeutusohjelma auttaa sitä selviytymään ahdingosta”. Yksityisten pankkien ja rahoituslaitosten vastuista ei ole mainintaa. Vasemmistoliitto sitoutuu tältä osin EU:n perustuslain muutokseen. Kun ”hallitus on valmis tarkastelemaan komission esityksiä unionin uusiksi omiksi varoiksi”, se on EU:n liittovaltioimista unionille annettavan euroveronkanto-oikeuden suuntaan. Kun ”Suomi tukee yhtenäisen eurooppalaisen energiamarkkinan toteuttamista, energiaverkon markkinalähtöistä kehittämistä ja energiatehokkuuden parantamista”, se on vasemmiston hyväksymäksi kannaksi uskomaton siirtymä markkinauskoon yhteiskunnan perustoimintojen osalta. Kun ”tavoitteena on EU:n vahvistaminen kansainvälisen politiikan toimijana, joka toimii yhtenäisesti kansainvälisissä järjestöissä ja sopimusneuvotteluissa”. Suomi luopuu suvereenisuudestaan myös YK:ssa. Kun ”hallitus syventää transatlanttista yhteistyötä kahdenvälisesti ja EU:n kautta”, se on Alexander Stubbin puumerkki Suomen liittymisestä USA:n koalitioon. Hallitusohjelmassa on monia muitakin suuria ongelmia. Pörssiuskovaisen hallituksen ohjelmassa esimerkiksi on ristiriitainen kannanotto veronkiertomahdollisuuksia avaavien kotimaisten hallintarekistereiden perustamiseen ja yrityksille säädettävä erittäin liberaali uusi veropolitiikka. Siinä ei ole myönnytyksiä vasemmistoliiton vaatimukselle kaikkien tulojen progressiivisesta verotuksesta. Tässä tulivat ne alkupalat, joiden perusteella en veisi vasemmistoliittoa kokoomuslaiseen hallitusyhteistyöhön SDP:n äänivallattomaksi apupuolueeksi matkalle kohden EU-liittovaltiota. |
|
