|
Vuosi vaihtuu (Hyvää Uutta Vuotta!) ja voidaan tehdä arvio vuoden 2011 tapahtumista, jotka liittyvät kapitalismin systeemikriisiin ja sitä seuranneen EU:n sydämen (Emun) vajaatoiminnan hoitoon. Euro ei ole minkään maan oma valuutta. Se on Neljännen Valtakunnan rahayksikkö ja vipuvarsi EU:n saksoittumiseen (germanisierung, deutschwerdung). Se on liittovaltioraha, joka perustuu ajatukseen siitä, että ensin liittovaltioidaan talous ja että siitä seuraa väistämättömästi poliittisen liittovaltioitumisen syveneminen. Euro on Emun muna, joka on nyt mennyt rikki. Emu on rahapolitiikkaa, johon Euroopan keskuspankilla (EKP) on monopoli. Emu-maat ovat liian erilaisia valtioita, jotta kaikille sopisi sama rahapolitiikka, joka 2000-alkuvuosina oli monessa katsannossa väärää. EKP piti rahan löysällä ja halpana, ja sen seurauksena pääomarkkinat inflatoituivat ja tietyt valtiot, jotka saivat Emussa rahaa lainaksi halvalla, ylivelkaantuivat hallitusten ostaessa äänestäjien suosiota lainarahoilla. EKP:n rahapolitiikassa oli vain yksi tavoite: taistella sellaista inflaatiota (hintojen ja palkkojen nousua) vastaan, jota ei ollut, ja pitää se alle 2 prosentissa. Tässä tavoitteessa se onnistui, mutta samalla se romutti sen ikivanhan teorian, jonka mukaan rahan määrällä ja inflaatiolla (hintojen ja palkkojen nousulla) olisi keskinäinen riippuvuus. Rahaa oli kierrossa enemmän kuin koskaan, mutta se ei näkynyt perinteisessä inflaatiossa – mutta finanssimarkkinoilla: pääomahaitakkeiden ja – turhakkeiden hinnat nousivat taivaisiin. Keskuspankeilla ei ole keinoja (ja jos onkin, ne eivät halua niitä käyttää) estää pankkeja luomasta tyhjästä virtuaalirahaa rahan kiertokulkuun. Viime vuosikymmenellä elettiin virtuaalirahalla yli reaalitalouden kantokyvyn. Tyhjän tuotannolla synnytettiin finanssimarkkinoilla sellaiset määrät uutta kuvitteellista tukkurahaa, että kasautuneeseen eli kuolleeseen työhön kiinnittyneet varallisuusarvot irtaantuivat reaalitaloudesta, ja maailman kaikkien aikojen suurimmat rahamäärät alkoivat elää omaa, elävän työn arvosta riippumatonta OTC- ja pörssielämäänsä. Saksalaisen Der Spiegel -lehden luvut antavat kuvan ongelman luonteesta. Kapitalismin vuosia jatkuneen finanssioitumisen seurauksena maailman osakepörssien liikevaihto vuonna 2010 oli 63 biljoonaa (luvun perässä on 12 nollaa) dollaria, mutta pörssien ohi kaupattavien ja kaiken julkisen valvonnan ulottumattomissa olevien johdannaisten arvo oli sinä vuonna 601 biljoonaa ja luottolamavuoden 2011 puolivälissä jo 708 biljoonaa dollaria. Reaalitaloudessa tavaroiden ja palvelusten arvo oli 70 biljoonaa ja maailman yli 3 000 000 000 työntekijän yhteinen palkkasumma 55 biljoonaa dollaria. Finanssitaloudessa kiertää siis 20 kertaa enemmän rahaa kuin palkoissa! Maailman valuuttakaupan määrä ylitti vuonna 2010 ensimmäisen kerran 1 000 biljoonan rajan ja oli 1 007 000 000 000 dollaria. Valuuttojen arvot – samoin kuin korot – on annettu markkinoiden päätettäväksi. Poliitikot ovat antaneet. Kun ahneudella on tietynlainen loppu, löysän rahan hype päättyi luoton – ja luottamuksen – loppuun. Eilisen ylihalpa virtuaaliraha tulee maksuun tänään, mutta eri maksajille kuin niille, jotka sen hyödynsivät omaisuudekseen. Siinä välissä oli velkaannutettu valtiot, jotka maksattavat kansalaisillaan muiden velkoja. Pankkien virtuaalirahalla ja velkadopingilla rahoitettiin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä se Lännen teollisuusmaiden talouskasvu, joka keinottelulaskujen maksun aikaan nyt 2010-luvulla on pois reaalitalouden kasvusta. Markkinoita joudutaan nyt puhdistamaan finanssituotteisiin kiinnittyneestä virtuaalirahasta. On saatava tasapainoon raha ja reaalitalous. On ratkaistava velkaongelma. Maailman valtioiden yhteenlaskettu julkinen velka on 41 000 000 000 000 dollaria (31 500 000 000 000 euroa). Se on vaikeaa, kun pankit vetävät markkinoilta sisään myrkyllistä virtuaalirahaansa valmistautuessaan vakavaraisuussäännösten kiristämiseen ja kun samaan aikaan, lähivuosina, valtiot ja reaalitalous, kumpainenkin, tarvitsevat velkojensa uusintamiseen yli 1 000 000 000 000 euroa. Niukan rahan korot voivat olla siedettäviä vain keskuspankkien halparahan turvin. Euroopan keskuspankki ei saa lainata rahaa suoraan jäsenmaille. Se on kuitenkin niin tehnyt. Kun EKP:n neuvosto pakotti neuvostonsa (haarakonttoreiden pääjohtajien) enemmistöpäätöksellä Saksan Bundesbankin (Buba) ostamaan ylivelkaantuneiden maiden roskalainoja, Buban pääjohtaja Axel Weber (joka olisi niin halutessaan ehkä tullut valituksi EKP:n pääjohtajaksi) ja EKP:n johtokunnan jäsen ja pääekonomisti Jürgen Stark erosivat tehtävistään laittomiksi tulkitsemiensa päätösten takia. Jos tulollaan olisi oikein iso velkaruumis, Italia tai Espanja, EU:n kriisirahastoilla ei sitä kyettäisi estämään. Jos siinä tilanteessa haluttaisiin estää Emun tuho, olisi huudettava hätiin Euroopan keskuspankki. Sen olisi lainattava näille maille keskuspankkirahaa riittävä määrä niiden pankkivelkojen hoitoon, mutta ei tietystikään vielä velkojen maksuun; velkojathan siinä vain vaihtuisivat yksityisistä pankeista EKP:ksi ja viime kädessä toisiksi Emu-maiksi. Sitä pelkäsivät Weber ja Stark, sillä Saksan osuus EKP:n (Emu-maiden väkiluvun ja BKT:n mukaan jaettavista) voitoista ja tappioista on 27 %, mutta olisi siinä vähän lisävastuuta (1,8 %) myös Suomen harteillaan kantaa. EKP:n inflaatiohaukkojen ennen totuuden hetkeä antamat lausunnot keskuspankin itsenäisestä roolista ja entisen politiikan jatkumisesta ovat yhtä vakuuttavia kuin oli erään suomalaisen valtiovarainministerin aamupäivällä julkisesti torjuma devalvaatio, joka tuli iltapäivällä. EKP tekee tarvittaessa kylmän rauhallisesti – ja toimiensa laittomuudesta piittaamatta – sen, mitä sen on siinä tilanteessa tehtävä Emun pelastamiseksi. Se ilmoittaa takaavansa Emu-maiden velat ja joutunee siinä samalla aloittamaan jäsenmaiden bittirahoituksen. Yksikään maa ei haasta sitä siitä EU-tuomioistuimeen (joka tässä tapauksessa ottaa käsittelyyn vain maiden haasteet), ja myös markkinavoimat siunaavat laittomuuden vaikenemalla; toteutuuhan niiden etu. EU:n huippukokous joulukuussa epäonnistui kaikessa, millä piti ratkaista Emun kriisi. Niillä turpakäräjillä päätettiin ”talousliitosta”, josta kukaan ei tiedä, mikä se on. Päätettiin lainata 200 miljardia Kansainväliselle Valuuttarahastolle IMF) palautettavaksi ylivelkaantuneille Emu-maille. Sekään ei onnistu suunnitellulla tavalla. Eurobondeja ei ole tulossa ja sijoittavastuusta irtisanouduttiin. Suomi jäi vastustamaan vakautusrahaston (ERM) yksimielisyysvaatimuksen poistoa, mikä vaatii käsitykseni mukaan yksimielisen päätöksen, ja Suomi voi sen niin halutessaan estää. (Sen sijaan komission 23.11. antama asetusehdotus jäsenvaltioiden budjettivallan siirrosta komissiolle ehdotetaan tehtäväksi määräenemmistöllä!). Nyt yritetään voittaa aikaa kaaoksen tulemisen siirtämiseksi kauemmaksi tulevaisuuteen. EU:n nykytoimilla sitä ei voida estää. EU pakenee sydämensä (Emu) toiminnan tervehdyttämistä ajamalla liittovaltiota seuraavan kriisin ehkäisyyn. mutta kiertäen akuutin tilanteen: miten hoitaa tämä kriisi tässä ja nyt? EKP on juuri lainannut 500 pankille puoli biljoonaa euroa yhden prosentin korolla. Se, että pankit ovat EKP:n omia pullasorsia, joita se syöttää halparahalla, on jotain, johon ei ymmärrys yllä. Miksi se auttaa pankkeja eikä valtioita? Vuodelle 2012 jäi paljon muitakin kysymyksiä: Kääntääkö Fedin bittirahoitus Yhdysvaltojen velkakriisin maailmanlaajuiseksi inflaatioksi? Pitääkö tulla kaaos ennen kuin EKP herää tähän todellisuuteen? Onnistuuko federalistien pyrkimys käyttää lamaa hyväksi EU:n liittovaltioimisen syventämiseen? Tuleeko pankkikonkursseja, miten käy ihmisten säästöjen? Tuleeko Italiasta ja/tai Espanjasta uusi Kreikka? Tuhoaako sisäinen devalvaatio Kreikan, Portugalin ja Irlannin yhteisöllisyyden? Puhkeaako Ranskan – ja muidenkin – AAA-kupla? Miten käy Belgian, Unkarin, Latvian, Liettuan jne.? Kysymys kuuluu, kestääkö Emu – tuo EU:n Kollaa – markkinavoimien hyökkäyksen vai ”jyrääkö ne meitin, pojaat?” Vastaukset näihin kysymyksiin selviävät kevään aikana, ja seuraan tilannetta päivittämällä kirjoitustani:http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=article&id=729&Itemid=300020 |
|
Aluksi pieni huomatus vihasta ja sen lietsonnasta. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Saksa koulutti Lockstedtin partiopoikaleirillä jääkäriliikkeen nuorukaisia tekemään tihutöitä Venäjän kotirintamalla. Suomessa voimassa olleen vuoden 1734 lain mukaan ("Petoxesta waldacunda wastan”) he olivat terroristikoulutuksessa. Heidän sotilasyksikkönsä Kuninkaallisen Preussin jääkäripataljoona 27 sai maailmansotakokemusta Saksan itärintamalla. Kun Suomessa alkoi sisällissota, pari tuhatta Saksan puolesta sotinutta jääkäriä tuotiin – heistä monelle yllätyksenä – taistelemaan valkoisten puolella suomalaisia maanmiehiään vastaan. Nykyisin presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto alkaa aina vapaamuurari Sibeliuksen säveltämällä Jääkärien marssilla. Se on tämän päivän keskustelukulttuurin mukaan vihalaulu: ”Syvä iskumme on, viha voittamaton, meill' armoa ei, kotimaata…” Se on myös Suur-Suomen marssi: ”Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa, yks, suuri on Suomen valta…” Alkuperäisessä tekstissä oli, että ”Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa…”, mutta sanoitusta muutettiin, kun sen pelättiin loukkaavan saksalaisia, Viron herrakansaa. Onko sopivaa pitää tällainen vihalaulu kunniapaikalla Suomen itsenäisyyden juhlinnassa? Sävelhän on hieno, mutta pitäisikö sanat uusia (niin kuin Putin säilytti valtaan tullessaan palautti Jeltsinin kumoaman sikäläisen kansallislaulun maan hymniksi, säilytti sävelen mutta otatti pois viittaukset ”suureen ja mahtavaan Neuvostoliittoon" jne.)? Mitä sitten tähän aikaan tulee, minä olen analysoinut näillä kotisivuillani Emun eurkriisiä ja päätynyt seuraaviin johtopäätöksiin: "Minä en vaadi mitään maata erotettavaksi Emusta. Jos Kreikka eroaa siitä itse, mikä on järkeen käypä mahdollisuus, sen paluu drakmaan toisi mukanaan devalvaation suhteessa euroon, talletuspaon maasta ulos (neljännes säästöistä on jo lähtenyt), valtion euromääräisen jättivelan ja kaikkien yksityisvelkojen hyppäysmäisen kasvun drakmoissa ja pankkien konkursseja luottojen irtisanomisineen. Tämän takia Kreikka pysynee tiukasti eurossa. Tuo kaikki tuottaisi odotuksia vastaavasta menettelystä esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa, jotka ovat uppoavia laivoja velkameressä ja joissa jo ovat Euroopan keskuspankin miehet pumpuissa. Jos systeemin annetaan alkaa murentua kaakkoiskulmasta ja tapahtuu täyspaluu kansallisvaluuttoihin, se saa aikaan monivuotisen sekasorron (entisiksi muuttuvien) Emu-maiden taloudessa niiden valuuttojen kelluessa ja maiden pyrkiessä parantamaan kilpailukykyään uuden rahansa devalvoitumisella. Kaaosta lisäisi luottojen takaisinmaksuvakuutuksina myytyjen CDS-johdannaisten laukeaminen maksuun, sillä se levittäisi euron kriisin maapallon laajuiseksi. Minulle olisi suuri yllätys, jos Emu murenisi. Jos siihen liittyminen oli epäviisasta, minusta sen hajoaminen olisi taloudellinen katastrofi: hukka perisi sadat miljardit Emun pelastamiseen käytetyt eurot eikä siitä seuraavien jälkilaskujen maksajiksi olisi vapaaehtoisia. Se olisi myös poliittinen katastrofi. Yhteisvaluutta on suurvaltapolitiikkaa ja liian iso projekti kuoleutumaan. Minulle se sopii, mutta Angelalle. Huomiseen mennään niillä eväillä, joita jäsenmailla on. Tiedän, että edellä kirjoittamani perusteella minua saatetaan syytetään EU-kriittisen rintaman ja markan palauttajien pettämisestä. Sille en voi mitään. En ole tässä asiassa valmis laulamaan ystävieni Paavo Väyrysen ja Timo Soinin kuorossa. Kirjoitan niin kuin ajattelen, ja muut kamppailkoot äänestäjien sieluista. Suomi on kiinni eurossa kuin täi tervassa. Kun valita sai, ei ollut viisasta alkaa olla täi, mutta jos olla piti täi, viisasta olisi ollut olla ruotsalainen täi."
Elämme aikaa, jota kuvaa lyhenne VMP, ja minun perusteluni kriisistä ulos selviämiseksi mahdollisimman vähin vaurioin löytyvät kokonaisanalyysistä osoiteessa: http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=article&id=727:loeysaen-ja-halvan-rahan-loppu&catid=17:talous&Itemid=31 |
|
|
EU:n jäsenmaat lainaavat 200 miljardia euroa Kansainväliselle Valuuttarahastolle (IMF). Sen tehtävänä oli sitten lainata näitä rahoja takaisin EU:n ylivelkaantuneille maille. Näin tehtiin, kun EU:n perustuslaki kieltää EU-mailta muiden suoran auttamisen. Sitä kautta Suomelle tuli 3,8 miljardin euron uusi lasku. Suomen osuuden maksaa Suomen Pankki, jonka vastuut ylivelkamaiden auttamisesta nousivat 3,5 miljardista tukiostoeurosta 7,3 miljardiin. Kun valtio takaa Suomen Pankin toiminnan, se on mahdollinen riskikeskittymä veronmaksajille – ja onkin suuri lajissaan. Euron kriisi ei ole vain EU:n kriisi, mutta EU:n pahin kriisi kautta aikojen se on. Sen ratkeamiseen vaikuttaa myös on maailman velkaisin valtio Yhdysvallat, joka voi maksaa velkansa omassa valuutassaan toisin kuin Suomi aikoinaan tai Kreikka nyt. Siinä tarkoituksessa keskuspankki (Fed) lainaa hallitukselle rahaa, jota sillä ei ole mutta jonka se tuottaa näkymättömistä biteistä niin kuin ennen vanhaan rahaa tuotettiin painamalla paperinpaloille teksti ”In God We Trust”; muuta vakuuttahan niiden paperilappusten arvolla ei ole ollut vuosikymmeniin. Sillä tavalla Yhdysvallat inflatoi maailmantalouden, ja se onkin todella näppärä keino velanmaksuun: säilytetään velkojen nimellisarvo, mutta pehmennetään velanmaksurahan arvoa. Euroopan keskuspankilla (EKP) on EU:ssa rahapolitiikan monopoli. Sitä ei kiinnosta kasvu tai työllisyys, sillä se on yhden asian liike, jonka ainoa tavoite on ollut pitää inflaatio alle kahdessa (2) prosentissa. Jo parin vuoden ajan se on ylittänyt laillisen toimivaltansa ja myrkyttänyt taseensa ostamalla ”elvytyksen” nimissä ja luottolaman torjunnan varjolla ylivelkamaiden roskavelkapapereita niiden jälkimarkkinoilta yli 200 miljardilla eurolla. Se on myös lainannut yksityisille pankeille satoja miljardeja euroja lähes nollakorolla ja hyväksynyt näiden lainojen vakuudeksi ylivelkamaiden valtionlainoja. Siitä on tullut roskapankki ja pankkijätteen kaatopaikka. Kun EKP on määrännyt myös haarakonttorinsa Suomen Pankin ostamaan ongelmajätettä, Suomelle on sälytetty vastuita muiden maiden veloista ilman, että ne on viety eduskunnan päätettäviksi. Pääjohtajavaltainen Suomen Pankki on operoinut lain ja markkinoiden välisellä harmaalla alueella, jossa Suomen lainsäädäntö vuotaa. Sillä ei ole enää minkäänlaista toimivaltaista kansallista valvontaa. (Ben Zyskowiczin johtamaa eduskunnan pankkivaltuustoa lohduttanee se, että vaikka siltä on viety valta, sen jäsenille on jätetty 524 euron kuukausi- ja 170 euron kokouspalkkio.)
Päivitetty analyysini Emun ja euron tulevaisuudesta joulukuun huippukokouksen jälkeen löytyy osoitteesta:http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=section&layout=blog&id=6&Itemid=27 |
|
Eduskunnassa on viime päivinä siteerattu nobelisteja Stiglitz ja Krugman. Minä siteeraan Milton Friedmania: ”Vain kriisi, joko todellinen tai kuviteltu, johtaa todellisiin muutoksiin. Kriisin puhjetessa riippuu vallalla olevista aatteista, millaisiin toimiin ryhdytään. Minä katson, että meidän tehtävämme on juuri se, kehittää nykyiselle politiikalle vaihtoehtoja, pitää ne elossa ja tarjolla, kunnes poliittisesti mahdoton kääntyy poliittisesti väistämättömäksi.” Nyt EU:n komissio, tuo eurokriisinäyttämön komissaarijuntta, on kaappaamassa EU:ssa vallan jäsenmailta. Se ehdotti keskiviikkona kaksi jäsenmaita sitovaa asetusta valtioiden oman talouspolitiikka- ja budjettivallan siirtämisestä komissiolle sekä julkisti keskustelualoitteen (”vihreän kirjan”) eurobondeista eli yhteisvastuullisista joukkovelkakirjoista. Yhteisvastuu on EU:n liittovaltioimista, ja se vaatii erillisen tarkastelun. Komissio vaatii julkisesti ja häpeämättömästi EU:n liittovaltioimista taloudellisen pakon varjolla. Poliittisesti mahdottoman se yrittää – tässä tapauksessa todellisen eikä kuvitellun mutta kyllä sen itse syventämän – kriisin varjolla kääntää poliittisesti väistämättömäksi. Jos komission vallankaappaus onnistuu, se on peruuttamaton. Kerran jäsenmaasta pois annettu valta on ainiaaksi pois annettu. Komissio on ajautunut yhteisen rahapolitiikan vartiointiliikkeenä umpiperään. Se suositti ylivelkaantuneiden maiden mukaan ottamista Emuun. Se antoi Emussa suurten jäsenmaiden budjettivajeille erityiskohtelun. Se tiesi Kreikan väärentävän budjettitietonsa. Se on vuoden ajan pelastanut ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja politiikalla, joka pahentaa kriisiä. Kun Suomi oli 20 vuotta sitten oli ylivelkaannutettu tuontirahalla ja väärällä valuuttakurssilla, kriisistä päästiin ulos devalvaatiolla, panemalla markat muille alennusmyyntiin velkojen maksamiseksi tavaraviennillä. Tänään on Emu vienyt politiikan työkalupakista pois tämän vaihtoehdon. Siinä ainoa joustoväline on sisäinen devalvaatio, jota ovat työttömyys, palkanalennukset, eläke-etujen leikkaukset, julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan alasajo sekä Emuun pyrkivien Latvian ja Liettuan tapauksissa maastamuutto; kymmenesosa työkansasta on näistä maista jo lähtenyt kurjuutta pakoon ja ottanut koulutuksensa mukaan. Kun Emussa ei voida devalvoida, EU panee ongelmamaat toteuttamaan sisäisen devalvaation ja ajamaan kansantaloutensa alas. Se merkitsee, etteivät ne pysty maksamaan velkojaan. Kreikalle on määrätty sisäinen devalvaatio, jonka seurauksena kansantuote alenee 10–15 %, työttömyys on 18–20 % (nuorisotyöttömyys yli 42 %), julkisten alojen työntekijöiden palkkoja on alennettu 40 % ja eläkkeitä 20–40 %, sosiaaliturvaa on huononnettu, eläkeikää on nostettu ja lomia lyhennetty. Tämä politiikka toimii kuin neutronipommi, joka tappaa talouden mutta säästää velat. Siitä ei ole uuden kasvun käynnistimeksi. Se on EU:n keppi, ruoska ja raippa. Ongelma on, että komissaarijuntta keskittää kriisin varjolla voimansa EU:n federalistiseen tulevaisuusprojektiin eli EU:n liittovaltioimiseen sen sijasta että yritettäisiin päästä ulos tästä päällä olevasta kriisistä, johon komissio on yhdessä Euroopan keskuspankin (EKP) kanssa – ja vieläpä laittomin toimin! – ajanut itsensä pelastamalla yksityiset pankit ja velkaannuttamalla julkiset valtiot. Komissaarijuntan jäsen, Mikkelin Palloilijoiden Olli Rehn kylvää lausunnoillaan pelkoa ja epätoivoa eurokansalaisten keskuuteen: on liittovaltioitava tai muuten Eurooppa palaa helvetin tulessa. Rehn on federalistiveljeskunnan salaliittolainen, potentiaalinen EU:n darwinistisen AAA-kerhon suurmestari. Mitä komissio siten ehdotti keskiviikkona kriisin varjolla mutta irrallaan sen akuutista ratkaisusta? Asetuksen mukaan kaikkien Emu-maiden (mutta ei esimerkiksi Ruotsin tai Tanskan) on nimitettävä epäparlamentaarinen ja ns. asiantuntijoista koostuva kansallinen raha-asian neuvosto, jolla olisi parlamenttia suuremmat valtaoikeudet kansalliseen budjettiin. Jäsenmaiden on lähetettävä seuraavan vuoden budjettinsa ennen sen julkistamista 15. lokakuuta mennessä komissiolle. Niiden on saatava budjeteilleen komission hyväksyntä. Komissiolle pitää antaa oikeus osallistua kansallisten parlamenttien budjettikeskusteluihin jopa täysistunnoissa. Jäsenmaa voidaan panna komission päätöksellä erityistarkkailuun ja pakottaa tekemään muutoksia budjettiin edellä esitetyssä sisäisen devalvaation hengessä (koska komissiolla ei ole muuta tapaa toimia). Ääritapauksissa Emu-maa voidaan panna pakkopelastettavaksi (bailout) ja noudattamaan sitä varten laadittavaa (sisäiseen devalvaatioon perustuvaa) pakko-ohjelmaa. Kansalliset budjettiesitykset on esitettävä myös muiden Emu-maiden käsittelyyn tavalla, jota ei vielä täsmennetä. Komission ehdotusten hyväksymättä jättämisestä jäsenmaata voidaan sanktioida korottomilla pakkotalletuksilla. Jotta komissio saisi Euroopan parlamentin tuen asetusehdotukselle, myös ylikansallinen europarlamentti kytketään mukaan käsittelemään niiden maiden budjettiesityksiä, jotka kyseenalaistavat komission määräykset. Tämän kaiken unionin lisäliittovaltioimisen komissio ehdottaa säädettäväksi ilman EU:n perustuslain muutoksia ja tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä, siis enemmistöpäätöksillä ilman yksimielisyyttä. Näin luen asetuksen oikeusperustan. Se on aivan hirmuinen asia demokratian näkökulmasta: maan alistaminen liittovaltioitavaksi ilman sen omaa tahtoa. Se on komissaarijuntan vallankaappausyritys, jota on kommentoitu ja kommentoidaan ja voi kommentoida osoitteessa:
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89522-komissaarijuntan-vallankaappaus |
|
