|
Kreikka puhuttaa. Emu-maat yrittävät pelastaa sen konkurssilta. Prosessi on niin monimutkainen, että en voi antaa 100 % vakuutta tässä esitettävän tarkastelun jokaisen yksityiskohdan oikeellisuudesta. Siihen on syypää Kataisen hallitus, joka on julistanut eräät tiedot salaisiksi. Suurella linjalla juttuni on kovalla pohjalla ja perustuu hallituksen tiedonantoon eduskunnalle VNT 1/2012 vp, joka löytyy osoitteesta: http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=vnt+1/2012&base=ermuut&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD Pidän sitä hyvänä johdatuksena asiaan. Eduskunta on päättänyt, että Suomi lainaa Kreikalle sen ensimmäisen tukipaketin yhteydessä raharahaa 1 480 miljoonaa euroa. Sille ei ole vakuutta. Jos Kreikka ei pysty maksamaan lainaa, Suomi menettää sen summan tai osan siitä mahdollisen velkajärjestelyn yhteydessä. Kreikka maksaa velalle korkoa, joka on euribor + 1,5 %. Se on vähän vähemmän kuin millä hinnalla Suomi saa markkinavelkaa, ja sillä tavalla Suomi hieman subventoi korolla Kreikan valtiota.
Kreikalle ollaan nyt antamassa toista tukipakettia, ja sitä hoitaa käytännössä luxemburgilainen osakeyhtiö Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV). Se on tilapäinen järjestely, jonka korvaa heinäkuussa niin ikään luxemburgilainen yhteisö Euroopan vakausmekanismi (EVM). Se on – toisin kuin ERVV – pysyvä järjestely. EU:n mahtimaa Saksa on vastustanut sitä, että Emu-maiden ERVV:lle antamat ja käyttämättä jäävät takaussitoumukset siirretään EVM:n käyttöön, mutta niin tapahtunee. Suomen takaukset tämän toisen tukipaketin osalta ERVV:lle ovat 2 250 miljoonaa euroa. Sen lisäksi, että ERVV:lle taataan lainoja yli konkreettisen tarpeen, sille annetaan ylitakauksia siinä tarkoituksessa, että se saisi markkinoilta rahaa kriisimaille edelleen lainattavaksi AAA-lainoina eli mahdollisimman alhaisilla koroilla. Ylitakauksia tarvitaan sitä varten, että jos jotkut muut maat (Italia, Espanja, Belgia) tulevat avun piiriin, ne vapautuvat omista takauksistaan. Markkinoita ei pelotella sillä, että kaikkia ERVV:n lainoja ei taattaisi täysimääräisesti. Kaiken kaikkiaan Kreikan toisen tukiohjelman takaukset (mukaan lukien ERVV:n toiminnan lakkaamisen perusteella EVM:lle tulevat takaussiirrot) ovat noin 5 400 miljoonaa euroa, josta ylitakauksia on noin 2 500 miljoonaa. Poliittiseen keskusteluun kotimaassa ovat nousseet Suomen ERVV:lle antamien ja Kreikan toisen tukiohjelman mukaisesti määräytyvien 2 250 miljoonan euron takausten vakuudet. Niillä korvataan Suomelle takauksista aiheutuvat menetykset siinä tapauksessa, ettei Kreikka pysty maksamaan velkojaan ERVV:lle. Vastoin sangen yleistä käsitystä kyseessä ei ole Suomen vastikkeeton rahalähetys Kreikkaan vaan Emu-maiden (miinus Irlanti ja Portugali) takaamat ja ERVV:n kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta Kreikkaa (ja myös Irlantia ja Portugalia) varten hankkimat lainat. Suomen Kreikalle ensimmäisen tukipaketin osana antama kahdenvälinen 1 480 miljoonan laina on edelleen ilman vakuutta. On ilmeistä, että vakuus on muodoltaan sellainen, että se saattaa olla meille taloudellisesti epäedullinen. Mikään muu maa ei halunnut rahalleen niin kallista vakuutta, jollaiseksi Saksa sen teki. Taustalla lienee ollut myös Saksan pelko, että vakuustauti lähtee leviämään ja siinä tarkoituksessa sen antama diktaatti muille Emu-maille: vakuuksia ei pidä vaatia. Vakuus on kallis siitä syystä, että vakuuden ottaja joutuu maksamaan ennenaikaisesti sisään pysyvän Euroopan vakausmekanismin (EVM) koko pääomaosuuden. Vakuuden hinnaksi tulee se korko, jonka Suomi joutuu maksamaan itse tätä osuuttaan varten lainaksi ottamastaan rahasta. Ilman vakuutta se maksettaisiin sisään useassa erässä lähivuosien aikana, ja sen etupainoisuudesta aiheutuva ylimääräinen kustannus Suomelle saattaa nousta sataan miljoonaan euroon, jopa ylikin (mutta se ei ole 50 miljoonaa vuodessa niin kuin Timo Soini liioittelee, sillä EVM:ään on Suomi sitoutunut ja ylimääräinen kustannus vakuuden perusteella on vain tämä rahan etupainoinen toimitustapa). Iso raha se on joka tapauksessa. Muut maat voivat toimittaa omat osuutensa EVM:lle vuosien kuluessa pieninä erinä. Timo Soini on ansiokkaasti tuonut plokissaan (http://timosoini.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98831-kova-totuus-suomen-kreikka-vakuuksista) julkisuuteen vakuuden muodon: ”total return swap” (TRS). Jos se sellainen on, vakuuden pohjana ovat hyvin korkeata matematiikkaa edustavat johdannaiset, jotka yleisesti perustuvat pörssikurssien muutoksen suunnan (nousevatko vai laskevatko) arvaukseen. Oikea arvaus tuottaa arvajaisvoiton, jonka suuruus riippuu panosten suuruudesta. Ne ovat aina miljoonaluokkaa. On hämmästyttävää, että Suomen vakuuden muodon tultua julkisuuteen suomalainen media ei ole kertonut kansalle vakuuden erikoislaatuisuutta eikä ole kommentoinut Soinin pikkuisen yliampuvia kannanottoja tähän hyvin kiistanalaiseen asiaan. Toisaalta Timon ploki on sen verran sekava, että siitä on vaikea päästä selville, miten vakuusjohdannainen toimii. Minun kriteerini on, että jos minä en ymmärrä, kaikki muutkaan eivät ymmärrä. Jos vakuutena on TRS, se on synteettinen – siis keinotekoinen – muoto sellaisista valuuttajohdannaiskauppaan erikoistuneiden rahastojen (ETF) liikkeelle laskemista finanssituotteista, joiden määrän kasvusta ovat ilmaisseet huolestumisensa Kansainvälinen Valuuttarahasto (IMF); keskuspankkien pankki BIS sekä eurooppalaiset finanssivalvojat. Ne pitävät TRS:iä erittäin riskipitoisina tuotteina. Kun johdannaisten OTC-kaupoissa, siis pörssien ulkopuolella ja kaiken julkisen valvonnan ulottumattomissa toimitettavassa kaupankäynnissä, liikutellaan vuodessa yli 700 biljoonan (siis 700 000 000 000 000 dollarin arpalippuja), ETF-rahastojen liikevaihto on vain 1,5 biljoonaa, josta 1/10 on TRS:iä. Suuririskillisten TRS:ien osuus tämän riskialan sisällä on kuitenkin kasvussa. Millainen sitten on käytännössä Suomen Kreikalta saama TRS-vakuus? Ensin tapahtuu niin, että ERVV ottaa markkinoilta lainaa. Kun ERVV:n luottoluokituksen toivotaan olevan paras mahdollinen eli AAA, silloin sen maksama korko on alhaisin mahdollinen. Se lainaa rahat Kreikalle, joka maksaa siitä ERVV:n itsensä Kreikan lainaa varten ottaman lainan (AAA-luokituksen mukaisen) alhaisen koron ja pikkuisen päälle ERVV:n tarpeisiin. Jos ei olisi Suomen vaatimaa vakuutta, asia olisi tällä selvä. Jäätäisiin vain odottelemaan Kreikan lainan takaisinmaksua ERVV:lle, ja jos se ei siihen kykene, Suomi voi menettää omalta osaltaan ERVV:lle takaamansa lainan tai ainakin osan siitä ja muut maat kukin vastaavalla tavalla. Kun Suomella on tämä vakuus, homma monimutkaistuu. Suomen vakuutta varten Kreikan valtio lainaa kreikkalaisille pankeille joukkovelkakirjoja, jotka myydään (kuka järkevä sijoittaja näinä aikoina muuten mahtaa ostaa Kreikan kansallisia joukkovelkakirjoja?). Ne käyttävät asiamiehenään jotakin kansainvälistä investointipankkia, jonka tehtävä on Kreikan valtion lainojen myynti ja myyntivoittojen säilytys sitä tilannetta varten, että Kreikka ei pysty maksamaan velkojaan ja Suomi saa tästä noin 900 miljoonan euron potista pääoman ja sille 30 vuoden aikana kertyvän laskennallisen 1 350 miljoonan euron tuoton (onpa optimistinen tuottoarvio ja riskipitoinen!). Asiamiehenä toimivat investointipankki sijoittaa nuo 900 miljoonan myyntituotot hyvälaatuisiin, luottoluokitukseltaan parhaisiin mahdollisiin AAA-finanssituotteisiin (mahtavatko luottoluokitusyhtiön AAA-arviot päteä koko Suomen antaman lainan juoksuajan, joka tässä järjestelyssä saattaa olla jopa 30 vuotta?). Niistä saadaan hyvä korkotuotto, mutta saadaanko takaisin 1 350 miljoonaa arvoltaan samana rahana kuin millä se nyt säilötään? Ei saada. Inflaatio syö Suomen vakuuden pääoma-arvon. Sitten on vielä tämä korko-swäppi eli TRS-asia. Sen käyttö liittyy yleensä pelaamiseen epälikvideillä eli vaikeasti rahaksi muutettavilla finanssituotteilla. Tämän johdannaistyypin liikkeelle laskemisessa on mukana useita osapuolia, joista ”asiamies” eli investointipankki voi olla Suomen näkökulmasta riskitekijä. Mikä pankki se on, sitä ei kerrota meidän kansalaisten arvioitavaksi. Pankin tulee olla ”puolueeton” välittäjä, jonka tehtävä on säilyttää AAA-paperit ja niistä saatava tuotto vakuutena Suomelle. Se sulkee ne varat erityistilille. Nostan esille kysymyksen: voikohan Suomi vilpittömästi luottaa siihen, että tämä pankki ei tee konkurssia ja mikä olisi erityistilin status siinä tilanteessa pankin velkojien näkökulmasta? TRS-johdannaisten kaupassa välittäjäpankin oman maksukyvyn säilyminen (siis se ettei se vaan tee konkurssia) on niin tärkeä asia, että normaalisti siltä vaaditaan oma vakuus sen säilytettävänä olevasta toisten varallisuuserästä. Lieneekö Suomi vaatinut tällaisen vakuuden? Palataan korko-swäppiin (TRS). Se on tehty koroista niin, että tapahtuu monipolvinen korkojen vaihto Suomen, Kreikan, kreikkalaisten pankkien, asiamiehenä toimivan investointispankin ja ERVV:n kesken. Meitä tarvitsee kiinnostaa vain lopputulos: jos kaikki menee hyvin, jokainen osapuoli saa itselleen kuuluvan korko-osuuden. Jos kaikki menee huonosti, korkoa saavat vain Suomi ja ERVV. Suurin piirtein edellä kuvatulla tavalla tämä kaikki mennee. Jos Kreikka ei pysty maksamaan velkaansa ERVV:lle, Suomi maksaa sen ERVV:lle ja pitää itsellään pankin sille saamat tuotot ostetuista ja säilötyistä AAA-papereista. Mutta voimmeko luottaa investointipankkiin ilman sen meille antamaa vastavakuutta ja eikö pitäisi puhua myös 30 vuoden inflaation vaikutuksesta Suomen Kreikalle antamaan lisälainaan ja sen vakuuteen. Lahjahan se sillä tavalla tarkasteltuna näyttää olevan eikä laina. |
|
Kirjoitinpa Uuteen Suomeen blogin, joka ei herättänyt erityisempää mielenkiintoa. Panenpa siksi sen myös tälle palstalle, jotta jos joku sattuisi olemaan kiinnostunut Emun kriisistä, hänelle voisi olla hyötyä tällaisestakin näkökulmasta. Näin kirjoitin: Olli Rehn, tuo EU:n komission Otto-Ville Kuusinen, on meidän aikamme Sisyfos, joka raahaa väsymättä päivästä toiseen Kreikan kokoista kiveä mäkeä ylös sen tulla itsekseen alas. EU:ssa on ongelma, joka on tuottanut systeemin laajuisen kriisin ja joka ei ole Rehnin ratkaistavissa. Sen nimi on finanssikapitalismi. Siinä tuotetaan rahaa rahasta ilman tavaroiden tuottamisen riesaa. Paha Henki siittää rahaa (neitseellisesti niin kuin erässä entisessä sadussa) tyhjästä markkinoilla, joille on ominaista läpinäkymättömyys ja epärationaalisuus - sekä ahneuden kiima. Maapallon työmarkkinoilla on 3 100 000 000 työtä tekevää ihmistä. He ovat reaalitalous. He tuottivat maailmaan vuonna 2011 tavaroita ja palveluksia 70 biljoonalla (12 nollaa) dollarilla, ja heidän yhteinen palkkasummansa oli 55 biljoonaa (12 nollaa) dollaria. Finanssikapitalismi markkinavoimien innovoimine rahahyödykkeineen, -haitakkeineen ja -turhakkeineen elää omaa reaalitaloudesta riippumatonta elämäänsä. Finanssikapitalismin temppeleitä ovat pörssit, joiden liikevaihto oli 63 biljoonaa (edelleen 12 nollaa) dollaria. Mutta se on vain yksi kahdestoistaosa (1/12) totuus. Kaiken valvonnan ja sääntelyn ulkopuolella nimittäin käydään kauppaa johdannaisilla, joita liikkui maailmalla vuonna 2011 noin 708 biljoonan dollarin arvosta. Valuuttoja vaihdettiin 1 007 biljoonalla. Luvut ovat Der Spiegelistä (50/2011 ja 2/2012). Lehti kertoo edelleen, että johdannaisista, noista finanssikapitalismin kasinoiden arpalipuista ja lottokupongeista, 60 % on kiinnittynyt valuuttojen arvoon ja että niiden markkinoita hallitsee saksalaisen Deutsche Bankin johdolla viisi suurpankkia. Ne ovat systeemikriisin suursyylliset. Markkinavoimien diktatuurin vaikeissa oloissa Euroopan unioni yrittää pitää toiminnassa oman rahajärjestelmänsä Emun, jonka perusta on valettu velkahiekasta ilman reaalitalouden sementtiä. EU:n yhden ainoan oikean opin politiikka ylisuurten velkojen maksulle on sisäinen devalvaatio: työttömyys, palkanalennukset, eläkkeiden leikkaukset, sosiaaliturvan alasajo ja maastamuutto. Tämän politiikan seurauksena Kreikassa kansantuote on alentunut 20 %, työttömyys hipoo niin ikään 20 prosenttia (nuorisotyöttömyyden ollessa lähes 50 %), eläkkeitä on leikattu 20-40 % ja palkkoja 20 %, sosiaaliturvaa on huononnettu ja talletukset sekä nuoriso pakenevat maasta ulos. Kreikka ei kykene tällä Emu-politiikalla, josta puuttuvat kasvun käynnistimet, koskaan maksamaan velkojaan – eikä sen romahduksen jälkeen myöskään maksukyvyttömien maiden jonossa seuraavana oleva Italia. Jono jatkuu. Miten selvitä kriisistä ulos? EU on kykenemätön tekemään päätöksiä. Aikaa on tuhlattu jo kahdeksaantoista turhaan huippukokoukseen, eikä siltä suunnalta ole näköpiirissä ratkaisua. On ammuttava bazooka. Euroopan keskuspankin (EKP) on aloitettava bitti- eli setelirahoitus ohi pankkien suoraan jäsenmaille. Vaikka se on ihan laiton juttu, aivan yhtä lailla EU:n perustuslain vastaista on tämä nykyinenkin meno. Itse asiassa bittirahoitus on jo käynnissä – mutta väärille tuensaajille. EKP lainasi pankeille joulukuussa puoli biljoonaa euroa, ja jos se on sen politiikasta kiinni, valtioiden rahaa lainataan pian lisää pankkien voittojen kasvattamiseen. Me emme voi luottaa pankkeihin. Ne ovat aiheuttaneet tämän kapitalismin systeemikriisin. Herää kysymys, miksi Suomi ei varaudu huonoihin aikoihin ja varaudu keinottelun torjuntaan kansalaisten suojaamiseksi finanssimarkkinoiden ylilyönneiltä? Miksi ei meillä haluta rakentaa suoja-aitoja (ringfences) kansalaisten talletusten suojaamiseksi pankeilta siihen tapaan kun sellaista ehdottaa Englannissa ns. Vickersin komissio? Luuleeko joku, että Suomen talletussuojarahaston 700 miljoonalla eurolla voidaan taata 60 miljardia kansalaisten talletuksia? Googlaapa ”Vickers commission” ja olet ajan hermolla ennen Suomen mediaa ja siitä riippumatta. |
|
|
Tästä blogista käydään vilkasta keskustelua Uuden Suomen puheenvuoroissa: http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97444-finanssikapialismi-rulettaa-kreikka Ennen täällä tehtiin sairaita, sitten sairaala. Tänään ei hullun rahan tautiin sairastuneella eurolla ole minkäänlaista sairastupaa, eikä tauti parane EU:n etähoidossa. EU tekee samat virheet kuin teki aikanaan Ahon hallituksen Suomi. Se ei selviä ulos rahansa kriisistä sillä sisäisen devalvaation politiikalla, joka toimii kuin neutronipommi; reaalitalous tuhoutuu ja jäljelle jäävät maksamattomat velat. Ennen raha oli vastikkeellista ja vaihdettavissa kultaan tai hopeaan. Tänään raha on ennen muuta velkaa. Rahaa tuotetaan rahasta ja synnytetään tyhjästä myymällä sama raha eri ostajille useaan kertaan. Arvopaperistamalla velkoja finanssituotteiksi ja ketjuttamalla reaaliomaisuutta johdannaisiksi tuotetaan virtuaalirahaa. Kapitalismin systeemikriisi on sitä, että pankit eivät enää osta toinen toisiltaan niitä virtuaalirahatuotteita, joilla ”markkinat” on kylläännytetty. Kun pankit eivät tule toimeen omillaan, valtiot pannaan pelastamaan pankit myrkyllisen virtuaalirahajätteen loppusäilytykseltä. Velka on ollut pankkien ottoautomaatti ja rahantekokone, ja maailmantalous on saastutettu maksamattomalla velalla. Wall Streetin banksterit ovat maailman rahavalta, joka heinäsirkkalauman tavoin tuhoaa tielleen osuvat reaalitalouden rakenteet. Sitä ei tehdä omilla vaan muiden rahoilla. Rahalla ei ole arvoa, mutta sillä on hinta. Markkinahinnan määräävät odotukset, huhut, pelot, arvaukset ja poliittiset signaalit, Rahatalous on euforiaa ja kakofoniaa, jossa valon nopeudella moninkertaistuvat väärätkin informaatiohiukkaset. Maapallolla on 29 SIFIS-pankkia (Systemically Important Financial Institutions). Ne ovat niin suuria, että niitä ei voi päästää konkurssiin. Yksi veisi mukanaan monia muita ja käynnistäisi reaalitaloudelle tuhoisan konkurssitsunamin, jota seuraisi taloudellinen ja poliittinen kaaos. Kuvasin maailmantalouden rahavirtoja edellisessä blogissani http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96960-bazookalla-bittirahoitusta Siinä esitetyt luvut kertovat lahjomattomasti, miten maailmantalous on virtuaalirahasoitunut niin että keinottelijoiden aateliin kuuluvan Warren Buffetin joukkotuhoaseiksi kuvaamia johdannaisia on liikkeellä kymmenen kertaa enemmän kuin 3 miljardia työntekijää tuottaa tavaroita ja palveluksia maapallon reaalitaloudessa. Johdannaisia valmistetaan valuutoista, koroista, osakkeista ja raaka-aineista, eniten (60 %) valuutoista, joita viime vuonna ostettiin ja myytiin yli 1 000 biljoonalla (12 nollaa) dollarilla. Kymmenen suurpankkia hallitsee yli 3/4 näiden joukkotuhoaseiden markkinoista, joiden riskit on kätketty pankkien taseisiin (eikä vain pankkien, joita vähän valvotaan, mutta ei toki paljon). Pankkien tapaan toimivia varjopankkeja ei valvota lainkaan. Kun maailman pankeilla on ollut velallisille jaossa 95 biljoonaa (12 nollaa) dollaria, varjopankkijärjestelmän velanantokyky on 60 biljoonaa. Maailman rahajärjestelmän superkeikuttajista ovat kapitalismin systeemikriisin suursyyllisiä ainakin seuraavat SIFIS-pankit (suluissa pankin markkinaosuus maailman suurimmasta riski- ja kriisikeskittymästä eli valuuttajohdannaisista): Deutsche Bank (15,64 %), Barclays Capital (10,75 %), UBS AG (10,59 %), Citi (8,88 %), JPMorgan (6,43 %), HSBC (6,26 %), RBS eli Royal Bank of Scotland (6,20 %), Credit Suisse (4,80 %), Goldman Sachs (4,13 %) ja Morgan Stanley (3,64 %). Monet näistä pankeista ovat käyttäneet velkaa vipuna tai muuten vain velkaantuneet tavalla, jota kirjanpitokielellä kuvaa se, että ylivelkaantuneiden pankkien taseissa ”on the left side there is nothing right, on the right side there is nothing left” (siis vasemmalla puolella varoissa ei ole mitään hyvää ja sen oikealla puolella omissa pääomissa ei ole mitään jäljellä). Systeemikriisin palon sytyttäneen Lehman Brothersin taseessa oli 33 kertaa enemmän velkaa kuin varoja. Monet näistä moraalivajeen ja laittomuuden meressä purjehtivista rahavallan supertankkereista on pelastettu keinottelun seurauksilta ja konkurssilta kotivaltionsa veronmaksajien varoin. Pelastusrenkaita heittelevät keskuspankit. Neljä vuotta sitten, ennen nykyistä systeemikriisiä, Euroopan keskuspankin (EKP) tase oli 1 286 miljardia euroa. Nyt se on 2 688 miljardia. Vastaavana aikana liikkeellä oleva eurosetelistö on kasvanut 670 miljardista vain 884 miljardiin. Kasvattamalla tasettaan keskuspankki ei paina seteleitä vaan luo tyhjästä bittirahaa. Joulukuussa EKP antoi 523 pankille makealla kermalla kuorrutetun sokerisen lahjakakun: 489 miljardia (9 nollaa) 1 prosentin hintaista LTRO-lainaa. Rahan käytölle ei asetettu mitään ehtoja. Uusi kakku on luvassa helmikuun lopussa. Teoriassa pankit voivat näistä rahoista myöntää uusia lainoja 50 kertaa enemmän kuin ne itse lainaavat! Halparahan hyödyntäminen ei kuitenkaan ala nollatilanteesta. Näillä rahoilla pankit maksavat EKP:lle takaisin 230 miljardia euroa alkuvuonna erääntyviä pikavippejä ja lainaavat, jos lainaavat, PIIKE-maille rahaa 190 miljardin euron lainojen uusintamiseen (PIIKE = Portugali, Italia, Irlanti, Kreikka ja Espanja). Halparahaa käytetään myös pankkien taseiden ehostamiseen niiden vetäessä pakon edessä arvonsa menettäneitä virtuaalirahatuotteita pois markkinoilta. Kun pankkien väliset markkinat ovat umpijäässä, pankkijärjestelmä voidaan pelastaa vain EKP:n bittirahalla. EKP tekee LTRO-operaatioilla sitä, mitä se kieltää tekevänsä. Se antaa voittodopingia pankeille, noille sisäisellä devalvaatiolla vahingoitettuja valtioita kyttääville korkohaille, mutta ajaa vaikeuksiin omistajansa: valtiot. EKP:n rahalla pankit antavat valohoitoa taseensa omaisuusarvoille, jotka inflatoituivat viime vuosikymmenen virtuaalirahabuumin aikaan. Silloin kansantaloudet kasvoivat, mutta se kasvu on nyt pois tämän vuosikymmenen alun kasvusta. Ei hyvältä näytä. Markkinoiden pimeydessä elämme systeemin romahduksen uhan alla. Mitä kirkkaampi on valo, sitä syvemmät ovat varjot. |
|
Presidentinvaalit on käyty ja voittaja oli Sauli Niinistö, mutta ei Pekka Haavistokaan mikään häviäjä ole. Hyvä oli tulos molemmilla. Kyseessä oli henkilövaali, jossa minä äänestin kokoomuksen asettamaa ehdokasta Saulia. Pidän tiukasti kiinni siitä, että en äänestänyt Kataisen kokomustaa. En halua arvostella Pekka Haavistoa, kun kerron ne perusteet, joilla tein äänestyspäätökseni. Tunnen molemmat ehdokkaat pitkältä ajalta ja muistan myös asioita, joita aina ei vaalitaistelun aikaan haluta muistella. Ehdokkaita oli kaksi. Molemmat ovat transatlanttisteja ja USA:n syleilemiä poliitikkoja. Ay-liikkeen näkökulmasta he ovat yhtä työnantajahenkisiä. Molemmat vastustivat laittomia lakkoja; eihän maassa voi olla presidentti, joka hyväksyy laittomuuksia. Sitten minulle tärkeät asiat. Sauli on EU-kriittisempi, liittovaltiokielteisempi, Nato-vastaisempi ja Venäjä-realistisempi kuin Pekka. Kun Sauli sanoo, että hän ei ole federalisti, se on otettava vakavasti hänen mielipiteenään. Kun hän sanoo, että ei Natoon (eikä koskaan ilman kansanäänestystä), se on otettava todesta. Kun hän ei näe Venäjän uhkaa, hän ei näe Venäjän uhkaa ja on valmis edelleen kehittämään rauhanomaista rinnakkaineloa ottamatta riskejä. Olen Saulin kanssa käymieni keskustelujen perusteella samalla linjalla EMU-velkojen maksattamseista kullakin maalla itsellään ja siis niiden yhteisvastuullistamista vastaan. Se, että hän on puolueessaan eri linjalla kuin uusliberalismin airueet Katainen tai Stubb, luettakoon Saulille ansioksi. Meillä on itsenäinen ja puolueestaan ja muista puolueista riippumaton presidentti, hänen omien sanojensa mukaan aina itsepäisyyteen saakka. Niin sen pitää ollakin, sillä muussa tapauksessa hän olisi vaalirahoittajiensa bulvaani. Mitä yleisemmin vihreään puolueeseen tulee, Pekka on ollut kantajoukossa viemässä Suomen vihreitä oikeistoon. Monissa muissa maissa vihreät samastuvat vasemmistoon. Minä koen vihreiden pettäneen meidät vasemmistotoverit tukemalla markkinaperusteisia vihreitä arvoja (esimerkiksi sähkön hinnassa ja päästökaupassa). Minulle vihreät ovat markkinavetoista eliittiä, joka on hylännyt köyhän asian. Sauli on rehellisemmin ja mutkattomammin oikeistolainen. Sitten vielä yksi asia. Pekan kannattajajoukossa oli paljon sellaista hypeä, että se toi mieleen taistolaisuuden huonoimman puolen: oman asian eli tässä tapauksessa oman ehdokkaan kritiikittömän puolustamisen. Minä olen huono olemaan sellaisessa seurassa joukon jatkona. Pekka ei kuitenkaan voinut estää ylilyöntejä. Kaiken kaikkiaan hänellä oli yli miljoonan äänen miehenä merkittävän suuri kansalaisten vilpitön tuki omalle asialleen. Arvelen, että monet tulevat kuuden vuoden aikana yllättymään Saulin pyrkimyksestä toimia koko kansan presidenttinä ja siihen liittyvästä aloitteellisuudesta. |
|
